Pääkaupungin päälliköt hurjassa vireessä

NHL:n itäisessä konferenssissa tanssitaan tällä hetkellä pääkaupungin pajupillien mukaan. Mistä Washington Capitalsin hirmuvire on peräisin?

Viimeksi 10.12. hävinnyt Washington Capitals on peräti kahdeksan ottelun voittoputkessa. Putken aikana ovat kaatuneet muun muassa Lightning kahdesti, Rangers ja Canadiens, joten mistään heikkojen lyttäämisestä ei ole kysymys.

Tuolloin 10.12. pelattu Panthers-ottelu on viimeisin, kun Capitals on päästänyt enemmän kuin kolme maalia. Kolme maalia on putken aikana livahtanut kahdesti, mutta se ei häiritse pistesaldon karttumista, sillä samaan aikaan toisessa päässä on kolissut seitsemän kertaa (vs. NYR) ja viisi kertaa (vs. TBL).

Pelaajat ovat tietysti tämän kaiken takana. Sehän oli selvää, että Troy Brouwerin ja Joel Wardin vaihtaminen T.J. Oshieen ja Justin Williamsiin on upgradea. Kysymysmerkit leijuivat onnistuneen pakiston ja Braden Holtbyn yllä.

Holtby on onnistunut, ainakin tämän kuluvan putken aikana, se on fakta. Brooks Orpikin poissaolo on oikeastaan ainut noteerattava tapahtuma puolustajien keskuudessa. Homma toimii ja saadaan palautetta.

Capitalsilla on kaikkiaan kahdeksan pelaajaa tehnyt vähintään 20 tehopistettä. Vertailun vuoksi muiden huippujoukkueiden pelaajamäärät: Panthers 6,  Stars, Kings, Wild, Canadiens, Sharks, Bruins, Red Wings 5, Blackhawks, Islanders, Blues 4, Rangers 3.

Viisi näistä Capitals-pelaajista pelaavat liigan toiseksi murhaavinta ylivoimaa. Joka neljännellä yrittämällä kiekko päätyy vastustajan verkkoon. Kiekko pyörii maalista katsottuna vasemmalla puolella kenttää Nicklas Bäckströmillä. Hänellä on vaatimattomasti kolme rightin kätistä kaveria (John Carlson viivalla, Alex Ovechkin omalla paikallaan ja Oshie neliön keskellä) siinä, jotka kaikki laukovat herkästi ja tarkasti. Tai sitten Marcus Johansson pelaa päädyn kautta Oshielle tontin noin kolmeen metriin. Helppoa ja kivaa.

Monesti on kuullut, että ylivoimalla ja maalivahtipelaamisella pääsee pitkälle. Ainakin Capitals pääsee. Holtby on napannut vaatimattomasti 23 voittoa. Päästettyjen maalien keskiarvo selvästi alle kahden (1,85) ja torjuntaprosentti maittava 93,5.

Capitalsin hyökkäyksen loistavuus tiivistyy tuohon ylivoimapeliin. Joukossa on taitavia kiekonkäsittelijöitä ja kenties maailman paras maalintekijä. Kaiken tämän lisäksi Jason Chimeran höyryjunamainen tekeminen realisoituu pisteiden muodossa. Parhaimmalla kaudellaan 20 maalia tehnyt jenkkilaituri on nyt koonnut jo 10 merkintää maalisarakkeeseen.

Capitals on tällä hetkellä peräti 11 pisteen karkumatkalla divisioonansa sisällä. Kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin Islanders. Vaaditaan lähes yhtä pitkä tappioputki, jotta kotkapaidat valahtavat pois piikkipaikalta. Ei tule hetkeen tapahtumaan.

Annetaan joukkueen ja etenkin kannattajien nauttia matkasta.