Artturi Lehkosella oiva sauma iskeä jalka tulosyksikköoven väliin

Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Artturi Lehkonen on ollut koko kauden vähän siinä ja tässä, että löytyykö paikka tulosyksiköstä vai ei. Viimeistään Alex Galchenyukin pieni poissaolo taas raottaa mahdollisuuksia.

Kuluvalla kaudella 40 otteluun Artturi Lehkonen on tehnyt 11 maalia, joista kaksi on syntynyt ylivoimalla. Peliaikaa on kertynyt ottelua kohden 13:43.

Peliaika on suomalaisten kesken vertaillessa vaatimaton.

Suhteellisen vajaasta vastuusta huolimatta Lehkonen on tehnyt mukavasti tulosta. Tuloksentekokyvykkyyden vuoksi on suotu näyttöpaikkoja kärkikentissä. Ja nyt on tulossa lisää tärkeitä sekunteja ja minuutteja, sillä Alex Galchenyuk on ainakin tähdistöviikonloppuun asti sivussa.

Vaikka Canadiensin päävalmentajaa Michel Therrieniä on kritisoitu ajoittain äärettömän puusilmäisestä peluuttamisesta, Lehkosta hän ei ole täysin pystynyt sivuuttamaan. Eivätkä suoritukset jää häneltä täysin huomioimatta, sillä esimerkiksi useasta näyttävästä koosteesta tuttu Phillip Danault sentteröi ykköskentällistä.

Mikäs siinä on kiekkoa jaellessa maestro Alexander Radulovin vierellä. Lehkonenkin on päässyt viljelemään lättyä venäläislaiturin kanssa samassa kolmikossa, ja suomalaisen parhaat hetket ovatkin osuneet näihin ajanjaksoihin.

Kertooko se sitten Canadiensin kokoonpanosta vai Radulovista enemmän, mutta hierarkian korkeimmalla tasanteella pääsee venäläisen kentälliseen. Aivan sinne Lehkonen ei tällä erää yltänyt, mutta loistava sauma avautuu kuitenkin tulosyksiköstä.

Kuten Danaultin tapaus osoittaa, nimen tykittäminen tulostaululle ei jää huomaamatta. Lehkosella on parhaimmat mahdollisuudet onnistua NHL-urallaan, kun rooli löytyy ratkaisijanviitan sisäpuolelta.

Canadiens on ainakin tällä hetkellä vahvasti pelaamassa itseään kevään tosipeleihin, eikä olisi lainkaan hullumpaa nähdä suomalaishyökkääjää tiukkojen otteluiden ratkaisuhetkillä kaukalossa. Näiden mielikuvien ääriviivoja piirretään jo nyt.

Voit seurata Lehkosen ja muiden suomalaisten edesottamuksia Viasatin kanavilta sekä Viaplay-palvelun kautta. Unibetin kattavasta NHL-kohdetarjonnasta löytyy runsaasti pelattavaa jokaiseen NHL-matsiin!