Vaasan Sportin alkukausi on mennyt alakanttiin

Toiseen Liiga-kauteensa lähtenyt Vaasan Sport on voittanut kaksi viidestä ottelustaan, mikä on kelvollinen suoritus, mutta nykyinen meno ei vielä tyydytä.

Sport aloitti kautensa hienolla kotivoitolla, kun JYP kaatui Vaasassa. Sport otti myös kauden kolmannessa ottelussaan voiton, kun Pelicans hävisi jatkoajalla vaasalaisille. Kotkapaitojen molemmat voitot ovat kotiluolasta, joten joukkue hakee tänään Kuopiossa ensimmäistä vierasvoittoaan, kun KalPa isännöi Sportia.

Vaasalaiset ovat hävinneet Ilvekselle ja Lukolle vieraissa sekä TPS:lle kotikentällään. Tulokset eivät ole missään nimessä huonoja, mutta pohjalaisten pelissä riittää huolenaiheita. Joukkue asetti tavoitteekseen pudotuspelipaikan, joten Sportin pitäisi jättää viisi joukkuetta runkosarjassa taakseen.

Nykyisellä pelillä se ei onnistu, sillä Sport ei ole mennyt joukkueena tarpeeksi eteenpäin. Ryhmä vahvistui viime vuodesta selvästi, kun hyökkäykseen hankittiin muun muassa Joonas Komulainen ja Tuomas Vänttinen. Viime keväänä joukkueeseen liittyi Henrik Koivisto. Puolustukseen tulivat Aleksi Laakso, Niko Peltola sekä Jake Newton, joten Vaasassa alettiin pikkuhiljaa pitämään pudotuspelipaikkaa realismina.

Realismia se on edelleen, muttei nykyisellä menolla. Sportin pelinavaus on edelleen hidasta, joukkueesta ei löydy tarpeeksi ratkaisijoita eikä maalivahtipelikään ole ollut parhaasta päästä. Sport-puolustus toimii liian hitaasti, ilman kiekkoa sekä kiekon kanssa. Alakerta on heti ongelmissa, kun vastaan asettuu aktiivisesti karvaava joukkue, minkä vuoksi Sportin on myös hankala voittaa otteluita.

Valoa on tunnelin päässä: Joukkue taistelee illasta toiseen loistavalla asenteella, Sportilla on huippuyksilöitä Charles Bertrandin sekä Newtonin johdolla ja vaasalaisten peli on pikkuhiljaa kehittynyt. Sport tulee olemaan kauden edetessä parempi joukkue, mutta kuinka paljon peli kehittyy? Mikä on joukkueen lopullinen maksimikunto?

Sen aika näyttää, mutta on sanomattakin selvää, että Vaasassa eletään nyt kriittisiä aikoja. Joukkue kohtaa seuraavan viiden ottelun aikana KalPan, KooKoon, HPK:n, Bluesin ja Tapparan. Näistä otteluista pitää haalia pisteitä ja Sport jopa lähtee moneen otteluun ennakkosuosikkina.

Jos Sport ei onnistu näissäkään otteluissa parantamaan peliään, alkaa pudotuspeliviiva karata kauaksi, sillä tämän urakan jälkeen Sport kohtaa seuraavissa otteluissaan TPS:n, Kärpät, SaiPan, Lukon ja Tapparan.

KalPa on illan ennakkosuosikki

KalPa hävisi kauden neljä ensimmäistä otteluaan, mutta tappiot tuli Tapparalle, HIFK:lle sekä Kärpille kahdesti, joten tulosta ei kannata liiaksi painottaa. KalPa pystyi jokaisessa ottelussa kelvolliseen peliin, mikä lupailee kaudelle hyvää. Viidennessä ottelussa KalPa kohtasi HPK:n ja ensimmäinen voittokin tippui tilille.

KalPan peli perustuu tutusti kiekkokontrolliin ja hyvään liikkeeseen. Kuopiolaiset tuovat kiekon pelaamalla alueelle ja saavat aikaan pitkiä ralleja vastustajan kenttäpäädyssä. Vielä kun KalPa pääsee pelaamaan isokokoisella kotijäällään, joutuu vastustaja usein liukkaiden kuopiolaisten kanssa ongelmiin.

Etenkin Sportilla voi tulla tänään pitkä ilta, sillä joukkue ei pärjää KalPalle liikkeessä. KalPalla on myös hyökkäyksessä rutkasti taitoa, paljon enemmän kuin Sportilla, joten vierailta vaaditaan tänään paljon Kuopion illassa.

Aktiivinen karvauspeli, fyysinen horjuttaminen ja oman pään puolustaminen ovat kotkapaitojen aseita tänään. Sport ei voi juosta omissa KalPa-hyökkääjien perässä, vaan sen pitää pelata viisaasti ja pyrkiä peittämään laukaisulinjat. Jos Sport onnistuu näissä paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella, voitto karkaa todennäköisesti Pohjanmaalle.

Seuraa näitä:

Sport-puolustus:

Kuinka paljon löytyy malttia Sportin alakerrasta? Pelirohkeus on asia, joka vaasalaisilta usein puuttuu, joten sen täytyy muuttua. Entä kuinka Sport-pakit pysyvät nopeiden kuopiolaisten perässä lentokentän kokoisella jäällä?

Ylivoimat:

Molemmilta joukkueilta odotetaan parempaa ylivoimapeliä. KalPalla on iso määrä taidokkaita hyökkääjiä, joille ylivoimapeli pitäisi olla suurimpia vahvuuksia. Mikael Ruohomaa, Janne Keränen, Jaakko Rissanen ja kumppanit näkevät kentän loistavasti ja pystyvät rakentamaan tilanteita. Nyt pitää myös verkkojen heilua.

Kierroksen muut ottelut:

  • Blues-Ässät
  • HIFK-TPS
  • KooKoo-Tappara

Kierros alkaa kello 18.30 ja voit seurata kamppailuja Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.