Tietyt jääkiekkoilijat herättävät vähemmän positiivisia tuntemuksia pelitapansa, rottailunsa, ärsyttämisensä – tai miksi sitä voi ikinä kutsuakaan – vuoksi. Omassa joukkueessaan he ovat arvostettuja agitaattoreita, pelotteita tai esimerkiksi nyrkkisankarin virkaa hoitavia, kun esimerkiksi joukkuetoveri kokee vääryyttä kaukalossa. Useimmiten tällaisia pelaajia tarvitaan vastustajan henkisen tasapainon horjuttamiseen, puhutaan ”pääsemisestä ihon alle” tai ”pään sisälle”.
NHL:ssä pidettiin äänestys, jossa nähtiin hassu lopputulos – pahimman ja huonoimman suunpieksäjän pelaajan tittelin vei nimittäin sama pelaaja. Varsinaista tunteiden vuoristorataa – tai sitten NHL:n pelaajayhdistyksen jäsenet halusivat hieman provosoida Brad Marchandia, Boston Bruinsia jo kymmenen vuotta edustanutta hyökkääjää.
Bostonin pelaajien arvonannosta kertoo myös Marchandin rintapieltä komistava ”A”, kun hänet valittiin ensimmäistä kertaa kapteenistoon tälle kaudelle. Maineestaan huolimatta Marchand on ollut myös tehokas, sillä 674 ottelun saldo on 257+289=546 pistettä.
Twitterissä Marchand revitteli saavutuksellaan koomisin sanakääntein: ”Olen erittäin otettu valinnastani! Kaikkien näiden vuosien kova työ maksaa nyt itseään takaisin! Kiitos kaikille tukijoilleni ja pelikavereilleni, en olisi pystynyt tähän saavutukseen ilman teitä!”
https://twitter.com/Bmarch63/status/1108377044696686592
Kansikuva: Bruce Bennett/Getty Images
Lähteet: Twitter, nhl.com