Kommentti: Jesse Puljujärvestä ei tule koskaan supertähteä

Viaplay LogoSeuraa maailman parasta kiekkoa Viaplayssa

Jesse Puljujärvi on kiistatta Suomen lupaavimpia pelaajia, ja hänelle on helppo povata pitkää NHL-uraa. 19-vuotias laituri on tehnyt junioriurallaan hämmästyttäviä asioita, ja sen takia torniolaislähtöisen staran ympärillä on aina riittänyt puhetta.

Puljujärven nimi nousi esiin miehen ollessa vasta 13-vuotias finninaama, kun hän teki tuhoisaa jälkeä C-nuorten SM-sarjassa kaksi vuotta alaikäisenä. Kasiluokalla hän piti ikätovereitaan pilkkanaan Pohjola-leirillä ja iski ohessa kovaa jälkeä B-nuorten SM-sarjassa, jossa pelasi häntä kolme vuotta vanhempia pelaajia. ”Pulju” pelasi jo 15-vuotiaana yli piste per peli -tahtia A-nuorten SM-liigassa ja oli vuotta vanhempien maajoukkueen kärkinimiä. Syystäkin puhuttiin harvinaisen kovasta teinitähdestä.

Liiga-jäille astuttuaan hype nousi, ja viimeistään 2016 nuorten MM-kisojen jälkeen kaikki tiesivät nimen Jesse Puljujärvi. B-juniori-ikäinen hyökkääjä teki kaudella 2015-16 läpimurron liigassa, voitti nuorten MM-kisojen pistepörssin ja sai NHL-varauksen koko Draftin neljäntenä pelaajana.

Samalla nämä saavutukset ovat tuoneet nuorelle miehelle jumalattoman taakan. Lähes koko Suomi odottaa ”Puljulta” nousua NHL:n kovimpaan eliittiin. Siis siihen eliittiin, jossa majailevat Connor McDavid, Sidney Crosby, Steven Stamkos, Erik Karlsson ja kumppanit.

Voin paljastaa kaikille, ettei Puljujärvi tule koskaan nousemaan tähän seuraan. Sen toki monet kiekkoa seuraavat jo tietävätkin.

Puljujärvi on lahjakas pelaaja, jolla on valoisa tulevaisuus NHL:ssä, mutta hänestä ei koskaan tule supertähteä. Kun lyödään faktat pöytään ja katsotaan miehen taitoja, niin tämä väite on helppo perustella. Puljujärvestä näki jo Liiga-jäillä, ettei hänellä ole timanttiset kiekolliset taidot tai timanttista pelisilmää. Hänellä on keskivertoa paremmat kädet, mutta ”Puljun” pelinlukutaito on keskiverron tasolla. Nämä ominaisuudet ovat selvästi NHL:n tähtikategorian pelaajia jäljessä, eikä näitä osa-alueita voi kehittää kuin tiettyyn pisteeseen asti.

Lisäksi Puljujärvellä ei ole samanlaista maalinteon jaloa taitoa kuin esimerkiksi Patrik Laineella, eikä Pohjois-Suomen pojalla ole mitään muutakaan ominaisuutta, jonka avulla hän voisi nousta kirkkaimpien tähtien rinnalle.

Mutta nämä ”puutteet” eivät tarkoita sitä, etteikö hän voisi nousta isoksi tekijäksi NHL:ssä. Puljujärvellä on kaikki eväät olla kärkikenttien pelaaja ja tärkeä hyökkääjä omalle joukkueelleen. Kyse on siitä, millainen pelaaja hänestä muotoutuu.

”Pulju” on jo osoittanut olevansa nopea ja hyvä haistelemaan tilanteita. Hän on esimerkiksi erinomainen pelaaja voittamaan irtokiekkoja maalin edustalla, mikä on tärkeä erityisominaisuus NHL:ssä. Lisäksi Puljujärven työmoraali on uskomaton. Tuollaisella työmäärällä hän tulee aina olemaan valmentajien suosiossa.

Tällä hetkellä suurin ongelma on se, ettei suomalaislupaus ole vielä kasvanut kroppaansa. Eli ”Puljulla” on vielä niin sanotusti juniorin fysiikka. Mutta kun hän joku päivä saa fysiikkansa miesten tasolle, tulee hän olemaan huima vääntäjä, joka osaa myös pelata kiekon kanssa ja tehdä maaleja.

Puljujärvestä on kovaa kyytiä tulossa monipuolinen kärkikenttien laituri, jonka voi heittää jäälle tilanteessa kuin tilanteessa. Tuollaisella nopeudella, raameilla ja kamppailuhalukkuudella siitä ei ole kysymystäkään. Kyse on enää hänen omasta motivaatiostaan: onko hän valmis paiskimaan hommia? Siihen on helppo vastata: on! Puljujärvi on rautainen ammattilainen, joka ei anna itselleen löysää harjoittelussa. Juuri se ominaisuus tulee tekemään Puljujärvestä Suomen kirkkaimpia NHL-tähtiä tulevaisuudessa.

Kansikuva: Getty Images

Lyö vetoa Grand Slam -turnauksesta ja nappaa 10 euron riskitön veto sekä 20 ilmaiskierrosta!