Lentopallonaisilla kolmen Europelin keskiviikko

Lentopallon Eurocupit pääsevät toden teolla vauhtiin vielä ennen joulua. Suomalaisista naisjoukkueista hallitseva mestari HPK Naiset (kuvassa) putosi marraskuussa jatkosta Mestarien liigassa valkovenäläiselle Minchanka Minskille, mutta jatkaa pelejään tammikuussa CEV Cupissa.

Muista joukkueistamme LP Salo, Oriveden Ponnistus sekä LP Kangasala aloittavat eurotaipaleensa tällä viikolla. Salolaiset pelaavat HPK:n ohella CEV Cupia, OrPo ja Kangasala Challenge Cupia. Sekä CEV Cup että Challenge Cup pelataan nimensä mukaisesti cupsysteemillä aina finaaleihin saakka.

LP Salo pelasi Mestarien liigaa kaudella 2014-15.

Jatkopaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella, jossa 3-0 tai 3-1 -voitosta saa kolme pistettä, 3-2 -voitosta kaksi pistettä ja 2-3 -tappiosta yhden pisteen. Mikäli pisteet ovat kahden ottelun jälkeen tasan 3-3, pelataan jatkajan ratkaisemiseksi ns. 15 pisteen kultainen erä.

Faneille.comin yhteenvedosta selviää suomalaisjoukkueiden vastustajat ja pelipäivät. Mikäli kaikki kolme joukkuetta selviytyvät jatkoon, nähdään seuraavalla kierroksella kaksi suomalaiskohtaamista.

CEV Cup

LP Salo – Mladost Zagreb (CRO)

Kautta aikojen ainoana suomalaisjoukkueena lentopallon Mestarien liigan lohkovaiheessa esiintynyt LP Salo aloittaa CEV Cupin keskiviikkona 14. joulukuuta vierasottelulla Mladost Zagrebia vastaan. Mladost pelaa täysin kotimaisin voimin ja on tällä hetkellä Kroatian 1A -liigassa seitsemällä voitolla ja kahdella tappiolla toisena. VeikkausTV näyttää viikon kuluttua pelattavan toisen osaottelun suorana nettilähetyksenä. Otteluparin voittaja etenee 32 parhaan joukkoon ja saa vastaansa seuraavalla kierroksella HPK:n.

LP Salo

Challenge Cup

Oriveden Ponnistus – Schweriner SC (GER)

Viime kauden Mestaruusliigan pronssijoukkue Oriveden Ponnistus avaa Challenge Cupin Tampere Areenalla niin ikään keskiviikkona Bundesliigan kärkijoukkue Schwerineria vastaan. Kovassa vireessä olevat saksalaiset ovat hävinneet tällä kaudella yhdeksässä ottelussa vain kaksi erää. Schweriner pelaa neljällä ulkomaalaispelaajalla (kolme yhdysvaltalaista ja yksi brasilialainen) vahvistettuna nyt kolmatta peräkkäistä eurokauttaan. OrPo kohtaa saksalaisjoukkueen vieraskentällä 11. tammikuuta. Otteluparin voittaja kohtaa pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon LP Kangasalan tai norjalaisen Randaberg IL:n.

Oriveden Ponnistus

LP Kangasala – Randaberg IL (NOR)

LP Kangasalan eurovastus Challenge Cupissa on viiden kierroksen jälkeen Norjan Elitserieniä puhtaalla pelillä johtava Randaberg IL. Kangasala kohtaa norjalaiset vieraissa tänään ja kotona 11. tammikuuta. Vastustajan riveissä on yksi hieman tutumpi nimi – Suomessakin beach volley -turnauksissa pelannut Hanne Haugen Aas. Voittaja kohtaa seuraavalla kierroksella vastaan Oriveden Ponnistuksen tai saksalaisen Schweriner SC:n.

LP Kangasala

Euroopan Lentopalloliiton eli CEV:n sivuille pääset tästä linkistä.

Laola1.tv näyttää lentopallon Europelejä suorina nettilähetyksinä.

Teksti: @HeikkiKiiskinen

Kuvat: CEV

*päivitetty sarjasysteemi 14.12. klo 9.35