Viikkokatsaus rapakon taakse: STL-ketjulle ei löydy pysäyttäjää

Aloitamme viikottaisen NHL-katsauksen, jossa kerrataan viikon tärkeimmät tapahtumat ja summataan ne yhteen. Käsittelyssä myös viikon kärkijoukkueet ja vastaavasti myös joukkueet joilla on parantamisen varaa. Lopussa katsaus tulevaan viikkoon.

STL – NHL:n kuumin ketju

St. Louis Bluesin johtoportaan pitkä odotus palkittiin vihdoin, kun jo vuosia KHL:n parhaimmistoon kuulunut Jori Lehterä osti sopimuksensa Sibirin Novosibirskin kanssa ulos tehdäkseen kahden vuoden sopimuksen Bluesin kanssa. Riskipeli todella kannatti, sillä Lehterä on pelannut itsensä joukkueen johtavaksi pelaajaksi, ja samalla sytyttänyt liekkeihin vanhan Sibirin tutkaparinsa Vladimir Tarasenkon, joka on puhjennut kukkaan kahden toiveita herättäneen Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen. Kolmikon täydentää Tarasenkon kanssa samana kesänä ensimmäisellä kierroksella varattu Jaden Schwartz, joka pelasi läpimurtokautensa jo viime vuonna.

”STL-ketjuksi” nimetty kolmikko, Schwartz – Jori Lehterä – Vladimir Tarasenko jatkaa käsittämättömiä otteitaan eikä pysäyttäjää löydy. Vaikka Tarasenkon seitsemän ottelun pisteputki (tehot 6+6) katkesikin lauantaina, on venäläistaituri juuri nyt koko liigan kuumin pelaaja. Tarasenko komeilee pistepörssin viidentenä. Lehterä porskuttaa niin ikään seitsemän ottelun pisteputkessa tehoin 5+6 ja mies on pistepörssissä sijalla 21. Tehotrion kolmas jäsen Schwartz löytyy pörssistä sijalta 19.

Nathan Hortonin ura vaakalaudalla

Nathan Hortonin ura on todennäköisesti ohi (Getty)

Nathan Hortonin ura on todennäköisesti ohi (Getty)

Columbus Blue Jacketsin Nathan Hortonin on tehtävä vaikea päätös, joka on kriittinen miehen loppuelämää ajatellen. Kanadalaislaiturin selkäkivut ovat tällä hetkellä niin sietämättömät, ettei mies pysty enää suorittamaan normaaleja päivärutineeja. Mikäli Horton valitsee leikkausoperaation, on miehen ura ohi. Kanadalaisella on Blue Jacketsin kanssa sopimus voimassa aina vuoteen 2020 asti.

Blue Jacketsin alkukausi on ollut muutenkin karmea. Joukkueen loukkantumissuma ei ole ottanut laantuakseen, vaan miehiä tipahtelee vuoronperään viikko toisensa jälkeen. Suurin menetys oli ykkösvahti Sergei Bobrosvsky, joka oli sormivamman takia sivussa viimeiset kaksi viikkoa. Kakkosvahti Curtis McElhinneyn ollessa tolppien välissä Blue Jackets hävisi seitsemän ottelua putkeen, mikä kertoo venäläisvahdin tärkeydestä joukkueelleen.

Sinitakkien onneksi ykkösvahti Bobrovsky palasi sairaslomalta lauantaina torjuen joukkueelleen tärkeän voiton San Jose Sharksista. GM Jarmo Kekäläinen reagoi Fedor Tyutinin 4-6 viikon poissaoloon hankkimalla St. Louis Bluesista veteraanipakki Jordan Leopoldin. Runkopelaajista myös varakapteeni Brandon Dubinsky on ollut sivussa koko alkukauden.

