EM-kisoilla suuri merkitys Rioa ajatellen

Perjantaina Italiassa ja Bulgariassa alkavissa lentopallon EM-kisoissa on paljon pelissä. Suomi hakee turnauksesta hyvän sijoituksen lisäksi myös paikkaa ensi tammikuussa Saksassa pelattavaan Rion olympiakarsintaturnaukseen.

Suomi nousi lentopallomaailman tietoisuuteen vuonna 2007, jolloin Mauro Berruto johdatti maajoukkueemme Moskovan EM-kisoissa neljänneksi. Tämän jälkeen maamme on selviytynyt EM-lopputurnaukseen joka kerta. Nyt siis viidettä kertaa peräkkäin.

Viime syksyn MM-kisojen yhdeksäs sija nosti toiveet myös olympiapaikasta. Rion unelma elää, mutta olympiapaikka on joka tapauksessa todella kovan työn takana. EM-rankingissa Suomen olisi pidettävä Belgia tai Slovakia takanaan, jotta paikka tammikuussa Berliinin olympiakarsintaturnaukseen irtoaisi.

TervaporttiSinkkonen_FIVB

Eemi Tervaportti (2) ja Sauli Sinkkonen (11) ovat isossa roolissa EM-areenalla.

Kesän Maailmanliigan ja syksyn harjoitusotteluiden perusteella Tuomas Sammelvuon valmentama ryhmä lähtee EM-kisoihin haastajan asemista. Mitalipeleihin selviytyminen vaatisi selkeän tasonnoston kesän Maailmanliigaan verrattuna. Syksyn harjoituspelit ovat kuitenkin osoittaneet, että suunta on oikea.

Euroopan taso on tällä hetkellä erittäin kova. Maailmanliigan finaaliin selviytyivät Ranska ja Serbia. Syyskuussa Japanissa pelatun Maailman Cupin kärkinelikkoon kiilasi peräti kolme eurooppalaista maata: Puola, Venäjä ja Italia.

Suomi kohtaa alkulohkossa Venäjän, Serbian ja Slovakian. Faneille.com arvio EM-kisojen mitalisuosikit, haastajat ja pari mustaa hevosta sekä joukkueiden avainpelaajat.

Mitalisuosikit

Puola – Viime syksyn maailmanmestari, menetti niukasti Rion olympiapaikan Japanissa. Haluaa varmasti kultaketjun jatkuvan nyt EM-kisoissa.
Avainpelaaja: Bartosz Kurek

Italia – Nappasi Japanin Maailman cupissa olympiapaikan Puolan nenän edestä, kaksien edellisten EM-kisojen hopeamitalisti.
Avainpelaaja: Osmany Juantorena

Serbia – Maailmanliigan hopeajoukkue, ulottuva ja hyökkäysvoimainen yhdistelmä, jolla on riveissään useita maailmanluokan tähtiä.
Avainpelaaja: Aleksandar Atanasijević

Ranska – Neljäs sija Puolan MM-kisoista ja Maailmanliigan voitto kertovat kovasta vireestä. Palaako joukkue mitaleille arvokisoissa kuuden vuoden tauon jälkeen?
Avainpelaaja: Earvin Ngapeth

FRA_WL_FIVB

Ranskan Earvin Ngapeth valittiin Maailmanliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Haastajat

Venäjä – Itänaapurin isoa karhua ärsytettiin kesän aikana oikein kunnolla. Maailmanliigassa irtosi vain yksi voitto ja Japanissa hallitseva olympiavoittaja jäi ilman Rion paikkaa. ”Venäjä on kuitenkin aina Venäjä.”
Avainpelaaja: Dmitri Muserski

Saksa – Pronssimitalisti viime syksyn MM-kisoista, osoitti vaarallisuutensa Suomea vastaan pelatuissa maaotteluissa.
Avainpelaaja: György Grozer

Bulgaria – Perinteinen lentopallomaa, Lontoon olympialaisten sekä edellisten EM-kisojen pronssimitalisti, hakee nyt menestystä kotikisoista.
Avainpelaaja: Vladimir Nikolov

Suomi – Joutui kovaan alkulohkoon, jonka päätösottelussa Slovakiaa vastaan voi olla kovat panokset. Heittääkö tämän pelin häviäjä hyvästit olympiaunelmalle?
Avainpelaaja: Eemi Tervaportti

AnttiSiltala5

Suomi pelaa EM-kisoissa viidettä kertaa peräkkäin.

Musta hevoset

Viro – Pelasi vakuuttavan kesän Euroliigassa sijoittuen lopulta neljänneksi. Syksyn harjoitusotteluiden perusteella mahdollisuudet jopa puolivälieriin. Hyviä yksilöitä, joukkuepelaaminen kysymysmerkki.
Avainpelaaja: Robert Täht

Belgia – Kukisti Suomen kesän Maailmanliigassa peräti neljä kertaa. Jokohan menestystä suodaan arvokisoissa? Alkulohkossa vain yksi huippumaa.
Avainpelaaja: Sam Deroo

Suomen joukkue

• passarit: Eemi Tervaportti, Ville Juntura
• yleispelaajat: Olli Kunnari, Antti Siltala, Urpo Sivula, Niklas Seppänen
• keskipelaajat: Konstantin Shumov, Jukka Lehtonen, Sauli Sinkkonen, Tommi Siirilä
• hakkurit: Lelu Ojansivu, Mikko Oivanen
• liberot: Lauri Kerminen, Pasi Hyvärinen
• päävalmentaja: Tuomas Sammelvuo

TuomasSammelvuo

Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo pelasi urallaan 296 maaottelua.

Alkulohko D (Busto Arsizio, Italia)

• pe 9.10. klo 21.30 Venäjä – Suomi
• la 10.10. klo 16.00 Serbia – Suomi
• su 11.10. klo 16.00 Suomi – Slovakia

Muut lohkot

• A (Sofia, Bulgaria): Bulgaria, Saksa, Tshekki, Hollanti
• B (Varna, Bulgaria): Puola, Belgia, Valko-Venäjä, Slovenia
• C (Torino, Italia): Italia, Ranska, Kroatia, Viro

Formula_CEV

EM-kisojen mitaliottelut pelataan 18. lokauuta Bulgarian Sofiassa.

Jokaisen neljän alkulohkon kolme parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin. Lohkoykköset selviytyvät suoraan puolivälieriin, kakkoset ja kolmoset neljännesvälieriin. Välierät ja mitaliottelut pelataan Sofiassa 17.-18. lokakuuta.

Suomen mahdollisuudet?

Alkulohkosta jatkoon pääsy ratkaistaan todennäköisesti Slovakia-pelissä. Tämän lisäksi yllätysvoitto Venäjästä tai Serbiasta tietäisi huomattavasti helpompaa vastustajaa neljännesvälieriin. Siitä eteenpäin onkin sitten vastassa ainoastaan kovia joukkueita.

YLE lähettää kaikki Suomen ottelut sekä mitalipelit suorana TV:ssä, Areenassa ja Puheella. Tarkempi otteluohjelma löytyy täältä.

@HeikkiKiiskinen

Kuvat: FIVB
Grafiikka: CEV