VaLePa kovan haasteen edessä – “En näe syytä, minkä takia emme voisi pärjätä”

VaLePa kohtaa keskiviikkona lentopallon CEV Cupin toisen kierroksen ensimmäisessä osaottelussa puolalaisen Zaksan. Ensimmäisellä kierroksella virolaisen Selverin kukistanut VaLePa saa tällä kertaa vastaansa astetta kovemman joukkueen.

– Kova porukka on tietenkin vastassa. Heidän alkukautensa on tänä vuonna lähtenyt liikkeelle vähän nihkeästi, mutta muutamissa viimeisissä peleissään he ovat menneet voitosta voittoon. Siellä on pari kaveria Puolan maailmanmestarijoukkueesta. Tämä on kova haaste meille ehdottomasti, VaLePan kokenut Olli Kunnari kertoo Faneille.comin haastattelussa.

VaLePa johtaa tällä hetkellä kotimaan Mestaruusliigaa ja jatkaa vakuuttavasti voittoputkeaan. Kunnarin mukaan joukkue on hitsautunut hyvin yhteen ja peli kulkee mainiosti.

– Meillä on useamman ottelun voittoputki ja pelaamme todella hyvin yhteen tällä hetkellä. Sama runko on ollut joukkueessa jo pari kolme vuotta. Pienillä lisäyksillä peli on lähtenyt todella hyvin rullaamaan. Olemme valmiina haasteeseen.

Altavastaajan rooli on hänen mielestään hyvä asia.

– Altavastaajana on tietenkin vähemmän paineita. Matsi on ehdottomasti voitettavissa, emmekä lähde missään nimessä nöyristelemään. Meidän pelimme on ollut hyvällä mallilla viime aikoina. En näe mitään syytä, minkä takia emme voisi pärjätä. Toivottavasti pystymme pelaamaan tasaista peliä ja sitten lopussa olemaan hieman parempi, kuin kaveri.

Kunnari sanoo, että kansainväliset ottelut ovat tärkeitä mittareita pelaajille ja seuroille.

– Nämä ovat hienoja otteluita varsinkin pelaajille. Pääsee näkemään sen oman tasonsa Euroopan huippuihin verrattuna. Kansainväliset pelit antavat seuroillekin perspektiiviä. Se on myös kivaa katsojille, kun he pääsevät näkemään eurooppalaisia huippujoukkueita, niiden saapuessa Suomeen pelaamaan.

Kunnari myöntää, että Euroopan huipulle on vielä suomalaisilla matkaa, mutta kovia joukkueita ne pystyvät hänen mukaansa haastamaan.

– Kyllä olemme ihan kilpailukykyisiä Euroopassa, mutta aivan ne kärkijengit on toki edellä. Se on selvää, että niiden joukkueiden budjetit on niin paljon isommat. Kovia eurooppalaisjoukkueita parhaimmat suomalaisjengit pystyvät haastamaan, vaikka niihin ihan huippuihin olisikin vähän vielä matkaa, Kunnari toteaa.

Zaksa-VaLePa alkaa keskiviikkona 3.12. kello 21.30.