TOP 5: NHL-viikon suomalaiset – taistelu pudotuspelipaikoista kiihtyy

Unibet tarjoaa vedonlyöntiin uusille asiakkaille 100 € talletusbonuksen

Viime viikko oli suomalaisten osalta hieman normaalia vaisumpi, mutta onnistujia löytyi silti roimasti. Taistelu pudotuspelipaikoista käy kuumimmillaan ja monet suomalaiset olivatkin isossa roolissa tämä suhteen. Jyvät alkavat kuitenkin erottua akanoista ja muutamien joukkueiden pudotuspelihaaveet ovat vaarassa kariutua, mikäli otteisiin ei tule radikaalia muutosta.

5. Sebastian Aho, Carolina Hurricanes

Sebastian Aho teki tasaista työtä läpi viime viikon, kun syöttötili karttui kolmen pisteen verran neljässä ottelussa. Pelkkää tasaista suomalaisen viikko ei kuitenkaan ollut. Aho kellotti lauantain Nashville-voitossa uransa toistaiseksi isoimmat peliminuutit NHL:ssä, kun vastuuta irtosi reilun 21 minuutin edestä. Vastaavasti sunnuntaina Philadelphiaa vastaan suomalaisen tehotilasto jäi kolme astetta pakkasen puolelle. 19-vuotiaan Ahon debyyttikausi on ollut kuitenkin kokonaisuutena mainio, kun 70 ottelun jälkeen kasassa on tehot 20+21. Tämä oikeuttaa kolmanteen sijaan Hurricanesin sisäisessä pistepörssissä.

4. Mikael Granlund, Minnesota Wild

Minnesotan peli on yskähdellyt viime aikoina, sillä joukkue on voittanut vain yhden edellisestä kahdeksasta ottelustaan. Viime viikolla joukkue kärsi peräti neljä häviötä, mikä venytti tappioputken viiteen otteluun. Monen Wildin avainpelaajien ruuti on ollut märkää, mutta Mikael Granlund on jatkanut totutun tehokkaalla linjalla. Suomalaishyökkääjä saalisti viime viikon neljässä ottelussa tehot 2+1. Granlund on ylivoimaisesti Wildin tehokkain pelaaja, kun hyökkääjällä on 71 ottelun jälkeen kasassa pisteet 25+41. Eric Staal on joukkueensa toiseksi paras pistemies tehoilla 24+30. Granlund miehittää myös piikkipaikkaa suomalaisten pistepörssissä.

3. Aleksander Barkov, Florida Panthers

Jäätävistä rangaistuslaukauksistaan tunnettu Aleksander Barkov ihastutti kiekkokansaa jälleen viime viikolla, kun suomalainen viimeisteli New York Rangersia vastaan voittomaalikilpailussa upealla tavalla ratkaisevan osuman Antti Raannan taakse. Barkovin viikko oli muutenkin mainio, sillä keskushyökkääjä nakutti neljässä ottelussa tehot 2+1. Suomalaisella on nyt 56 ottelun jälkeen kasassa tehot 19+27, mikä on vain kolme pistettä vähemmän kuin Floridan sisäistä pistepörssiä johtavalla Vincent Trocheckilla, vaikka amerikkalainen on pelannut 15 ottelua enemmän. Viime viikon neljästä ottelustaan kaksi ottelua voittaneen Floridan on pystyttävä kiristämään tahtia, mikäli joukkue mielii pudotuspeleihin.

2. Joel Armia, Winnipeg Jets

Patrik Laine ei ollutkaan viime viikolla Winnipeg Jetsin tehokkain suomalainen. Joel Armian viikko oli erinomainen, kun porilainen pääsi pisteille kaikissa kolmessa ottelussa saalistaen tehot 1+2. Armialla on nyt 47 ottelun jälkeen kasassa pisteet 8+8. Suomalaislaituri on rikkonut jo hyvissä ajoin aiemman piste-ennätyksensä, kun viime kaudella 43 ottelussa syntyi pisteet 4+6. Jets jatkaa edelleen tiukasti taistelua pudotuspelipaikasta, mutta tällä hetkellä joukkueen tie näyttää kivikkoiselta. Viivan yläpuolelle on kymmenen pistettä matkaa, kun Jetsillä on yhtä monta ottelua jäljellä.

1. Markus Granlund, Vancouver Canucks

Markus Granlund on ollut viime aikoina erinomaisessa iskussa ja vastuuta on irronnut tasaisen paljon illasta toiseen. Joukkueensa ykkösvitjassa Sedinien rinnalla kiekkoileva suomalainen aloitti viikkonsa ryminällä, kun laituri takoi ruotsalaisten syötöistä kaksi osumaa Bostonin verkkoon. Tämän lisäksi Granlundin pistepussi karttui syöttöpinnalla Dallasia vastaan. Kokonaisuudessaan Canucksin viikko oli kuitenkin synkkä, sillä joukkue kärsi kolme häviötä ja tappioputki venyi viiteen otteluun. Vancouver on voittanut edellisestä 22 ottelustaan vain viisi ja joukkue on käytännössä menettänyt jo mahdollisuutensa pudotuspeleihin.

Viaplay Logo Taistelu NHL:n pudotuspelipaikoista käy kiivaana, katso ottelut Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa

Kansikuva: Derek Leung/Getty Images