Pikku-Leijonien maalivahti Husso: ”Pitää pelata paremmin kuin Juuse”

Nuorten Leijonien ja Helsingin IFK:n maalivahti Ville Husson päätä ei huimaa Kanadassa järjestettävät alle 20-vuotiaiden MM-kisat. Nuori mies odottaa jo innolla suuren yleisön eteen pääsemistä. Alkulohkoa maalivahti pitää hyvänä testinä.

– Se on pelaajille hyödyksi, että ihmisiä on paljon, sillä heistä saa voimaa. Edessä on kova turnaus ja kohtaamme heti kovat USA:n ja Kanadan, joten kovia pelejä on luvassa alusta alkaen. He ovat hyvä mittari meille, Husso tuumaa.

IFK:n ykkösmaalivahti taistelee tänäkin vuonna peliajastaan turnauksessa HPK:n ykkösmaalivahti Juuse Saroksen kanssa.

– Olemme menneet molemmat paljon eteenpäin vuoden aikana. Tämä on kuitenkin uusi turnaus ja uudet pelit. Vanhoja ei kannata muistella. Peliajasta pitää taistella voittamalla otteluja ja pitää pelata paremmin kuin Juuse.

– Molemmat saamme pelata yhdet harjoitusottelut. Kuulostaa siltä, että kumpi pelaa paremmin saa aloittaa kisat.

Husson ura on ollut viimeiset vuodet nousujohteinen ja näyttöpaikka Kanadassa tulee miehelle omien sanojensa mukaan hyvään paikkaan.

– Hyvässä kohtaa uraa tulee tällainen näyttöpaikka. Pääsee pelaamaan Pohjois-Amerikassa, jossa tavoitteeni on joskus vielä päästä pelaamaan. tämä on näytönpaikka meille kaikille. Mitään ylimääräisiä paineita ei kuitenkaan saa ottaa. Pitää vain nauttia ja näyttää, mitä osaa.

Viime vuonna Suomen kultajuhliin päättyneet kisat pelattiin Ruotsissa isossa kaukalossa. Tänä vuonna pelit pelataan pohjois-amerikkalaiseen tyyliin pienessä kaukalossa, joka myös maalivahdin pitää ottaa huomioon.

– Pienessä kaukalossa vedot ja tilanteet tulevat nopeammin. Pikku kulmista heitetään kiekkoa maalille ja pelinopeus on eri luokkaa. Pitää olla hereillä koko ajan.