Ennakko: Kuiva rällä ei pelasta Raahea

Kun puhutaan Pattijoen Urheilijoista, voidaan puhua takavuosien kestomenestyjästä. Valitettavasti teräskaupunki Raahen suunta näyttää tällä hetkellä jyrkästi alaspäin. Viime kaudella emme antaneet joukkueelle juurikaan mahdollisuuksia, ja tänä vuonna näyttää entistä heikommalta.

Joukkue ei saanut pidettyä ykköskorin miehiään rosterissa, vaan jälleen kerran joukkue joutui luopumaan lähes kaikista parhaista pelureistaan. Tosin yksi on ja pysyy. Topi ”Kuiva rällä” Kosonen ei jätä uppoavaa laivaa, vaikka voisi hakea uralleen kirkastusta mestaruudesta taistelevasta joukkueesta.

Muutokset

Antti Korhonen loikkasi naapuriseura Ouluun, jossa menestymismahdollisuudet ovat huomattavasti naapuria suotuisammat. Lisäksi loistavan viime kauden pelannut Timo Kallio loikkasi Joensuuhun. Tulijapuolella kovimmaksi vahvistukseksi voidaan laskea some-tiimiä pyörittämään hypännyt Niko Pirkola.

Sisäpeli

Viime kaudelle numerolle neljä siirretty Kosonen pelasi loistavan kauden uudessa roolissaan. Tarpeen tullen miehiä lyötiin kotipesän turvaan ja vaihtotilanteet hoituivat vanhaan malliin. Raahen ykköskärki Kolehmainen-Pelto-Majava pärjää vertailussa vain harvoille joukkueille. Kokeneet Jussi Kemilä ja Kosonen ovat todella isossa roolissa raahelaisten sisäpelissä. Ykköskotiuttajaksi hommattu Eino Järvelä ei ole millään mittapuulla Superin tasoinen kotiuttaja, joten häneltä ei voida liikoja mailan varressa odottaa. Odotammekin Järvelän roolin tarkentuvan kakkoskärkeen kauden alkaessa.

Raahelaisten onneksi Pelinjohtaja Jari Törmänen on osoittanut olevansa pelimies viuhkassa ja kokemusta sekä näkemystä löytyy myös 2-pelinjohtaja Timo Lemposen muodossa. Parivaljakko saakin taikoa kokeneiden Kososen ja Kemilän kanssa melkoiset kanit hatusta, mikäli Rännärillä meinataan tänä vuonna iskeä yli 140 juoksua.

Todennäköisesti Pattijoki tulee pelaamaan täysin yllätyksetöntä ja äärimmilleen pelkistettyä prosenttisisäpeliä, jossa kaikki munat lepäävät Kolehmaisen ja Pellon jalkojen varassa. Tapio Saloa on pidetty nuorena ja lupaavana jo pitkään, ja häneltä tarvitaan kipeästi apuja vaihtotilanteisiin.

Kunhan kelit lämpenevät, Kemilä kyllä takoo pomppua ruutuun ja tilannetta syntyy sitä kautta, mutta ohkaiselta näyttää.

Ulkopeli

Ei tarvitse olla johtava ennustajaeukko, kun todetaan joukkueen ulkopelin olevan yksistään Kososen hartioilla. Viime kaudella juuri Kososen maagisuus lautasen ääressä siivitti joukkueen pudotuspeleihin. Tällä kaudella maagisuuteen tarvitaan ripaus lisää, koska ulkokentän muilta pelipaikoilta löytyy miehen kokoisia aukkoja – pallo tulee kiertämään Rännärillä.

Joukkueen ulkopeli koknaisuudessaan on vielä toistaiseksi suuri mysteeri, mutta Kososen lisäksi kokeneella Kemilällä on iso rooli linjassa. Vastustajien on helppo kiertää Kemilä ja lyödä pienet Kososen ulottumattomiin. Kososen preesens antaa joukkueelle mahdollisuuden puolustaa läpilyöntejä vaihtotilanteissa ja pakottaa vastustaja käyttämään kovia ratkaisuja etutilanteissa. Tämä voi pienentää vastustajien tilannemääriä, joka auttaa raahelaisia pitämään numeroita mahdollisimman pieninä.

Raahen lukkari Topi "Kuiva rällä" Kosonen yrittää syöttää Idän nurin. Kuva: SuperJymy

Raahen lukkari Topi ”Kuiva rällä” Kosonen on jälleen paljon vartijana. Kuva: SuperJymy

Sijoitus

Vuosi sitten allekirjoittanut ei antanut mahdollisuuksia Raahelle, enkä anna niitä nytkään. Pudotuspeleihin päästäkseen joukkueen tulisi napsia kolmen pisteen voittoja ja niitä on tarjolla lähinnä sarjan häntäpään muilta joukkueilta. Muilta pudotuspeleihin hamuavilta joukkueilta, kuten Kiteeltä, Alajärveltä ja Oulun Lipolta on tällä rosterilla vaikea napsia puhtaita voittoja.

Ennen kauden alkua Kosonen on kärsinyt jostain pienestä vaivasta ja mikäli mies ei täyteen pelikuntoon toivu ennen sarjan alkua, on Raahen kausi tuomittu katastrofiksi jo ennen ensimmäistä pillin vihellystä. Onneksi joukkueen talous vaikuttaa olevan tasapainossa ja junioripuolella B-junnuissa on pitkästä aikaa hyvää pöhinää käynnissä.

Toivottavasti tämä ei ole perinteikkään seuran viimeinen joutsenlaulu, vaan seura saa taustat pidettyä kunnossa, mikä ainakin viime kauden tilinpäätöksen perusteella on hoidossa, ja Superpesistä nähdään Raahessa myös tulevina vuosina. Putoamistaisteluun joukkue voi joutua, mutta Kososen avulla raahelaiset eivät sarjaporrasta alemmas tipu.

Todennäköinen kokoonpano

1. Harri Kolehmainen 1v

2. Paavo Pelto 2p

3. Ville Majava 3k

4. Jussi Kemilä 3p

5. Topi Kosonen L

6. Eino Järvelä s

7. Timo Ehrola 2k

8. Miika Saari 2v

9. Teemu Tähtilä / Sami Karjaluoto 3v

10. Tapio Salo

11. Jan Hankala / Jussi Markus

12. Teemu Tähtilä / Sami Karjaluoto

Kolme väitettä Raahen kaudesta 2016

1. Joukkue jää ulos pudotuspeleistä

2. Joukkue lyö alle 140 juoksua runkosarjassa

3. Topi Kosonen lyö yli 40 juoksua

Kansikuva: All Over Press