Beach volleysta uusi menestyslaji?

Viime viikonloppu osoitti, että suomalainen beach volley kestää vertailun kansainvälisillä kentillä. Erityisesti nuorten menestys luo uskoa tulevaisuuteen. Myös paikka Rioon ei ole enää pelkästään unelma, vaan realistinen tavoite.

Kyproksella pelatuissa alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen (kuvassa) sijoittuivat hienosti hopealle – Santeri Siren ja Miro Määttänen neljänneksi. Myös juniori-ikäisen Anniina Parkkisen nimi kannattaa painaa mieleen.

Määttäsen kohdalla voidaan puhua vielä todellisesta monilahjakkuudesta, sillä nuorukainen heitti keihästä 75,50 metriä sijoittuen nuorten EM-kisoissa viidenneksi. Lisäksi hän pelaa lentopalloa Korson Vedon Mestaruusliigajoukkueessa.

U20FIN

Eddy Quiñones tekee hienoa työtä nuorten beach volleyn parissa.

Suomalainen beach volley ulkomailla oli koko 2000-luvun alun yhtä kuin Emilia ja Erika Nyström. Kaksoset lähtivät heti lukion jälkeen ulkomaille, sillä Suomessa ei tuolloin ollut vielä mahdollisuutta ympärivuotiseen lajiharjoitteluun.

Nyströmit näyttivät samalla, että kovalla asenteella pärjään todella pitkälle – todisteena siitä kaksi nuorten Euroopan mestaruutta sekä aikuisten EM-pronssi. Tällä hetkellä olosuhteet ovat kunnossa ja lajin harrastajamäärät ovat maassamme kovassa kasvussa.

EM2010

Erika ja Emilia Nyström voittivat EM-pronssia vuonna 2010.

Kovinkaan monella palloilulajilla ei ole realistisia mahdollisuuksia selviytyä ensi kesänä Rio de Janeiron kesäolympialaisiin, mutta beach volley on yksi niistä. Naisparimme pelasivat itsensä juuri 16 parhaan joukkoon Continental Cupissa eli Euroopan olympiakarsinnoissa.

Matka Rioon on kuitenkin pitkä ja kierrettävänä on useita karikoita. Ensi kesäkuussa pelattavasta finaaliturnauksesta vain voittaja selviytyy kisoihin, kakkonen ja kolmonen pelaavat vielä 10 joukkueen jatkokarsinnat kahdesta lisäpaikasta. Huippukunto on siis ajoitettava oikeaan aikaan.

Toinen mahdollisuus edetä olympialaisiin on FIVB:n ranking, josta isäntämaan ja maailmanmestarin lisäksi Rioon pääsee 15 parasta paria. Riikka Lehtosen ja Tarun Lahden sijoitus tuoreimmalla listalla on 20:s eli suhteellisen lähellä jo ollaan. Kisapaikka vaatii käytännössä Grand Slam -turnauksissa sijoituksia yhdeksän tai Openeissa viiden parhaan joukkoon. Rioon selvinneet parit ovat selvillä ensi vuoden kesäkuun 12. päivä.

FINpodiumGRE

Suomen naiset etenivät olympiakarsintojen finaaliturnaukseen.

Beach volleyn menestys perustuu ammattimaiseen ja kokonaisvaltaiseen tekemiseen. Oikotietä huipulle ei ole. Eri tahojen ja verkostojen on toimittava jatkossakin saumattomasti yhteen. Lisäksi huipputiimeille on taattava riittävät resurssit toimintaan. Urheilulliset näytöt on nyt annettu.

Lajissa on paljon samoja piirteitä kuin lumilautailussa oli aikoinaan – hauskanpidosta tuli suomalainen menestyslaji. Tämä kesä on osoittanut, että oikealla tiellä ollaan.

@HeikkiKiiskinen

Laola1.tv ja Ruutu+Pro näyttävät FIVB:n ja CEV:n turnauksista nettilähetyksiä.

Kuvat: CEV