Linus Omark: ”Ainakin jätimme kaikkemme jäälle”

Jokereiden 4-2 tappioon päättyneessä ottelussa LOKOMO-ketju väläytteli ajoittain osaamistaan. Vahvalla liikkeellä jälleen kerran painanut trio sai rakennettua myös yhden maalin, kun Steve Moses vapautti Linus Omarkin nousuun vasemmalta laidalta. Ruotsalainen jätti Alexander Radulovin taakseen ja iski Jokereiden 1-2-johto-osuman.

– Päästiin johdossa kolmanteen erään, mutta kaveri iski heti erän alkuun maalin. Se oli kovaa, kun he iskivät taas täällä myös myöhäisen maalin. Olisihan sen maalin (Jaakolan jalasta kimmonneen TsSKA:n kolmannen maalin) voinut tarkistaa videoltakin, näytti siltä että siinä oltiin taas maalivahdin alueella, summasi Omark ottelun kolmatta erää.

Jokerit oli ottelusarjassa takaa-ajajan asemassa vahvaa TsSKA:a vastaan, vaikka onnistui ajoittain kontrolloimaan peliä fiksulla puolustuspelillään.

– Mielestäni pelasimme hyvät kaksi matsia heitä vastaan. Emme syytä tuomareita, mutta sen avausmatsin olisi pitänyt mennä meille. Sarjan olisi pitänyt olla 0-1 eikä 1-0, ja tätä joukkuetta vastaan on todella vaikea nousta takaa-ajoasemasta.

Torstaina Jokerit taisteli ja teki kaikkensa, mutta se ei riittänyt.

– Yritimme… yritimme todella paljon. Meillä oli tänäänkin peli hallinnassa ja saumat voittoon, mutta teimme virheitä ja TsSKA ratkaisi niistä. Tällä hetkellä tuntuu totta kai pahalta… mutta ainakin jätimme kaikkemme jäälle.

TsSKA oli odotetun vahva Jokereita vastaan ja Omark odottaa, että Pietarin SKA jää moskovalaisten jalkoihin.

– Myös SKA on hyvä joukkue, mutta kyllä TsSKA on parempi. He voivat mennä päätyyn asti tänä vuonna.

Ottelun lopussa nähtiin tilanne, jossa Omark antoi mailansa Raduloville.

– Hän kysyi minulta mailaa kolmannen ottelun jälkeen, ja lupasin antaa sen hänelle. Taisi tykätä mailan curvista.

Joten ei jäänyt mitään hampaankoloon?

– Ei missään nimessä. Hän on loistava pelaaja ja meitäkin vastaan tuntui että hän oli jokaisessa maalissa mukana. Ilman häntä TsSKA:lla ei olisi mitään mahdollisuuksia.