Agentti ei jätä pelaajaa yksin

Nuoren lentopalloilijan polku alkaa juniorisarjoista ja johtaa usein kohti Mestaruusliigaa, parhaimmassa tapauksessa jopa ulkomaiden kentille saakka. Hyviä näytönpaikkoja kohti ammattilaisunelmaa ovat myös eri-ikäisten maajoukkueet sekä seurajoukkueiden europelit.

Alkaneella kaudella ulkomailla pelaa yli 30 suomalaista lentopalloilijaa – suurin osa ammatikseen, loput esimerkiksi yliopisto-opiskeluidensa ohessa.

Kotimaassa pelaajan tukena ovat tietenkin omat seuran väki, omat vanhemmat sekä muu lähipiiri. Ulkopuolista apua tarvitaan yleensä ensimmäisen ammattilaiskontaktien luomisessa sekä sopimusneuvotteluissa.

– Pelaaja-agentin perustehtävänä on auttaa pelaajaa löytämään sopiva joukkue ja huolehtia, että sovituista asioista pidetään kiinni, kiteyttää Nisse Huttunen työnkuvansa.

193106_085t0814_tuomaspelto

Syyskuun EM-karsintajoukkueesta kymmenen miestä jatkaa uraansa ulkomailla (kuva: CEV)

Oma pelaajaura tärkeänä apuna

Olennaista agentin työssä on verkostojen luominen ja niiden ylläpitäminen. Pohjatyön nykyiselle uralleen Huttunen teki kahdeksan Saksan ammattilaisvuotensa aikana.

– Omasta kansainvälisestä pelaajaurasta on ollut iso apu nykyisessä työssäni. On helppoa samaistua eri tilanteisiin pelaajan kanssa. Laaja kansainvälinen kontaktiverkosto, kielitaito ja ”maassa maan tavalla” – asenne ovat perua pelaajaurani ajoilta, Huttunen kertoo.

”Nisse’s sport agency represents volleyball players from several different national teams and offers world-class service to its clients all over the world. Together Nisse and his partners have managed to build a global reliable network, which helps the clients to get a top quality service throughout the year, in several languages.”

Suomessa on tällä hetkellä kaksi päätoimista lentopalloagenttia. Huttusen ”talliin” kuuluu tällä hetkellä yli 50 miespelaajaa, joista noin 20 on kotimaisia. Viime vuonna agenttitoimintansa aloittanut Arto Hanni manageroi pelkästään naispelaajia. Entisen huippupassarin huostassa heitä on viitisentoista. Molemmilla on listoillaan myös joitakin valmentajia.

Ilokseen Hanni on huomannut monen entisen pelikaverin työskentelevän edelleen lajin parissa.

– Olen tavannut paljon tuttuja eri maiden ja joukkueiden johtoportaista, valmentajista ja managereista.

finden_cev6

Elviss Krastins (8) siirtyi VaLePasta Belgiaan (kuva: CEV)

Agentti toimii tarvittaessa välimiehenä

Agentin apua tarvitaan myös silloin, kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Kokemus alalla on mittaamattoman arvokasta pääomaa.

– Mahdolliset ongelmat pyritään ennaltaehkäisemään valitsemalla ”oikeat” seurat. Yleisimmät syyt erimielisyyksiin ovat talousasiat ja loukkaantumiset – jonkin verran myös tilanteet, joissa ”pelaaja pelaa alle seuran odotusten”, Huttunen listaa.

– Myös sopimuspykälien noudattamisesta ja sopimusten purkutapauksista neuvotellaan, Hanni lisää.

Molemmat tekevät pelaaja-agentin työtä ”rakkaudesta lajiin”, mutta saavat siitä samalla myös elantonsa.

– Agentin korvaus on maksimissaan kymmenen prosentin luokkaa sopimuksesta, Hanni paljastaa.

– Joskus tulee myös ns. persnettoa, kolleega muistuttaa.

Arto Hanni kokee, että hänen toinen uransa lentopallon parissa on vasta alussa. Kymmenen vuotta alalla toiminut Nisse Huttunen maalailee agenttiuransa parhaat saavutukset työnkuvaan sopivaksi – hankalissakaan tapauksissa siltoja ei kannata polttaa.

– Voin pää pystyssä tavata joka ikisen entisen ja nykyisen asiakkaani.

”With my overall experience, I’m willing to bring the same ethics to my company as I was as a volleyball player. Comprised of honest, hard-working and passion. My goal is to make productive professionals who make it a point to build long lasting and meaningful relationships. Providing the highest quality representation and management to athletes who want to maximize their potential on and off the court. We are family.” – Arto Hanni

Lisätietoja

Teksti: @HeikkiKiiskinen

Kuva: Lentopalloliitto / Tuomas Pelto