Lentopallon Maailmanliiga oli hyvä opetus

Lentopallon Maailmanliigan lohkovaihe pelattiin päätökseen viime viikonloppuna. Suomi haki Portugalista kaksi voittoa ja varmisti samalla paikkansa kakkosryhmässä myös ensi kaudelle. Kesä oli tuloksellisesti pettymys, mutta opetti joukkueelle ja päävalmentaja Tuomas Sammelvuolle monta tärkeää asiaa olympiaprojektia ajatellen.

Maajoukkue kärsi pitkin kevättä ja kesää loukkaantumisista. Yleispelaajaosasto meni lähes täysin uusiksi. Olli Kunnarin vetäessä henkeä Maailmanliigasta, isoa roolia kaavailtiin niin Niklas Seppäselle kuin Eemeli Koukillekin. Molemmat hihamiehet olivat kuitenkin sivussa joukkueesta koko kesän ajan.

Tämä toi näytön paikkoja Bakun Euroopan kisojen kakkosmiehistöstä nostetuille Elviss Krastinsille ja Tomi Rumpuselle. Molemmat käyttivät tilaisuutensa ja lunastivat paikkansa pelaavassa miehistössä kahtena viimeisenä viikonloppuna. Etenkin asenne ja peli-ilme heillä olivat juuri sellaisia, mitä Sammelvuo kaipaa.

Krastins_FIVBKeskipelaajista kokenut Jukka Lehtonen joutui lonkkavaivan vuoksi sivuun. Useita hyviä liigakausia pelannut Sauli Sinkkonen teki upealla tavalla comebackin maajoukkueeseen. Rantaperkiön Iskun mies otti heti paikan avauksessa ja piti sen hyvillä otteillaan Maailmanliigan loppuun saakka. Sinkkosen ja Krastinsin huippuvuodet tulevat vasta Rion jälkeen.

Vakiomiehistöstä ainoastaan passari Eemi Tervaportti ja libero Lauri Kerminen pelasivat täydet minuutit. Suomella on tällä hetkellä kaksi hyvää hakkuria, Lelu Ojansivu ja Urpo Sivula. Joukkue kuitenkin hyötyy eniten Sivulan esiintyessä yleispelaajana. Toinen Tervaportin tasoinen passari toisi variaatioita peluuttamiseen ja sekoittaisi myös vastustajan tekemisiä. Lisäksi kapteeni Antti Siltala kaipaa rinnalleen tasapainottavaa hihamiestä. Tätä paikkaa pidetään auki nimenomaan Kunnarille.

SinkkonenRumpunen_FIVB

Suomi nosti tasoaan hienosti kahtena viimeisenä viikonloppuna kotona Hollantia ja vieraissa Portugalia vastaan. Pohjakosketus otettiin vieraspeleissä Hollannissa, mistä kotiin tuomisina oli ainoastaan yksi erävoitto. Sammelvuo on vaativa ja suorapuheinen valmentaja, joka nosti tämän jälkeen ”äijien” itseluottamuksen ja taistelutahdon takaisin normaalitasolle.

Kesä osoitti myös sen, että Euroopan keskikasti on nostanut tasoaan. Varsinkaan ”kakkosmiehistöllä” ja etenkään huonolla puolustuspelaamisella ei Belgian ja Hollannin tapaisia isokokoisia ja fyysisiä joukkueita voiteta. Suomen vahvuudet Rioa ajatellen ovat ja tulevat olemaan puolustuspeliasenne, kärsivällinen hyökkäys ja kova syöttö.

Siltala_FIVBÄijät vetävät nyt hieman henkeä ja harjoittelevat omatoimisesti sekä seurajoukkueidensa kanssa elokuun loppupuolelle saakka. Kuuden viikon mittainen leiritys harjoitusotteluineen valmistelee joukkueen lokakuussa Italiassa ja Bulgariassa pelattaviin EM-kisoihin. Suomen kokoisella maalla ei ole varaa jättää yhtään maajoukkuetasoista miestä pois rosterista.

Rion juna kävi välillä pois raiteiltaan, mutta suunta on oikea. Koko tiimillä on sama tavoite ja unelma. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuon tuntien yhtään kiveä tai kantoa ei jätetä kääntämättä. Ei varmasti.

Suomen ottelut kesän 2015 Maailmanliigassa:

  • Suomi – Belgia 2-3, 2-3, 1-3, 1-3
  • Suomi – Hollanti 0-3, 1-3, 0-3, 2-3
  • Suomi – Portugali 3-0, 3-1, 3-2, 3-1

Sarjataulukko: Belgia 27, Hollanti 26, Suomi 14, Portugali 5.

Belgia eteni kakkoskategorian finaaliturnaukseen.

@HeikkiKiiskinen

Kuvat: FIVB