Lähteäkö vai jäädä? – John Tavaresin ratkaisu tulee vaikuttamaan myös New York Islandersin tulevaisuuden näkymiin

Viaplay Logo Seuraa NHL-kiekkoa suorina lähetyksinä Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa!

Syyllisyys ja uskollisuus ovat emotionaalisina tunteina melko lailla ääripäitä keskenään. New York Islandersin tähtihyökkääjä John Tavaresin kohdalla nuo kaksi tuntemusta vaikuttaisi silti kulkevan rinta rinnan, hänen yrittäessään tehdä päätöstä ensi kauden suhteen. Yhtäältä hän ei voi antaa syyllisyyden tunteiden vaikuttaa, puntaroidessaan mahdollista siirtymistään johonkin toiseen seuraan kesällä. Eikä hänen toisaalta ole syytä miettiä lojaaliteettia seuraa kohtaan, jossa on viettänyt koko vuonna 2009 alkaneen NHL-uransa.

Oli Tavaresin ratkaisu mikä tahansa, se tulee olemaan hänen ammattilaisuransa tärkein. Islandersin tahtotilana on luonnollisesti saada kapteeninsa allekirjoitus uuteen sopimustarjoukseen ennen heinäkuun ensimmäistä päivää, jolloin seuran talismaanista tulee rajoittamaton vapaa-agentti.

Tähän asti ollaan edetty pelaajan ja seuran osalta muodollisessa sopusoinnussa. Tavares on avoimesti kertonut haluavansa miettiä tulevaisuuttaan rauhassa – mikä ei aina ole itseisarvo supertähdeksi luokiteltavien pelaajien kohdalla. Vastaavasti Islesin puolelta ollaan oltu Tavaresia kohtaan myötämielisiä ja odotettu kanadalaishyökkääjän ratkaisua kärsivällisesti. Oli lopputulema mikä tahansa, sillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia paitsi pelaajan, myös koko newyorkilaisseuran tulevaisuuden suhteen.

Kauden 2018-2019 käynnistyessä ensi syksynä, Tavares tulee olemaan 28-vuotias, eli käytännössä pelaaja parhaassa iässään. Hänen henkilökohtainen panos joukkueensa eteen on ollut tälläkin kaudella hurja. Ei olisi ihme, mikäli 83 tehopistettä (36+47) takonut kanadalainen haluaisi kokeilla siipiensä kantavuutta muualla.

Jossain, jossa voisi olla kunnollinen mahdollisuus voittaa Stanley Cup.

John Tavares on Islanders-organisaation kasvot, sielu ja sydän. (Kuva: Bruce Bennett/Getty Images)

Jos Tavares nostaa kytkintä, on hyvin todennäköistä, että valmentaja Doug Weight sekä General Managerina toimiva ex-maalivahti Garth Snow tulevat saamaan lähtöpassit. Yllätys se ei ainakaan olisi.

Snown ikuisuudelta tuntunut jälleenrakennusprojekti on ollut yksi koko NHL-historian pisimmistä. Hän myös henkilökohtaisesti viime kesänä päätti, ettei Tavaresille anneta minkäänlaista ukaasia, tai edes aikarajaa uuden sopimuksen suhteen. Jämäkämpi seurapomo olisi hyvin voinut luoda painetta tähtipelaajansa suuntaan, väläyttämällä esimerkiksi treidin mahdollisuutta talven siirtotakarajan lähestyessä. Hyvin tavallinen kuvio muun muassa paikalliskilpailija Rangersin toimistolla.

Sen sijaan Snow katkaisi siirtospekulaatioilta siivet alkuunsa kertomalla julkisesti, että Tavares ei ole kaupan eikä mahdollisia tarjouksia edes kuunnella. Tällä ratkaisulla hän antoi käytännössä kaiken vallan pelaajalle itselleen. Sinänsä kivasti tehty, mutta samalla Snow tuli luopuneensa kätevimmästä neuvotteluvaltistaan vain saadakseen parhaalle pelaajalleen hyvän mielen.

Islandersin omistajat Jon Ledecky ja Scott Malkin eivät toistaiseksi ole puuttuneet GM:nsä ja valmentajansa tuloksentekoon, mutta mikäli Tavares lähtee New Yorkista kesällä, voi pesuveden mukana mennä myös Weight ja Snow. Tavaresille tilanne olisi kiusallinen, sillä hän on kaksikon hyvä ystävä.

Kuluva kausi on ollut jälleen kerran murheellinen saarelaisille. Joukkueessa piti olla riittävästi hyökkäysvoimaa, mutta Weightin joukkueen peli putosi raiteiltaan jo alkukaudesta, vaikka joukkue oli vahvistunut kesällä Mathew Barzalin ja Jordan Eberlen kaltaisilla pelaajilla. Nyt Islanders jää jo toisena peräkkäisenä vuonna ulos pudotuspeleistä. Edellisen 11 vuoden aikana joukkueen kausi on jatkunut runkosarjan jälkeen vain kolmesti. Isles on yltänyt konferenssifinaaleihin saakka edellisen kerran keväällä 1993. Tavares oli tuolloin kolme vuotias.

Pelaajan kannalta uuden sopimuksen merkityksellisin seikka on sen pituus. Jos Tavaresin tähtäimessä on mahdollisimman pitkä, vaikkapa kahdeksanvuotinen kontrahti, ei sellaista todennäköisesti pysty Islandersia lukuun ottamatta yksikään toinen seura tarjoamaan. Kanadalaisen vetovoimaa ja markkinahintaa on vaikea arvioida tarkasti, mutta liiga ei pullistele seuroja, joilla olisi mahdollisuus irrottaa 80-90 miljoonaa dollaria yhtä pelaajaa varten. Tavares ei varmasti myöskään vaihda maisemaa vain vaihtamisen ilosta. Puntarissa ovat menestysmahdollisuuksien lisäksi myös perheen hyvinvointi.

Syyllisyyden ja uskollisuuden takana pelissä kummittelee myös koko Islanders-organisaation tulevaisuus.