Robert Kubica pääsee kotiralliinsa MM-tasolla

Tulevana viikonloppuna ajettava Puolan MM-ralli on kotikisassaan ensimmäistä kertaa ajavalle isäntämaan Robert Kubicalle erityinen tapaus. Ensimmäistä kauttaan WRC-kalustolla täyden MM-sarjan ajava puolalainen on F1-statuksensa ansiosta yksi sarjan suurimmista tähdistä, ja kotiyleisön huomio on varmasti suuri.

Minkäänlaista etua Kubica ei tosin saa paikallistietämyksestä, sillä rallin tiet eivät millään muotoa ole puolalaiselle tuttuja. Kubica ajoi Puolassa viimekin vuonna yhden kisan, mutta yhtään tienpätkää tuosta kisasta ei ole samaa reittiä torstai-iltana alkavan MM-rallin kanssa.

Puolalaisen kausi on ollut hankala. Välillä mies on näyttänyt upeaakin vauhtia, mutta aivan liian usein ovat pientareet kutsuneet. Ulosajoja on tullut aivan liikaa.

Kubica ajoi kauden aloittaneessa Monte Carlon MM-rallissa kisan aluksi kaksi pohja-aikaa, jotka löivät ällikällä koko rallia seuraavan maailman. Olosuhteet Meri-Alpeilla olivat liki hengenvaaralliset, mutta siitä huolimatta Kubica tykitti itsensä kahden erikoiskokeen jälkeen peräti yli puolen minuutin johtoon! Sittemmin vauhti tasoittui, mutta hän oli kuitenkin niinkin korkealla kuin neljäntenä ennen ulosajoaan erikoiskokeella yhdeksän.

Ruotsin lumessa ja rospuutossa ei sitten kulkenut yhtään. Penkat kutsuivat Kubicaa peräti kolme kertaa. Ralli 2 –säännön turvin Kubica pystyi jatkamaan kisaa kahden ensimmäisen ulosajon jälkeen, eli aikakirjoihin saatiin merkittyä sellainen kummallisuus, että Kubica ajoi ulos rallin jokaisena ajopäivänä.

Meksikossa Kubica piti linjastaan kiinni, ja rysäytti ulos kahdesti. Meksikon ensimmäinen ulosajo saatetaan jopa merkitä koko kauden noloimmaksi rysäykseksi, sillä se sattui ensimmäisen ajopäivän toiseksi viimeisellä yleisöerikoiskokeella. Kubica törmäsi heti ensimmäisessä mutkassa betoniporsaaseen keikauttaen Ford Fiesta WRC:nsä katolleen. Toinen ulosajo sattui aivan liian kovaa ajaen erikoiskokeella 13. Taas olivat Fiesta renkaat kohti taivasta.

Entä Portugali? Erikoiskokeet neljä ja yhdeksän.

Kauden neljässä ensimmäisessä MM-rallissa Kubica ajoi siis ulos yhtä vaille kaikkina ajopäivinä, ellei yhden yleisöerikoiskokeen sisältäneitä ajopäiviä lasketa mukaan.

Kahdessa edellisessä rallissa Argentiinassa ja Sardiniassa Kubica ajoi viimein ilman ylimääräistä ohjelmaa sijoille kuusi ja kahdeksan. Hän on MM-pisteissä sijalla 12. Pisteiden vähyydestä kertoo se, että juuri hänen edellään on vain yhden MM-rallin ajanut ja Monte Carlossa toiseksi sijoittunut Bryan Bouffier.

Kubican ongelmana on ollut vauhdinsäätely. Hän on täydellinen on/off –kuljettaja. Joko kaasu on pohjassa, kello tykkää  ja jossain vaiheessa horisontti keikahtaa, tai sitten hän ajaa rallikielellä ”terveisiä”, ja pysyy kaukana kärkitaistelusta. Toki hän ajaa täysiverisellä WRC-autolla vasta ensimmäistä kauttaan, eikä hänen kokemuksensa MM-sarjan teistä ole lähellekään samaa luokkaa kuin sarjan terävimmällä kärjellä.

Puolan tiet ovat liki yhtä nopeita kuin Neste Rallissa, mikä voisi kaiken tämän huomioon ottaen tarkoittaa sitä, että jossain mutkassa puolalainen rallikansa saa auttaa sankarinsa tielle takaisin.