LiigaPlokin Mercy Moim: ”Voisin asua koko loppuelämäni Suomessa”

Kenialaiset urheilijat yhdistetään yleensä yleisurheilun juoksulajeihin. Pirteä poikkeus tähän on syksyllä Pihtiputaan LiigaPlokiin tullut lentopalloilija Mercy Moim. Naisten Mestaruusliigan runkosarjan pistepörssin voittanut hakkuri tarttui tilaisuuteen ja muutti viime syksynä Afrikan lämmöstä Keski-Suomen kylmään ja lumiseen talveen.

– Maajoukkueemme on pelannut MM-kisoissa ja useissa muissa kansainvälisissä turnauksissa. Ne ovat aina hyviä mahdollisuuksia näyttää omaa osaamista, Moim kertoo.

Naisten Mestaruusliigaa Moim pitää varsin kovatasoisena, mutta ei lähde vertailemaan sitä esimerkiksi oman maajoukkueensa kanssa.

– Suomessa on hyvätasoinen sarja, mutta meillä on loistavia pelaajia esimerkiksi alle 20-vuotiaissa nuorissa, myös Mestaruusliigan runkosarjan tähtikisan voittanut Moim toteaa.

Lentopallon suosio on kasvussa myös Keniassa. Moimin siirto Suomeen sai ansaitusti paljon mediahuomiota koko Afrikan lentopallopiireissä. Tietenkin otsikoihin nousivat myös perinteiset Suomeen liitettävät asiat.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni näin lunta. Myös talven kylmyys ja pimeys ovat minulle hieman outoa, Moim sanailee.

Suomen elinolot tekivät vaikutuksen

Sopeutumista vieraaseen maahan ovat auttaneet LiigaPlokin kaksi amerikkalaispelaajaa sekä suomalaisten hyvä englannin kielen taito. Erityisen vaikutuksen maajoukkuelentopalloilijaan on tehnyt kuitenkin elinolojen turvallisuus sekä ihmisten ystävällisyys ja huolenpito.

– Eniten kaipaan tietenkin Keniassa asuvaa poikaani, perhettäni ja ystäviäni, mutta voisin asua Suomessa vaikka koko loppuelämäni, Moim naurahtaa.

Ainakin pelitaitojen perusteella tämä voisi olla hyvin mahdollista. Runkosarjan pistepörssin ykkönen ja tähtikisan voittaja kelpaisi varmasti monelle muullekin Mestaruusliigajoukkueelle.

Pihtiputaalla on pelattu lentopalloa naisten pääsarjassa vuodesta 2003 lähtien. Tähän saakka keskisuomalaisjoukkueen paras saavutus on pronssimitali keväältä 2006.

Ensi viikonloppuna alkavissa naisten Mestaruusliigan pudotuspeleissä LiigaPloki kohtaa Hämeenlinnan Pallokerhon. Muut puolivälierien otteluparit ovat LP Viesti – LP-Vampula, Oriveden Ponnistus – Woman Volley ja LP Kangasala – Pölkky Kuusamo. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme otteluvoittoa.