Voittokantaan palannut Sport yhä ongelmissa

Vaasan Sportin synkkään syksyyn tuli hieman päivänvaloa, kun vaasalaiset kaatoivat kotonaan keskiviikkona Lappeenrannan SaiPan.

Sport on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 12, eikä matkaa sarjajumbo Bluesiin ole kuin kaksi pistettä. Vaasalaiset eivät ole pystyneet nappaamaan tällä kaudella vierasjäällä yhtäkään pistettä, mikä selittää joukkueen heikon pistesaldon. Kotijäällä peli on ollut parempaa, kuten viime keskiviikkona nähtiin.

Joukkueen alkukauden suurimpia kompastuskiviä on ollut ylivoimapeli, joka on ollut surkeaa. SaiPaa vastaan hanat aukesivat kunnolla, kun joukkue pääsi kokeilemaan ylivoimaa neljä kertaa onnistuen kolmesti maalinteossa. 75 prosentin osumatarkkuus on huikea ja samanlaisella menolla Sport tulisi nousemaan nopeasti sarjataulukossa.

Se on kuitenkin utopiaa. Sportin tehokas ylivoima näytti ajoittain yhtä huonolta kuin aiemminkin: Kiekkoa ei saatu rauhoitettua nopeasti eikä hyökkäyksalueelle pääseminen ollut helpointa kauraa. Suurin ongelma on kuitenkin itse pelaajissa: Sportista puuttuvat todelliset ylivoimataiturit, jotka pystyisivät rauhoittamaan pelin ja tekemään ennalta arvaamattomia suorituksia.

Tuomas Vänttinen, Charles Bertrand ja Lassi Kokkala eivät ole pelaajia, jotka pystyisivät toimimaan kapellimestarina. Joonas Komulaisella ja Henrik Koivistolla olisi tähän eväät olemassa, mutta kaksikon suoritukset ovat olleet kaukana odotetusta. Jarkko Immonen operoi hyvällä pelisilmällä, mutta hänenkin roolinsa on enemmän kakkosylivoiman pyörittäjänä. Tai ainakin pitäisi olla. Puolustuksessa ainut vaarallinen ase on Jake Newton, mutta hänenkin maalisarakkeensa näyttää vielä nollaa.

Sport sai maalihanojaan auki, mutta ongelmat eivät poistuneet. Sportin on vain yksinkertaisesti keksittävä uusia keinoja erikoistilannepelaamiseensa, mikäli Vaasassa halutaan pelata pudotuspelejä tänä vuonna.

Vaasassa on myös epäonnistuttu hankinnoissa: Joukkue ei saanut isoja kaloja markkinolta, vaikka tarjontaa oli. Esimerkiksi Jarkko Malinen ja Josh Green eivät varmasti olleet taloudellisesti liian isoja nimiä, sillä kaksikko tarttui KooKoon haaviin. Ainut kunnon vahvistus olisi ollut Arturs Gavrus, mutta hän päätti lähteä jo ennen kauden alkua.

Komulaisen lisäksi roolia on tarjottu Gabriel Spilarille ja Niclas Luceniukselle, mutta heidänkin pelinsä ovat sujuneet heikosti. Spilar sai jo lähteä eikä Luceniuskaan taida enää pelata Sport-nutussa.

Kaiken tämän lisäksi Sport on ajautunut pahaan loukkaantumiskierteeseen. Uusimmmat loukkaantumiset tulivat keskiviikkona, kun Otto Karvinen sekä Ville Rajala jättivät ottelun kesken. Varsinkin Rajalan loukkaantuminen oli paha takaisku, sillä SaiPaa vastaan Liiga-debyyttinsä tehnyt 26-vuotias hyökkääjä toi upean lisän vaasalaisten hyökkäykseen. Hermeksen sopimuspelaajan sairasloma on ensitietojen mukaan pitkä.

Sportissa on kuitenkin paljon hyviä asioita, joita ei voi jättää huomioimatta. Viime vuonna joukkue nappasi pisteitä hyvän maalivahtinsa turvin, kun Hannu Toivonen seisoi välillä päällään pitäen vaasalaisia otteluissa mukana. Sportin nykyinen ykköstorjuja Mika Järvinen ei ole ollut parhaimmillaan alkukaudella, mutta viime pelit ovat näyttäneet paremmalta. Jos Järvinen pystyy nousemaan pysyvästi uudelle tasolle, tulee Sportin urakka helpottumaan huomattavasti.

Myös joukkueen asenne on kunnossa: Keskiviikkona vaasalaisten yritteliäisyys ja tahto olivat voitonavaimet. Nuoret miehet Joel Kiviranta ja Tommi Tikka olivat Sportin ruumiillistumia ja he johdattivat pohjalaisten koohottajaryhmää. Samanlaisella asenteella voittoja tippuu väkisinkin.

Sport metsästää tänään sarjapisteitä kotonaan, kun Rauman Lukko vierailee Vaasassa. Voit seurata Liiga-otteluita Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.

Kansikuva: All Over Press