Näihin asioihin ratkeaa Nuorten Leijonien finaalipaikka

Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkue kohtaa huomenna välierissä Ruotsin, joka on esittänyt turnauksessa huimia otteita. Suomen pelissä täytyy tapahtua muutoksia, mikäli Nuoret Leijonat haluaa taistella tänä vuonna kullasta.

1. PuLa-Aho-ketju

Suomen ykköskenttää on kehuttu syystäkin, sillä Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat iskeneet turnauksessa yhteensä 38 tehopistettä. Tämä kolmikko pitää huolen siitä, että Suomella on mahdollisuus taistella kullasta kotikisoissaan. Nyt PuLa-Aho joutuu kuitenkin kovimpaan mahdolliseen testiin, kun vastaan asettuu kisojen parasta puolustuspeliä esittänyt joukkue. Kanadaa vastaan nähty myllytys tuskin toistuu, mutta tehoja täytyy silti löytyä. Jos tälle kolmikolle sattuu vähänkin huonompi päivä, voidaan finaalipaikka ojentaa länsinaapurin suuntaan.

2. Mikko Rantanen ja Kasperi Kapanen

Suomen tähtikaksikko ei ole vielä esittänyt pisteiden valossa odotettua menoa. Etenkin Rantasen kisat ovat olleet hankalat, joten nyt tämän kokeneen kaksikon on oltava johtavassa roolissa. Mestaruuksia ei voiteta yhdellä hyvällä kentällä, sillä ykköskalusto tarvitsee aina tulitukea. Sitä tulitukea odotetaan Julius Nättisen ja Roope Hintzin kolmikoilta, mutta etenkin Rantanen-Kapanen-kaksikolta. Ruotsin huippulaadukas puolustus ottaa Nuorten Leijonien ykköskentän hampaisiinsa, mikä avaa muille kentille mahdollisuuksia.

3. Junnuvirheet

Suomen heikko puolustuspeli johtuu liian usein yksittäisten pelaajien töppäilyistä. Kyseessä on lähes järjestäen ollut heikko avaussyöttö, merkkausvirhe tai surkea oman miehen vartiointi. Näitä virheitä nähtiin Kanadaa vastaan ja tällaisista virheistä vaahteralehtipaidat iskivät tukun maaleja. Niin sanotuille junnuvirheille ei ole varaa, sillä Ruotsi iskee yhtä kovalla prosentilla maaleja kuin Kanada, mutta Ruotsi puolustaa vielä kaupan päälle paremmin kuin Kanada. Yksilövirheet ovat helppo minimoida, sillä ongelma piilee tällä hetkellä korvien välissä. Esimerkiksi vastusjan mailan pelaaminen pois oman maalin edessä onnistuu vain sataprosenttisella keskittymisellä.

4. Maalivahtipeli

Suomen veskaripeli ei ole vielä kertaakaan ollut täydellistä näissä kisoissa. Kaapo Kähkönen tuli Kanadaa vastaan loistavasti sisään ja hän aloittanee pelin Ruotsia vastaan. Suomelta vaaditaan nyt virheetöntä maalivahtipeliä eikä yhteenkään helppoon maaliin ole varaa. Maalivahdin pelivire vaikuttaa automaattisesti joukkueeseen, joka pelaa veskarin edessä: epävarma maalivahti saa puolustuksen pelkäämään jokaista laukausta, kun taas huippukuntoinen veskari antaa pakeille vapautuneemman fiiliksen. Paras mahdollinen alku Suomelle olisi se, että Kähkönen saisi heti muutaman unelmakopin alleen, ja Nuoret Leijonat iskisi salamamaalin Junnukronorin päätyyn.

Suomen ja Ruotsin MM-välierä huomenna kello 16.08 Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

Kansikuva: All Over Press