Pöpöt kuriin

Viime viikolla Anaheim Ducks ilmoitti joukkueen sisäisestä sikotautitartunnasta, joka piti maalitykki Corey Perryn ja puolustaja Francois Beaucheminin poissa kaukalosta yli viikon ajan. Perry oli ennen sairastumistaan liigan maalipörssin kärjessä. Samankaltaisia tartuntaepäilyjä on esiintynyt ainakin Minnesota Wildin ja St. Louis Bluesin pukukopeissa. Nähtäväksi jää saadaanko tauti taltutettua, ja saadaanko sen leviäminen estettyä.

NHL-joukkue Las Vegasiin?

Las Vegasissa ollaan tähän asti isännöity NHL-palkintogaala (Getty)

Tämä mies päättää nähdäänkö Las Vegasissa tulevaisuudessa NHL-tähtiä myös luistimet jalassa (Getty)

Mahdollisina uusina NHL-kaupunkeina on aiemmin mainittu Quebec, Seattle ja Las Vegas. Nyt huhut Las Vegasin omasta NHL-joukkueesta ovat kiihtyneet, kun miljardööri William Foley haluaisi tuoda joukkueen liigaan kaudeksi 2017-18. Vegasiin ollaan rakentamassa jäähallia jonka yleisökapasiteetti olisi 20 000, hallin on määrä valmistua 2016. Foleyn leirissä ollaan väläytelty mahdollisuudesta ostaa Arizona Coyotes, mutta tämä olisi erittäin epätodennäköistä, sillä joukkue muutti juuri nimensä ja sai uuden pääomistajan. Todennäköisempää olisi koko liigan laajeneminen, sillä idän konferenssissa on tällä hetkellä 16 joukkuetta, kun lännessä on vain 14. Kahden joukkueen lisääminen läntiseen konferenssiin olisi järkevämpää.

Päätöksiä suuntaan tai toiseen ei ole syytä odottaa lähiaikoina, mutta mikäli liigan päättäjät Gary Bettmanin johdolla ovat sitä mieltä, että viihteen ja vedonlyönnin pääkaupunki toimisi kotina NHL-joukkueelle, tulee päätöksien tekeminen eteen muutaman vuoden sisällä.

Vaahteralehdet selvisivät säikähdyksellä

Connor McDavidia pidetään seuraavana Crosbyna (Getty)

Connor McDavidia pidetään seuraavana Crosbyna (Getty)

Tulevan kesän kärkivaraukseksi ennustettu Connor McDavid mursi oikean kätensä Erie Ottersin ja Mississauga Steelheadsin välisessä ottelussa. Joukkueensa kapteeni ja ykkössentteri McDavid yltyi tappelemaan kulmaväännön päätteeksi Bryson Cianfronen kanssa, lyöden kätensä pleksiin. Loukkaantuminen ehti järkyttää Kanadaa, sillä 17-vuotias McDavid on vuodenvaihteen nuorten MM-kotikisojen kirkkain tähti.

Käden kuntoutumisajaksi arvioitiin 5-6 viikkoa, joten jääkiekkomaailman seuratuin juniori pääsee todennäköisesti edustamaan kotimaataan. Seuraavaksi Crosbyksi ylistetty McDavid on tehnyt murskaavaa jälkeä OHL:ssä, ja alkukauden 18 ottelussa on syntynyt hirmutehot 16+35.

Viikon kuumimmat

Nämä joukkueet vakuuttivat viime viikkona. Kuten jo kirjoitettu: tulikuuma STL-ketju on nostanut St.Louis Bluesin viikon kärkeen.

1. St.Louis Blues

St. Louisissa ei kuunnella tällä hetkellä surullista musiikkia. Joukkue voitti kaikki viikon kolmea ottelua maalierolla 14-5, ja on hävinnyt marraskuussa vain yhden ottelun. Tällä viikolla tasoa taas mitataan, kun vastaan asettuvat hyvässä vireessä seilaava Montreal Canadiens sekä ailahtelevasti ilman kapteeniansa Zdeno Charaa pelannut Boston Bruins. Vastustajilla on edessään kova tehtävä Bluesin pelin jäädyttämisessä.

