Kommentti: Eeli Tolvaselle asetettiin epärealistiset odotukset

Eeli Tolvasen kausi KHL:ssä Jokerien paidassa oli jättimenestys, kun 18-vuotias laituri takoi 49 runkosarjaottelussa upeat 19 maalia ja 36 tehopistettä. Huima KHL-pyrähdys päättyi lopulta konferenssin välierissä, kun TsSKA päätti Jokerien kauden otteluvoitoin 4-2.

Samalla varmistui se, että jokeritähti Tolvanen lähtee NHL:ään vielä tällä kaudella, kun Nashville Predators toi Tolvasen odotetusti Pohjois-Amerikkaan. Miehen NHL-debyytti oli edessä viime viikonloppuna, kun Preds kohtasi Buffalo Sabresin lauantaina.

Tolvanen sai debyytissään erinomaisen paikan onnistua, kun hänet istutettiin Predsin ykköskenttään. Peliaikaa kertyi kuitenkin vain 13:34, eikä suomalaislahjakkuuden potentiaalista saatu vielä minkäänlaista kuvaa.

Tolvanen pelasi toisen NHL-ottelunsa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, ja tällä kertaa laituri joutui viilettämään kolmoskentässä noin 11 minuutin jääajalla. Teot jäivät jälleen pieniksi.

Jokerisensaation NHL-uran alku on nostettu mediassa näyttävästi esille. Uutisointi on kääntynyt suorastaan negatiiviseksi, kun otsikoissa on puhuttu muun muassa ”karmeista tilastoista” ja ”Tolvasen olevan yhä nollilla”.  Totuuden nimissä Tolvasen NHL-ura on alkanut juuri niin kuin olettaa sopi. Hänen ei pitänyt nousta saman tien Predsin maalilingoksi, eikä hänen odotettu edes täyttävän NHL-joukkueen kärkikentän pelaajalle kuuluvia saappaita. Tolvanen ei ole jäänyt NHL:ssä jalkoihin, eikä hän ole ollut sen huonompi tai parempi kuin kukaan mukaan joukkueensa pelaajista.

On ymmärrettävää, että huippuotteet KHL:ssä ja olympiajäillä nostivat median odotukset pilviin, mutta pieni ”reality check” olisi ollut paikallaan. Ensinnäkin NHL ja KHL ovat kaksi täysin eri sarjaa. Tasoerot ovat valtaisat. KHL:n kärkipelaajat pärjäävät jotenkuten NHL-jäillä, mutta keskiverto KHL-pelaaja on vain ja ainoastaan AHL-tasoa. Heikoimmat eivät ole sitäkään. NHL:ssä taas lähes jokainen pelaaja on NHL-tasoa, joten onnistuminen on huomattavasti hankalampaa. NHL:ssä on vähemmän tilaa laukoa sekä pitää kiekkoa. NHL:ssä on myös paremmat maalivahdit sekä taitavammat blokkaajat. Tällöin maalintekijän on huomattavasti hankalampi tehdä maaleja.

Toinen merkittävä tekijä on Tolvasen fysiikka. Tolvasen liike ja fyysisyys riittävät KHL:n keskivertopelaajaa vastaan, mutta KHL:n kärkijoukkueita vastaan suomalaisen ongelmat kasvoivat. Esimerkiksi TsSKA-sarjassa Tolvasella alkoi tulla kulmissa ongelmia. Tällöin on myös luonnollista, ettei hän ole fysiikaltaan vielä valmis NHL-jäille.

Ja aina täytyy muistaa, ettei liittyminen uuteen joukkueeseen tässä vaiheessa kautta ole helppoa. NHL on aivan oma maailmansa, ja Tolvasen täytyy opetella kaikki alusta aina joukkueensa pelitaktiikasta lähtien.

Eikä nuorukaisen NHL-uran alkua ole helpottanut se, että Tolvasella on jo takanaan erittäin pitkä kausi. Pelit alkoivat jo elokuun alussa, ja raskaan KHL:n lisäksi Tolvanen on saanut tahkota myös olympiaturnauksen, yhden EHT-turnauksen sekä nuorten MM-kisat.

Lähtökohdat huomioon ottaen olisi ollut ihme, jos Tolvanen olisi vieläkin pystynyt ottamaan seuraavan stepin tämän kauden aikana ja nappaamaan paikan Nashvillen vakituisesta kokoonpanosta.

Predsin odotukset Tolvasen kohdalle ovat täysin erilaiset kuin median ja fanien: nuori lahjakkuus saa nyt tutustua organisaatioon ja liigaan, mikä helpottaa hänen tuloaan ensi kauden harjoitusleirille. Tolvanen näkee, mitkä ovat hänen suurimmat kehityskohteensa NHL:ää ajatellen. Niitä hän pääsee työstämään kesällä. Ja tässä vaiheessa on hyvä tietää, ettei Tolvanen ole pakosta valmis NHL:ään vielä ensi kaudellakaan. Kyseessä on 18-vuotias pelaaja, jolla on pienehkö runko. Tolvanen ei ole edes mikään huippunopea laituri, joka pystyy dominoimaan jäällä liikkeellään. Näin ollen yksi vuosi AHL:ssä voisi olla jopa tulevaisuutta ajatellen paras mahdollinen peliliike.

Kansikuva: All Over Press