OJ ja Antti Niemi tulessa taalajäillä -video

Olli Jokinen iski viime yönä tehot 1+2 (Getty)

Olli Jokinen iski viime yönä tehot 1+2 (Getty)

Olli Jokinen oli viime yönä tehokkaana, kun Winnipeg Jets murskasi Dallas Starsin 7-2. OJ keräsi ottelussa tehopisteet 1+2 ja varsinkin hänen iskemä maali oli osoitus miehen kylmäpäisyydestä ja Tim Thomas ei voinut Dallasin maalilla kuin ihmetellä. Tsekkaa OJ:n maali alla olevasta videosta. Jokinen iskee toisen erän alkuun Winnipegin 4-2 maalin. Palkintona hyvästä ottelusta oli myös valinta ottelun kolmostähdeksi. Blake Wheeler oli ottelun tähti neljällä syöttöpisteellään. Kolmeen tehopisteeseen Jokisen ohella ylsivät puolustajat Dustin Byfuglien (2+1, ottelun kakkostähti) sekä Tobias Enström (1+2). OJ on kauden aikana kerännyt tehot 16+23=39 ja hän nousi nyt suomalaistilastoissa kolmanneksi. Suomalaisten pistepörssin kärkeä pitää Valtteri Filppula (21+27=48) perässään Jussi Jokinen (17+30=47).

Suomalaisista myös Antti Niemi oli huikeassa vireessä San Josen maalilla. Niemi torjui kaiken, kun Sharks haki pisteet Madison Square Gardenista 1-0 voitolla. Mies nappasi ottelussa 41 koppia ja valinta ottelun ykköstähdeksi oli selvä. Ratkaisumaalin iski ensimmäisessä erässä New York Rangersin verkkoon Logan Couture.

San Jose Sharks on matkalla evään pudotuspeleihin. Joukkue on tällä hetkellä läntisen konferenssin kolmantena tasapisteissä Anaheimin kanssa. Winnipeg Jetsillä taas tekee tiukkaa selviytyä Wild Card-kierrokselle. Joukkue konferenssissaan sijalla 11, mutta Wild Card-paikkaan on eroa vain neljä pistettä.