Liigassa alkaa loppupuristus – viimeisistä pudotuspelipaikoista jännittävä taisto

Liigan runkosarjaa ei ole montaa viikkoa jäljellä. Viimeinen kierros pelataan maaliskuun 14. päivä ja kaikilla joukkueilla on enää kahdeksan ottelua pelattavanaan.

Kärpät johtaa sarjataulukkoa jo kymmenen pisteen turvin ja oululaisten runkosarjavoitto voidaan jo melkein julistaa varmaksi. Kärppien jälkeen kaikki on kuitenkin vielä auki: sijoilla 2-8 olevat joukkueet ovat kahdeksan pisteen sisällä, joten ratkaisuja tullaan todennäköisesti näkemään aina viimeiseen kierrokseen saakka.

Mielenkiintoisimmat taistelut käydään kotiedusta, suorista pudotuspelipaikoista sekä viimeisistä villi kortti -paikoista. Kärpät on runkosarjan tulevana voittajana kotiedussa kiinni, mutta loput kolme paikkaa ovat täysin avoinna. Kuopion KalPa on sarjassa toisena kolmen pisteen turvin ja joukkueen lento on ollut todella hyvää.

Takana paahtavat kuitenkin Tappara, Lukko, JYP ja Blues. Nämä viisi joukkuetta ratkovat todennäköisesti kotiedun pudotuspeleihin. KalPan peli kulkee ja kulkee varmasti jatkossakin, Tappara on päässyt omalle tasolleen ja ohittanut hierarkiassa monet joukkueet ja Blues on puolestaan pelannut täysin yli odotusten kulkien voitosta voittoon.

Sen sijaan Lukon ja JYPin otteet ovat olleet ailahtelevaisia: jyväskyläläiset esimerkiksi hävisivät viime viikolla Tapparalla maalein 7-1 ja Bluesille maalein 7-2. JYPin koneisto on sekaisin juuri kriittisimmillä hetkillä ja hurrikaanien yltäminen kotietuun vaatisi suurta rytminmuutosta joukkueelta. Tätä menoa JYP tulee menettämään vielä suoran pudotuspelipaikkansakin.

Lukolla on myös ollut ongelmia ja viime viikolla raumalaiset kompastuivat kotonaan Vaasan Sportia vastaan. Lukko ei ole missään nimessä mennyt paljoa alaspäin, mutta joukkueelta pitäisi nähdä tähän aikaan vuodesta selvästi parempia otteita.

Nousevatko HIFK ja SaiPa?

hifk

HIFK:n tilanne on vetänyt Antti Törmäsen mietteliääksi. (AOP)

Villi kortti -paikassa ovat tällä hetkellä kiinni HIFK, SaiPa, Ässät ja Ilves. HIFK ja SaiPa ovat jo oikeastaan varmistaneet pudotuspelipaikkansa, mutta onko tästä kaksikosta nousemaan kuuden parhaan joukkoon? JYPin heikohkot esitykset voivat tehdä tilaa top 6:een ja esimerkiksi SaiPa on osoittanut olevansa kiinnostunut kyseisestä paikasta. Lappeenrantalaisten viime viikko ei ollut helpoin mahdollinen, sillä vastassa olivat muun muassa Kärpät ja Tappara. Idän Ihme nappasi kuitenkin voiton Kärpistä ja yhden pisteen Tapparalta, mikä kertoo SaiPan nykykunnosta paljonkin.

SaiPa näytti viime keväänä olevansa loistava joukkue paineen alla ja Lappeenrantaan on tehty kevään aikana hyviä hankintoja, joten sputnikilta voidaan jälleen odottaa kovaa tulosta.

HIFK on sen sijaan ollut purjeessa eikä paikka top 6:ssa näytä todennäköiseltä, vaikka eroa kuudentena olevaan Bluesiin onkin vain yksi piste. HIFK on tullut kuitenkin lujaa alas sarjataulukossa ja laskua tapahtuu lisää, ellei Helsingissäkin herätä syyskauden tasolle. Joukkue on voittanut viimeisestä 14 ottelustaan vain kolme, joista kaksi on tullut varsinaisella peliajalla.

HIFK:llä on kuitenkin iskun paikka, sillä helsinkiläiset kohtaavat huomisen Ilves-matsin jälkeen seuraavissa otteluissaan Sportin, TPS ja Pelicansin.

HPK taistelee viimeisestä paikasta

Taistelu viimeisistä pudotuspelipaikoista on oikeastaan kolmen joukkueen kauppa. HPK on todellisuudessa ainut joukkue, joka pystyisi nousemaan top 10:n ulkopuolelta ”säälipleijareihin” mukaan, vaikka Pelicansilla vielä teoreettiset mahdollisuudet onkin. HPK on kuusi pistettä kymmenentenä olevaa Ilvestä jäljessä eikä Ässiinkään ole eroa kuin seitsemän pistettä.

Saros valittiin Leijoniin, mutta Husso veti pelissä pidemmän korren. (AOP)

Juuse Saros on osoittanut haluavansa pudotuspeleihin. (AOP)

HPK ei ole ainakaan vielä herännyt taistelemaan pudotuspeleistä, sillä joukkueen peli on tökkinyt ajoittain erittäin pahasti eikä voittoja ole viime aikoina tullut. Kerho on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan vain yhden – silloinkin vastassa oli Sport. Joukkueen viimeiset ottelut antavat Kerholle kuitenkin loistavan sauman nousta mukaan jatkopeleihin: HPK nimittäin kohtaa sekä Ilveksen että Ässät viimeisten kierrosten aikana. Lisäksi Kerho saa vastaansa muun muassa TPS, Sportin ja Pelicansin, eli sarjataulukon kolme huonointa joukkuetta, joten hämeenlinnalaisilla on vielä loistavat asetelmat.

Kahden ottelun tappioputkessa matkaava Ilves on hieman hankalammassa tilanteessa, sillä tamperelaiset saavat vastaansa loppukauden aikana muun muassa KalPan, Bluesin, SaiPan ja Tapparan – toisin sanoen kovakuntoisia joukkueita. Tampereella varmasti muistetaan viime kausi: joukkue menetti viimeisellä kierroksella pudotuspelipaikkansa juurikin HPK:lle.

Sama koskee Ässiä, jonka meno näytti tammikuussa hyvältä, mutta kelkka kääntyi helmikuussa. Porilaiset saavat vastaansa muun muassa Kärpät, Tapparan, KalPan ja Bluesin, joten on sanomattakin selvää, että HPK:lla on näistä kolmesta ”helpoin” loppukausi.

Seuraavat viikot näyttävät, miten sarjataulukko muotoutuu. Varmaa on kuitenkin se, että pudotuspelit ovat jo alkaneet ja Liiga-keväästä on tulossa huippujännittävä spektaakkeli.