2. Montreal Canadiens

Montreal Canadiensilla kulkee (Getty)

Montreal Canadiensilla kulkee (Getty)

3-0 voitto Winnipeg Jetsistä, 5-1 Boston Bruinsista, 6-3 Philadelphia Flyersistä ja 4-1 Detroit Red Wingsistä. Vakuuttavia voittoja kuuden ottelun voittoputkessa olevalta Le Habitansilta. Tehopisteet ovat jakautuneet tasaisesti joukkueen kesken, josta hyvänä esimerkkinä nelosketjun grindaajana tunnettu Dale Weisen kolme maalia kahdessa ottelussa. Carey Price ja Dustin Tokarski olivat voittojen takuumiehiä torjuen 104/109 kohtaamastaan laukauksesta. Canadiens hankki 40-vuotiaan Sergei Goncharin Dallas Starsista tuomaan kokemusta takalinjoille ja piristystä ylivoimaan. Tällä viikolla liigan kärkijoukkue saa Centre Belliin vieraaksi myös kovassa vireessä olevat Pittsburgh Penguinsin ja St. Louis Bluesin jotka yrittävät katkaista kanadalaisten voittoputken.

3. Nashville Predators

Predatorsin viikkosaldo oli kaksi voittoa ja yksi kirpeä tappio St. Louis Bluesille. Kuka olisi uskonut Nashvillen petojen olevan yksi alkukauden parhaista joukkueista uuden valmentajan, Peter Lavioletten johdettavana? Uusi hyökkäävämpi pelityyli sopii joukkueelle erittäin hyvin, ja uuden pelikirjan omaksuminen on tapahtunut nopeammin kuin osattiin odottaa. Myös halpa low risk-high reward diili Mike Ribeiron kanssa on osoittautunut onnistuneeksi, ja mies on muodostanut kesällä hankitun maalitykki James Nealin oivan parivaljakon.

Filip Forsberg komeilee +/- tilaston ykkösenä, ja pistepörssin kahdeksantena ensimmäisellä kokonaisella NHL-kaudellaan. Vaikka kausi onkin vasta nuori, on Forsberg tällä menolla pokkaamassa itselleen Calder Trophyn. Ruotsalaisen varannutta Washington Capitalsia mahtaa harmittaa, että antoivat hiomattoman timantin vaihdossa Martin Eratiin, joka pelaa nykyään Arizonassa Coyotesissa. Pekka Rinteen varma torjuntatyöskentely on ollut myös iso osa Predatorsin menestystä.

4. Pittsburgh Penguins

Onko Penguins nyt vaarallisempi kuin moneen vuoteen? Viikon saldoksi muodostui kaksi voittoa ja yksi 5-0 murskatappio New York Rangersille. Häviö saatiin kuitenkin nollattua lauantain voitolla voittolaukauskilpailussa samaista joukkuetta vastaan.

NHL-uransa parhaan kauden alun Sidney Crosbyn laidalla pelannut Patric Hörnqvist on ollut jopa tehokkaampi kuin samassa kaupassa Nashvilleen suunnannut James Neal. Ailahtelevan alkukauden jälkeen apuja ollaan saatu myös alempien ketjujen uurastajilta, varsinkin Brandon Sutterin ketjusta.

5. Minnesota Wild

Wild voitti viikon neljästä ottelustaan kolme viimeistä. Vaikka voitot eivät tulleet kauneimmalla mahdollisella tavalla, sai viikko silti positiivisen päätöksen. Zach Parise palasi sairastuvalta tyylikkäästi viimeistellen kaksi maalia. Mikael Granlundilta vaaditaan tasonnostoa ja tästä kertoo myös Mikko Koivun paluu Granlundin tilalle ykkösen keskelle. Pieni lepo saattaa tehdä hyvää suomalaistähdelle!? Wild kohtaa seuraavaksi Flyersin vieraissa vasta to-pe välisenä yönä.

Viikon kylmimmät

Viikon kylmimpien listalta löytyy joukkueita, joiden alkukausi ei ole lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla.

