Suomalaiselle mestarivalmentajalle kenkää – viime vuoden sankariteko ei auttanut enää

Itävallan jääkiekon pääsarjaa pelataan 12 joukkueen voimin. Runkosarjan päätteeksi pelataan niin sanottu häviäjien vaihe ja voittajien vaihe, johon selviää runkosarjan kuusi parasta joukkuetta. HC Bolzano selvisi pudotuspeleihin, mutta ennen niiden alkamista joukkue päätyi antamaan potkut suomalaisvalmentajalleen.

Runkosarjassa Bolzano sijoittui viidenneksi, mutta joukkue jäi etenkin sen loppuosassa muiden tiimien jalkoihin. Pitkään jatkuneet heikot peliesitykset olivat lopulta joukkueen johdolle liikaa ja Kai Suikkanen vapautettiin tehtävistään. Hänet korvaa Clayton Beddoes, jonka valmennustehtäviin kuuluvat myös Italian jääkiekkomaajoukkueen tehtävät.

Bolzano pelasi ajoittain hyvin, mutta voittoputkien lomassa nähtiin myös monen ottelun mittaisia tappioita ja viimeisenä pisarana joukkue voitti vain neljä ottelua edellisestä 17 kamppailusta. Edellisellä kaudella Suikkanen valmensi Bolzanon sensaatiomaisesti mestariksi. Bolzano oli tuolloin koko liigan jumbona, kun Suikkanen otti ohjat marraskuussa kesken syyskauden.

Suikkanen on Ennen Bolzano-pestiä valmentanut TPS:ää kahteen eri otteeseen ja lisäksi Lokomotiv Jaroslavlia, Pelicansia ja Kärppiä. Potkut mies on saanut neljä kertaa – Lokomotivista, Kärpistä, jälkimmäisestä TPS-pestistä ja nyt Bolzanosta.

Lähde: sportti.com, Twitter

Kansikuva: Stephan Woldron/SEPA.Media /Getty Images