NHL Draft -arvio: Kaapo Kakko jatkaa tutulla tasolla, Anttoni Hongan osakkeet laskeneet

Faneille.comin kauden toisen NHL Draft -arvion kärkipaikoilla on tapahtunut muutoksia. Voit lukea ensimmäisen, lokakuussa julkaistun Draft-arvion täältä.

Ei liene suuri yllätys, että TPS:n Kaapo Kakko jatkaa suomalaisten kärkinimenä. Huipputaitavan hyökkääjän syksy on jatkunut totutun vahvana, eikä hänen osakkeensa ole ainakaan tippuneet. Kakko on edelleen Draftin suurimpia lupauksia, ja hänellä on aito sauma olla ensi kesänä historian ensimmäinen suomalainen ykkösvaraus.

Kakolla on kohta edessään kauden tärkein näytön paikka Draftia ajatellen, kun hän johdattaa Nuoret Leijonat MM-jäille. Vastaan asettuu miehen suurin kilpakumppani, Yhdysvaltain Jack Hughes, joka on edelleen kaikilla listoilla Draftin ykkösnimi.

Draftin toiseksi parhaimpana suomalaispelaajana on pidetty JYPin Anttoni Honkaa, ja puolustaja oli myös meidän listauksemme toisena lokakuussa. Nyt huipputaitavan pakin sijoitus on kuitenkin laskenut pari sijaa. Hongan potentiaali ei ole kadonnut mihinkään, mutta hyvä varausnumero vaatii myös hyviä näyttöjä. Niitä ei JYP-lupaukselta ole paljoa näkynyt, ja nuori lahjakkuus lainattiinkin loppuvuodeksi Mestikseen KeuPan paitaan. Honka on kiekollinen puolustaja, jolta vaaditaan tekoja hyökkäyspäässä, miksi lainapesti Mestikseen olikin oiva veto hankalan alkukauden jälkeen. Honka ei ole kuitenkaan säväyttänyt sarjaporrasta alempanakaan. Puolustajalla on myös iso näyttöpaikka nuorten MM-jäillä, mutta hänen täytyy ensiksi lunastaa paikka Suomen joukkueesta. Sekään ei ole enää satavarma asia.

Tällä erää Honka on tippumassa kovaa kyytiä ykköskierrokselta, mutta potentiaali on edelleen valtava, miksi jokainen NHL-seura tarkkailee nuorukaista tarkalla silmällä.

Hongan osakkeiden laskettua suomalaislistan toiseksi nousee Jukurien puolustaja Mikko Kokkonen, jonka meno sen kuin vain paranee. Monipuolinen puolustaja on ottanut valtavan roolin Mikkelissä, ja hän on jo hyvän tason Liiga-pelaaja. Kokkosen maksimipotentiaali ei ole järin korkealla, mutta hänellä on kaikki eväät luoda hieno NHL-ura. Kokkosta voisi verrata pelaajana Urho Vaakanaiseen, joka varattiin kesän 2017 Draftin 18. pelaajana. Kokkosesta voi kasvaa Vaakanaisen tavoin luotettava oman pään pelaaja, joka osaa myös pelata kiekolla.

Viime listauksessa pohdittiin, että neljällä suomalaispelaajalla on saumat yltää Draftin ykköskierrokselle, mutta spekulaatioihin on nyt pakko nostaa mukaan viideskin nimi, joka on Tapparan Patrik Puistola. Taitava, nopea ja työteliäs hyökkääjä on pelannut erittäin vahvasti niin U18-maajoukkueessa, Mestiksessä kuin A-nuorten SM-sarjassa. Hän on myös päässyt pelaamaan muutaman ottelun Liigassa, jossa nuorukainen on pystynyt väläyttelemään osaamistaan. Puistola oli nostettu viime listauksessamme toiselle kierrokselle, mutta nyt voidaan todeta, että hänellä on kaikki saumat tulla varatuksi ensimmäisen kierroksen loppupäässä. Puistolan potentiaali on erittäin korkealla, ja se houkuttaa monia NHL-seuroja.

Ensimmäisen listauksen neljäs potentiaalinen ykköskierroksen nimi oli sentteri Henri Nikkanen, joka on pelannut alkukauden jälkeen pääsosin A-nuorten SM-sarjassa. Nikkanen on monipuolinen, viisas ja iso pelaaja, jolla on kyvyt luoda uraa NHL:ssä. Miehen viime aikojen näytöt eivät ole kuitenkaan parhaimmasta päästä, eikä hänen maksimipotentiaali ole lopulta kovin korkealla. Tämä vuoksi Nikkanen on tällä hetkellä enemmänkin toisen kierroksen varaus kuin ensimmäisen kierroksen.

Takaa ponnistaa kovan luokan pelaajia

Suomalaiset voivat olla tyytyväisiä tulevan Draftin antiin, sillä ensimmäisille kierroksille on tyrkyllä monia suomalaislupauksia. Kärkiviisikon takaa ponnistaa ainakin muutama pelaaja, joilla on kykyä nousta listauksissa rajusti ylöspäin.