1. Carolina Hurricanes

Vaikka viikko alkoikin maukkaalla voitolla Calgary Flamesista, oli loppuviikko tuttua taapertamista täysin sekaisin olevalta joukkueelta. Kausi alkoi seitsemällä tappiolla, jonka jälkeen seurasi kuuden ottelun pisteputki sisältäen viisi voittoa. Nyt suunta osoittaa jälleen alaspäin ja huonoista peliesityksistä voi syyttää yhtä jos toistakin pelaajaa. Eric Staal ei ole enää sama pelaaja kuin ennen, ja velipoika Jordanin poissaolo näkyy myös joukkueen tekemisessä. Isolla rahalla kiinnitetty Alexander Semin on ollut luokattoman huono, ja löytänyt itsensä poppariosastolta useammassakin ottelussa. Ainoa positiivinen huomio on jo entiseksi NHL-vahdiksi tituleerattu Cam Ward, joka on antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa.

2. Philadelphia Flyers

Vain kahden ottelun viikko päättyi kahteen tappioon Columbus Blue Jacketsiä ja Montreal Canadiensia vastaan. Alivoimalla vastustajajoukkue on päässyt rokottamaan liian usein. Yllättäen Jakub Voracek komeilee pistepörssin kärkipaikalla, mutta se on laiha lohtu joukkueen viimeaikaisia peliesityksiä katsoen.

3. Washington Capitals

Capitals on ollut alkukaudella pinteessä (Getty)

Washington Capitals on ollut alkukaudella ajoittain pinteessä (Getty)

Voitto ilman ykkösvahti Bobrovskyä pelanneesta Blue Jacketsistä ja kaksi tappiota ei voida pitää onnistuneena viikkona. Joukkue alisuorittaa roimasti tällä hetkellä materiaaliinsa nähden, ja motivaatio-ongelmia on havaittavissa muissakin pelaajissa kuin kapteeni Alex Ovechkinissä. Myös maalivahtikaksikko Brenden Holtby-Justin Peters on on ollut epävarma ja ailahteleva, paperilla vahvan puolustuksen takana.

4. Buffalo Sabres

Buffalo Sabresin alkukausi on ollut yhtä huono kuin osattiin odottaa. Kun päästetään kuusi maalia omiin per ottelu, eikä järkevää pelitapaa löydy on vaikea voittaa jääkiekko-otteluita. Alamäki jyrkkenee entisestään, sillä koko liigan eniten laukauksia blokannut luottopakki Josh Gorges loukkaantui St. Louis Bluesia vastaan, ja on sivussa viikkoja. NHL:n huonoin joukkue päätti viikon kuitenkin positiivisella yllätyksellä, kun se murskasi kotonaan Toronto Maple Leafsin 6-2. Näitä yllätyksiä on turha odottaa kieli pitkällä jatkossa.

5. Dallas Stars

Dallas Stars teki kesän aikana hankintoja, joiden myötä joukkueen piti olla mukana liigan kärkikahinoissa. Loistavista vahvistuksista huolimatta kausi ei ole alkanut odotetulla tavalla, ja Stars löytyy divisioonansa viimeiseltä paikalta. Vaikka viikolta jäi käteen hallitsevan mestarin Los Angeles Kingsin päänahka, sisältyi siihen myös kaksi tappiota. Joukkueen ainoa syömähammas on tällä hetkellä tutkapari Benn-Seguin, eikä alemmista ketjuista ole saatu kaivattuja apuja. Myöskään Kari Lehtonen ei ole pelannut tasolla, jota mieheltä odotetaan.

Pikaiset farmista

Markus Granlund on pelannut itsensä Flamesin kokoonpanoon pysyvästi (Getty)

Markus Granlund on pelannut itsensä Flamesin kokoonpanoon pysyvästi (Getty)

Markus Granlund nappasi paikan Calgary Flamesin miehistöstä, ja on pelannut isoja minuutteja joukkueen kakkosketjun keskellä. 21-vuotias on tehtaillut pelaamassaan kahdeksassa ottelussa tehot 3+3. Tehopisteitä on syntynyt myös pienillä onnenkantamoisilla, mutta näyttää siltä, että nuorempi Granlund on pelannut itsensä lopullisesti ylös.

