New York Rangers joutuu miettimään tarkkaan strategiansa ennen NHL:n siirtotakarajaa

Viaplay Logo Seuraa NHL-kiekkoa suorina lähetyksinä Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa!

Surkeasti startanneen alkukauden jälkeen New York Rangers on päässyt varsin kelpo vauhtiin, ottaen paikkansa pudotuspeliviivan päältä itäisessä konferenssissa. Pienten marginaalien johdosta pelien jatkuminen runkosarjan jälkeen ei kuitenkaan ole missään määrin vielä kirkossa kuulutettu. Tämän myötä Rangers-johdolla onkin tarkan mietinnän paikka sen suhteen, että olisiko joukkuetta aiheellista vahvistaa vielä ennen helmikuun 26. päivä umpeutuvaa siirtorajaa.

Luottohyökkääjä ja todellinen voimanpesä Chris Kreider on veritulpan vuoksi sivussa peleistä vähintään runkosarjan loppuun saakka – jopa mahdollisesti koko kauden – joten Madison Square Gardenin johtaja James Dolan ja Rangersin General Manager Jeff Gorton etunenässä ovat pakotettuja puntaroimaan sinipaitojen tarpeen uusille miehille vielä tälle kaudelle. Eri asia on se, kokevatko he lopulta tarpeelliseksi paikata 22-15-5 rekordilla purjehtivaa seuraa vielä ennen helmikuun loppua.

Tällä hetkellä näyttää kuitenkin kiistattomalta, että ammukset ei riitä kaukalon puolella uskottavaan taisteluun Stanley Cupista tänä vuonna, ei ehkä edes seuraavana.

Tämän kauden Rangers-ryhmä on tullut ikävällä tavalla tunnetuksi siitä, ettei se pysty pitämään fokustaan ja tekemisen tasoa riittävän hyvänä koko 60 minuutin pelin ajan. Alan Vigneaultin joukkueen peli-intensiteetti on heilahdellut huolestuttavalla tavalla otteluiden sisällä liian usein, ja hyviä ajanjaksoja on seurannut poikkeuksetta mitä kummallisimpia uinahduksia ja puolustuspään hasardeja.

Sen sijaan ajoittaisesta kritiikistä osansa saanut, New Yorkin kuninkaanakin tunnettu Henrik Lundqvist on pitänyt sinipaitoja useisssa peleissä pystyssä omilla suorituksillaan. Myös varamiehen roolissa operoiva Ondrej Pavelec on pelannut hyvin ja ollut paikkansa arvoinen aina kun on maalipuiden väliin päässyt.

Rangersia vastaan on luotu vetopaikkoja jopa kolmanneksi eniten kaikista joukkueista NHL:ssä tällä kaudella. Sen lisäksi vastustajat ovat laukoneet Rangers-maalia kohti toiseksi eniten, mikä on suora indikaattori sille, kuinka vuotava sen alakerta on ollut.

Nash lihoiksi?

Tähtihyökkääjä Rick Nash pelaa tällä hetkellä kenties heikointa kauttaan Broadwaylla. Mies on tahkonnut ilman pisteitä nyt kymmenen edellistä peliä ja tehnyt vain kaksi maalia ja kuusi pistettä viimeisissä 23 pelissä. Ei ihan sitä mitä on odotettu kiistattomalta ykköskorin ratkaisijalta.

Sopimuksensa viimeistä kauttaan pelaava Nash voisikin olla mahdollinen kaupankäynnin pelinappula, mutta tällä hetkellä kanadalaisen vetovoima ei todellakaan ole korkeimmillaan. Kärjistettynä kaupantekoon ei kuitenkaan tarvita kuin yksi kiinnostunut seura ja GM Gortonin päätös luopua olympiakultaa voittaneesta pelaajastaan. Nash on ollut yleisesti ottaen New Yorkissa hyvä, mutta ei silti ihan sen kaltainen ratkoja, jota odotettiin hänen saavuttua isossa vaihtokaupassa Columbus Blue Jacketsista vuonna 2012.

Kyse ei silti ole pelkästä Nashista. Koko vyyhdissä on puntarissa ennemminkin Rangers-johdon pitkän tähtäimen suunnitelma ja suhtautuminen lähestyvään siirtotakarajaan, jonka avulla organisaatio voisi piirtää uudet suuntaviivat ja vahvistaa joukkuetta hieman pidemmällä, parin vuoden aikavälillä.

Vertauskuvallisesti nyt mahdollisesti otettava pieni askel taaksepäin voisi poikia pari isompaa steppiä eteenpäin ensi kaudella. Alisuorittavasta tähdestä luopuminen avaisi kaistaa esimerkiksi Vinni Lettierin kaltaiselle nuorelle taiturille, joka on vasta nyt vuodenvaihteen kynnyksellä päässyt murtautumaan kirkkaisiin valoihin NHL-tasolle. Kolmessa pelissä syntyneet kaksi tehopistettä on lupaava alku 22-vuotiaalle hyökkääjälle. Potentiaalia löytyy myös esimerkiksi Boo Nievesistä ja Filip Chytilistä.

Alisuorittamisesta ei puolestaan voi puhua ainakaan Kevin Hayesin kohdalla. Flegmaattisesta olemuksestaan tunnettu yhdysvaltalaishyökkääjä on paikoin pelannut jopa yli odotusten tällä kaudella. Toki hän edelleen kiemurtelee hyökkäysalueella liikaa ja pihtaa tarpeettoman paljon hyvää laukaustaan, mutta on noussut siitäkin huolimatta yhä arvokkaammaksi vastuunkantajaksi ja vastustajan tähtiä pimentäväksi pelaavaksi sentteriksi. Huhut New Yorkin suunnalta ovat myös kertoneet Hayesin tehneen kovasti töitä viime kesänä ja omaksuneen vihdoin kunnolla kiekkoammattilaisen elämäntavat.

Rangersilla on ollut aikaisempina vuosina tapana vaatia viimeistä sopimuskauttaan pelaavilta pelaajiltaan allekirjoitusta uuteen kontrahtiin. Näin toimittiin muun muassa vuonna 2014 Ryan Callahanin ja Dan Girardin kanssa. Girardi suostui, Callahan ei ja joutui pian treidatuksi Tampa Bay Lightningiin. Vuotta myöhemmin sama toistui Mats Zuccarellon kanssa. Norjalaisväkkärä tarttui tarjoukseen ja pelaa seurassa edelleen.

Nähtäväksi jää minkälaisia siirtoja Madison Square Gardenin uumenissa tällä kertaa tehdään.

 

Betsafe tarjoaa asiakkailleen viikonlopuiksi riskittömän 20 euron mobiilivedon. Katso tarkemmat tiedot ja tartu tarjoukseen tästä!

Artikkelikuva: Getty Images