Rafael Nadal ja Stefano Tsitsipas kohtasivat Australian avointen välierässä

20-vuotias tenniksen tulevaisuuden lupaus ja Australian avointen valopilkku Stefano Tsitsipas kohtasi Rafael Nadalin Australian turnauksen välierässä. Maailmanlistalla 15:nneksi sijoitettu Tsitsipas kaatoi tieltään Roger Federerin turnauksen puolivälierässä.

Välierässä turnauksen kakkossijoitettu Nadal maksoi nuorukaiselle oppirahoja olan takaa ja voitti puhtaasti erin 3-0 (6-2, 6-4, 6-0). Nadal ei menettänyt omaa syöttövuoroaan kertaakaan ja mursi vastaavasti Tsitsipasin syötön kuusi kertaa. Tsitsipasilla ei ollut ainoatakaan murtopallomahdollisuutta koko ottelussa ja vain toisessa erässä hän pystyi vastaamaan tasavertaisesti Nadalin nopeatempoisiin lyönteihin.

Nadalin ykkössyöttöprosentti onnistui vain 58% teholla, mutta esimerkiksi verkkopelissä hän oli lähes ohittamaton, voittaen pisteen 8/9 kertaa verkolle nousuista. Nadal on viimeksi ja toistaiseksi ainoan kerran voittanut Australian avoimet vuonna 2009 ja tavoittelee toista turnausvoittoaan kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Huimat 17 arvoturnausvoittoa saavuttanut Nadal tunnetaan erikoisista tavoistaan tenniskentillä, sillä hänellä on muun muassa tapana asetella juomapulloja haluamallaan tavalla ja lisäksi hän nykii housujaan pelikentällä.

Kansikuva: Cameron Spencer/Getty Images