Edmonton Oilersin kanssa kaksivuotisen pahvin tehnyt Iiro Pakarinen nostettiin vahvan alkukauden jälkeen öljypaitojen pelaavaan kokoonpanoon. Pakarinen pääsi maalin makuun jo toisessa NHL-ottelussaan, ja on fyysisyydellään nostanut osakkeitaan. Miehen tie vei kuitenkin takaisin Oklahomaan, kun Taylor Hall palasi sairastuvalta.

Chicago Blackhawksin Antti Raanta hakee peliaikaa AHL-joukkue Rockford IceHogsista, jonne mies tiputettiin lauantaina. Raumalainen on nähty tolppien välissä viimeksi kolme viikkoa sitten. Kutsun ylös sai Scott Darling, joka voitti otteillaan Raannalta aloittavan maalivahdin paikan ykkösvahti Corey Crawfordin ollessa loukkaantuneena.

Tulevan viikon tärpit

Sammuttaako Sami Vatanen Markus Granlundin liekin?

Flames on ollut yksi alkukauden suuryllättäjistä. Vaikka Calgaryssä ollaan tekemässä radikaalia uudelleenrakennusprojektia, on joukkue kyennyt keräämään vakuuttavasti pisteitä kärkijoukkueitakin vastaan. Johtopakki Mark Giordanon pelatessa uransa parasta kautta, ja nuorten hyökkääjien Sean Monahanin ja Johnny Gaudreaun panos hyökkäyspäässä on mahdollistanut albertalaisjoukkueen menestyksekkään kauden alun.

Ducksin peli on pisteistä huolimatta tangerrellut viime viikkoina. Murskatappio kotona Florida Panthersille päätti alavireisen viikon. Saako joukkueen maalipörssin ykkönen, Corey Perry ankkalauman uuteen lentoon? Vastassa torjuu tuttu mies, seitsemän vuotta ankkapaidassa pelannut Jonas Hiller. Ducksissa ylimääräiseksi vahdiksi jäänyt Hiller on antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittoon joka ilta, ja kun vastassa on ex-työnantaja, on sveitsiläisvahdilla haluja näpäyttää. Mikäli Flames voittaa, nousee joukkue Pacific divisioonan kärkipaikalle.
Tiistai 18.11. klo 4.00 Anaheim Ducks – Calgary Flames

Vaihtuuko liigan kärkijoukkue?

St. Louis Blues – Montreal Canadiens ottavat mittaa liigan kärkijoukkueen tittelistä. Jatkaako Le Habitans voittokulkuaan vai katkaiseeko Bluesin STL-ketju kanadalaisten putken?
Torstai 20.11. klo 2.30 St. Louis Blues – Montreal Canadiens

Sasha ja Jussi vastaan muuri nimeltä Peksi?

Kuumimpien joukkueiden listaltakin löytyvä Predators on pelannut vahvan alkukauden, mutta vastustajajoukkue Panthersin alkukausi on ollut mutkikkaampi: pisteitä on kertynyt, mutta voittoja ei. Pantterien suomalaisedustus ei ole onnistunut maalinteossa odotetulla tavalla, yhteissaldon näyttäessä viittä. Sean Bergenheim kärsii alavartalovammasta, eikä ole pelannut marraskuussa otteluakaan. Joukkueen paras pistemies on tulokaskauttaan pelaava puolustaja Aaron Ekblad. Saavatko Panthersin suomalaiset ketsuppipullot auki maanmiestään vastaan?
Lauantai 22.11. klo 3.00 Florida Panthers – Nashville Predators

Loppuun vielä parhaat palat viime yöltä:

CHL:n pudotuspelit jatkuvat puolivälierillä. Mukana on vielä 4 suomalaista ja neljä ruotsalaista joukkuetta. Tsekkaa miten voit lunastaa VIP-lipun kannustamasi joukkueesi matsiin tästä.