Yksi heistä on hyökkääjä Marcus Kallionkieli, joka pelaa tulokaskauttaan Yhdysvaltain päälukiosarja USHL:ssä, Sioux City Musketeersin joukkueessa. Laituri on takonut 16 ottelussa 12 maalia ja 20 tehopistettä ollen sarjan neljänneksi tehokkain alle 18-vuotias pelaaja. Kallionkieli on isohko, hyvin liikkuva, tarpeeksi taitava ja suoraviivainen pelaaja. Eli juuri sellainen pelimies, jota NHL-seurat seuraavat tiiviisti, ja siksi suomalaishyökkääjän asema on enemmän kuin hyvä.

Toinen pelaaja, joka on tehnyt kovaa nousua, on Ville Heinola. Lukko-puolustaja ei nouse vielä meidän listalla kärkinimien joukkoon, mutta hän on yhä varmempi kärkierrosten varaus. Lisäksi Heinola pystyy vielä tekemään ison hypyn Draft-arvioissa. Hän on viisas ja taitava puolustaja, joka loistaa hyökkäyspäässä, mutta hän on arvokas lisä myös puolustuspelissä. Joku voisi kutsua häntä köyhän miehen ”miroheiskaseksi”.

Kärkikierroksille ovat tyrkyllä myös WHL:ssä Kelowna Rocketsissa pelaava puolustaja Lassi Thomson, KalPa-hyökkääjä Leevi Aaltonen, Lukko-hyökkääjä Antti Saarela, Ässät-puolustaja Antti Tuomisto ja USHL:ssä Dubuque Fightning Saintsissa pelaava hyökkääjä Matias Maccelli. Heistä etenkin Thomson ja Tuomisto ovat yllätysvalmiita pelaajia. Nelikosta suurinta nousua on tehnyt viime aikoina taitava Maccelli, joka on takonut USHL:ssä 21 ottelussa 23 tehopistettä. Maccelli on todella taitava ja viisas offensiivinen ase, joka on kiinnittänyt kaikkien huomion syksyn edetessä.

Muut nimet

Viimeisten kierrosten varauksia on aina hankala arvioida, mutta ainakin Kärpät-puolustaja Kalle Loponen ja Tappara-puolustaja Iivari Räsänen ovat vahvasti tyrkyllä viimeisille kierroksille. Heistä etenkin Loposen potentiaali on korkealla, mutta pienehkön taitopuolustajan voi olla hankala nostaa asemiaan ilman Liiga-pelejä.

Viimeksi listamme 15:n parhaan joukkoon mahtui myös SaiPan Matias Mäntykivi, jolla on mahdollisuus tulla varatuksi Draftin loppupäässä. Tällä kertaa listan 15. sija menee kuitenkin TPS-hyökkääjä Juuso Pärssiselle, joka on osoittanut olevansa mielenkiintoinen tapaus. Hän on pelannut koko kauden A-nuorten SM-sarjassa, ja nuorukainen on tehnyt kauden 24 ottelussa vain kahdeksan tehopistettä. Siitä huolimatta Pärssinen on lupaava pelimies. Hän on erittäin vahva kahden suunnan sentteri, jolla on myös kiekollista taitoa. Miehen suurin vahvuus on hänen pelinlukutaitonsa, ja siksi Pärssistä ei voi sivuuttaa Draft-keskusteluissa.

Muita seuraamisen arvoisia pelaajia ovat HIFK-hyökkääjä Wiljami Myllylä, Kärpät-hyökkääjä Aku Räty, Lukko-hyökkääjä Mikko Petman, Jokerit-puolustaja Santeri Hatakka ja KalPa-puolustaja Kim Nousiainen. Maalivahdeista esiin on nostettava HIFK:n Roope Taponen ja kanadalaisessa OHL:ssä Swindor Spitfiresissa pelaava Kari Piiroinen.

Myös vanhemmissa, toista tai kolmatta kertaa varauskelpoisina olevissa pelaajissa on joitain mielenkiintoisia tapauksia. Ainakin Lukko-veskari Lassi Lehtinen, HPK-puolustaja Otto Latvala, Tappara-hyökkääjä Kristian Tanus ja Ilves-hyökkääjä Samuli Vainionpää ovat syytä mainita.

Faneille.comin arvio:

  1. Kaapo Kakko (1. kierros, sijat 1-2)
  2. Mikko Kokkonen (1. kierros, sijat 15-25)
  3. Patrik Puistola (1. tai 2. kierros, sijat 25-45)
  4. Anttoni Honka (1. tai 2. kierros, sijat 30-50)
  5. Henri Nikkanen (2. kierros, sijat 35-55)
  6. Marcus Kallionkieli (2. kierros, sijat 40-60)
  7. Ville Heinola (2. tai 3. kierros)
  8. Lassi Thomson (2. tai 3. kierros)
  9. Antti Tuomisto (3. tai 4. kierros)
  10. Matias Maccelli (3. tai 4. kierros)
  11. Leevi Aaltonen (4. tai 5. kierros)
  12. Antti Saarela (4. tai 5. kierros)
  13. Kalle Loponen (5. tai 6. kierros)
  14. Iivari Räsänen (6. tai 7. kierros)
  15. Juuso Pärssinen (7. kierros)

Pidä tauko jouluvalmisteluista Betsafella – lunasta jopa 800 € edestä ilmaisvetoja ja osallistut 10 000 € arvontaan

Kansikuva: All Over Press