Anaheim Ducks otti mallia Carolinan juhlinnasta – käytti elokuvan kohtausta mallina

Viaplay LogoNHL-kauden kaikki ottelut ja huippuhetket suorana Viasatilta ja Viaplaysta

Kaudella 1993-1994 NHL-kartalle ilmestyi laajennusjoukkue Mighty Ducks of Anaheim, jonka nimi muuttui myöhemmin muotoon Anaheim Ducks. Vaan sitä ei kovin moni tiedä, että vuonna 1992 julkaistu varsin hyvin menestynyt elokuva The Mighty Ducks toimi innovaattorina uudelle NHL-joukkueelle. Mighty Ducks of Anaheim syntyi vain 69 päivää elokuvan ensi-illan jälkeen.

Elokuvassa Mighty Ducksin valmentajana toiminut Emilio Estevez antoi joukkueelleen ohjeen, joka tunnettiin ”V-tyylinä” ja kannusti omia pelaajiaan ”käyttämään taitoa, jonka olette oppineet”. Hyökkäyskuvio päättyi ikimuistoiseen maaliin kyseisessä elokuvassa.

Anaheim löylytti Montrealin kotihallissaan kaksi päivää sitten lukemin 8-2 ja joukkue käytti samaa kuviota kuin elokuvan junnujoukkue – tosin ei hyökkäyksessä, vaan ottelun jälkitunnelmissa, kun Ducksin pelaajat tulivat kiittämään kotiyleisöään.

Carolina Hurricanesin tapa juhlia kotiotteluiden voittoa on saanut ylistyksen ohella myös kritiikkiä mitä kummallisimpien tempaustensa ansiosta, mutta Anaheim Ducksin tekemä voittotuuletus näyttää tyylikkäältä ilman showtakin.

Tässä lyhyt pätkä siitä:

Lähteet: Instagram, esquire.com, imdb, bardown

Kansikuva: Richard Wolowicz/Getty Images