MM-kisat lähestyy puoliväliään – ”Venäjä löytää vielä pelinsä”

MM-kisojen puoliväli on jo ovella joten tässä välissä on hyvä tehdä katsaus menneeseen ja tulevaan. Faneille.comin kiekkotoimituksen Eemeli Kosonen ja Toni Rajamäki ruotivat Leijonien otteita ja pohtivat, mitkä joukkueet taistelevat Suomen lisäksi vahviten mestaruudesta.

Miten Leijonien turnaus on käynnistynyt?

EK: Positiivisesti, kun kasassa on täydet pisteet neljän ottelun jälkeen. Valko-Venäjä, Unkari ja Saksa olikin pakko voittaa, mikäli lohkovoitosta halutaan taistella. Maanantain ottelu Yhdysvaltoja vastaan oli Leijonien ensimmäinen testi, mistä Kari Jalosen suojatit selvisivät kunnialla.

Erityisen ilahduttavaa on ollut hyökkäyspään onnistumiset ja palaset alkavat olla jo nyt hyvin kohdillaan. Mikko Koivun ja Aleksander Barkovin johtamat kentälliset ovat toimineet erinomaisesti ja he kantavat suurimman vastuun maalinteosta, mutta kaksi muutakin ketjua hoitaa tonttinsa moitteettomasti. Suomen suurimmat vahvuudet löytyvätkin nimenomaan hyökkäyspäästä, sillä maalipaikkoja pystytään luomaan paljon ja ne hyödynnetään kovalla prosentilla – Unkari-ottelua lukuun ottamatta.

TR: Allekirjoittaneella on kaksijaksoiset fiilikset, sillä sarjataulukossa kaikki on hyvin, mutta pelillisesti luottoni ei ole sataprosenttista. Ongelma on puolustajien pelin avaamisessa, mikä korostuu isoja maita vastaan. USA-ottelu on ainut, mistä voi vetää todellisia johtopäätöksiä ja sen perusteella on helppo todeta Leijonien pakiston kiekollisuuden hyvinkin rajalliseksi. Tässä on onneksi aikaa kehittää peliä, joten luottoa vielä löytyy.

Mitkä ovat Suomen suurimmat heikkoudet?

EK: Leijonien puolustus selvisi Yhdysvaltoja vastaan, mutta omassa päässä oli ajoittain suuria ongelmia. Pelin avaamisessa oli suuria ongelmia, mikä heijastuu välittömästi myös hyökkäyspäähän. Varsinkin nuorilla Esa Lindellillä ja Ville Pokalla on ollut yllättävän suuria ongelmia, kun taas Lasse Kukkonen ja muu kokeneempi kaarti on ollut kaukalossa kuin kotonaan.

TR: Pakiston lisäksi nostaisin esiin Kari Jalosen toimintatavat. Ensimmäinen asia on se, että Jalonen ei herkästi lähde muuttamaan ajatuksiaan, vaan homma menee samalla kaavalla pelistä ja vaihdosta toiseen. Tämä näkyy muun muassa ketju- sekä maalivahtivalinnoissa. Vasta Unkari-ottelussa nähtiin ketjumuutos, kun Leo Komarov vaihtoi Sebastian Ahon kanssa paikkoja. Maalivahtipuolella täytyy ihmetellä, miksi Mikko Koskisella on sementoitu ykkösveskan tontti? Juuse Saros pääsi pelaamaan Unkaria vastaan, mitä ei voi edes kutsua näyttöpaikaksi. Uskoisin nuoren Saroksen haastavan Koskisen tosissaan, jos hän saisi pelata isompia maita vastaan. Koskinen on suoriutunut tähän mennessä kelvollisesti, mutta täydellisyys on kaukana.

Pitäisikö Mikko Rantanen tai Jani Lajunen ottaa kehiin vai odotella vielä mahdollisia vahvistuksia NHL:stä?

EK: Teemu Pulkkinen menee täysin hukkaan nelosketjussa. Mikäli Jalonen ei kaavaile hänelle suurempaa roolia, niin esimerkiksi Mikko Rantanen olisi astetta fyysisempänä ja luisteluvoimaisempana hyödyllisempi vastaavassa roolissa. Sama pätee myös Lajuseen.

TR: Samaa mieltä ”Pulusta”. Hänen paikkansa voisi olla viikonloppuna katsomossa, jotta Mikko Rantanen voisi tuoda kulmavääntötaitojaan kentälle. Lajuselle tuskin löytyy käyttöä, vaikka hän saaneekin yhden ottelun viikonloppuna alleen. Suomen alempien kenttien sentterit Jarno Koskiranta ja Tomi Sallinen ovat hoitaneet ruutunsa moitteetta ja uskon heidän pitävän paikkansa loppuun asti. Lajunen toisi kentälle fyysisyyttä enemmän kuin Sallinen, mutta Sallinen on taas parempi kiekon kanssa.

NHL-kortin katsominen loppuu ensi yönä. Joonas Donskoi tai Miikka Salomäki tippuu, ja heistä vain Donskoi kutsuttaisiin maajoukkueeseen. Donskoi-kortti pitääkin katsoa loppuun, sillä kyseessä on käänteentekevä pelaaja, mutta miten uuden pelaajan tuleminen sekottaisi ryhmädynamiikan? Positiivista vaikutusta tuskin on, mutta kysymys onkin, kuinka isoa hallaa se tekisi? Itse näkisin, että se näkyisi minimaalisen pienesti, joten Donskoi on enemmän kuin tervetullut.

Mitkä maat ovat mielestäsi Suomen ohella suurimpia mestarisuosikkeja?

EK: Kanada on aloittanut turnauksen tyrmäävästi ja on tällä hetkellä suurin mestarisuosikki. Kanadalla on kasassa nuori ja nälkäinen joukkue, mutta lähes kaikki hallitsevan maailmanmestarin avainpelaajista ovat saaneet tukuittain onnistumisia jo kisojen alkuvaiheessa. Alkulohkon viimeinen ottelu Suomea vastaan on loistava mittari ennen pudotuspelejä.

Venäjän ja Ruotsin kisat ovat alkaneet tahmeasti, mutta kaksikko varmasti petraa kovien otteluiden lähestyessä. Sen sijaan Tshekki on aloittanut vakuuttavasti. Kukistamalla sekä Ruotsin että Venäjän Vladimir Vujtekin suojatit varmistivat, että ilman suuria kompastumisia puolivälierissä joukkue saa vastaansa suotuisan vastuksen.

TR: Kanada on tietenkin suosikki numero yksi. Tshekki on ollut vakuuttava, mutta en usko joukkueen yltävän edes finaaleihin. Ruotsi taas ei ole millään mittarille turnauksen ehdotonta kärkeä, joten nostan Kanadan lisäksi esiin Venäjän, joka vielä löytää pelinsä. Turnausisäntä pääsee pelaamaan Moskovassa tuhansien fanien edessä pudotuspelejä, eikä silloin vastustajalla ole mukavaa. Vielä kun joukkueen hyökkäykseen liittyvät Alexander Ovechkin ja Evgeni Kuznetsov, tulee joukkue olemaan vielä Kanadan kanssa rinta rinnan.

Kansikuva: All Over Press