Tuomas Tihinen haluaa olla esimerkkinä nuorille

Miesten lentopallon Mestaruusliigassa Rantaperkiön Isku on noussut hyvään vireeseen vaisun alkukauden jälkeen. Iskun yli ei varmasti tulla kävelemään puolivälierissä.

– Meillä on aika nuori joukkue. Alkukaudella emme saaneet käännettyä pelejä voitoiksi, vaikka tappelimme välillä hienosti, kertoo Iskun kapteeni Tuomas Tihinen.

Kurssi kääntyi kuitenkin totaalisesti joulukuun alussa. Joukkue voitti tämän jälkeen kahdestatoista ottelusta peräti yhdeksän ja on varmistanut paikkansa kevään pudotuspeleihin.

– Itseluottamus nousi kaikilla, kun saatiin otettua muutama voitto. Peli rullaa nyt paljon paremmin, joten ollaan oikealla tiellä, Tihinen toteaa.

Kokeneella Tuomas Tihisellä starttasi syksyllä jo 18. kausi Isku-paidassa. Välillä mies piipahti yhden kauden Ranskassa Avignonin joukkueessa. Palkintokaapista löytyy kuusi SM-mitalia ja maajoukkuepaidan mies on pukenut ylleen 80 kertaa.

Joulukuussa 35 vuotta täyttänyt Isku-legenda haluaa auttaa omilla suorituksillaan tietenkin joukkuetta menestykseen, mutta myös kantaa vastuuta kapteenin roolista ja esimerkin näyttämisestä nuoremmille.

– Olen itse saanut aikoinaan paljon apua kokeneemmilta, joten haluan vastaavasti nyt auttaa nuoria niin harjoituksissa kuin peleissäkin, Tihinen muotoilee.

Hieno ura päättyy tähän kauteen

Tämän kauden Mestaruusliigaa Tihinen pitää suhteellisen tasaisena, eikä helppoja pisteitä saa mistään.

– Runkosarjan sijat kolmosesta eteenpäin on vielä auki. Pelejä on vielä jäljellä ja paljon pisteitä jaossa.

Pelikengät on kaivettu kaapista joka kesä jo parinkymmen vuoden ajan, mutta tämän kauden jälkeen varusteet pysyvät Tihisen mukaan tiukasti kaapissa.

– Kai sitä sitten rakastaa tätä lajia niin paljon, että on jaksanut pelata näin kauan. Elämäntapahan tästä on jo tullut.
– Tämä on viimeinen kausi, Tihinen vakuuttaa.

Vuodesta 1980 yhtäjaksoisesti maamme lentopallon pääsarjassa pelannut tamperelaisjoukkue on tällä hetkellä Mestaruusliigassa seitsemännellä sijalla. Isku on varmistanut jo paikkansa maaliskuussa alkaviin pudotuspeleihin.

Vaikka Tihinen ripustaa kauden jälkeen pelikengät naulaan, on huikealle Isku-tarinalle tiedossa jatkoa.

Kuva: Juuso Riponiemi