Ennakko: Rankasti uudistunut Kiri hakee pudotuspelipaikkaa

Perinteikäs Jyväskylän Kiri lähtee tavoittelemaan paikkaa pudotuspeleissä kahden sarjapaikasta karsimiseen päättyneen kauden jälkeen. Ennen viime kauden alkua ennakoin Kiriä pudotuspeleihin, mutta runkosarjassa kertyi vain 15 pistettä ja tuloksena oli tyly jumbosija. Sarjakarsinnoissa Kiri oli Imatraa vahvempi voitoin 3-0.

Muutokset

Vaihtuvuus on ollut Jyväskylässä isoa. Eetu Karhulahti (Manse), Joni Jokilehto (Ylivieska), Taneli Rantatorikka (ei seuraa) ja Robert Tallbacka (ei seuraa) vaihtoivat maisemaa.

Tulopuolella olivat Jukka Latvala (Kitee), Jani Karppanen (Jyväskylä Valo), Kimmo Carlsson (Hyvinkää) ja Perttu Hautala (Vimpeli).

Kirin voidaan sanoa vahvistuneen syksyn ja talven aikana. Etenkin Carlssonin ja Hautalan paluu Jyväskylään on iso asia ulkopelin kannalta ja Latvala tuo kaivattua kotiutusvoimaa yhdeksikköön.

Viime kaudella pelinjohtajana toiminut Juhani Lehtimäki siirtyi joukkueen valmennuspuolelle ja enemmän naispesiksen puolella mainetta niittänyt Paavo Hämäläinen otti viuhkan käteensä.

Ulkopelissä mahdollisuudet variaatioihin

Isoimmat kysymykset Kirin ulkopelin osalta pyörivät lautasen äärellä. Rantatorikan aukkoa täyttämään tulivat pari vuotta taukoa huippupesiksestä pitänyt Karppanen ja paluumuuttaja Hautala. Karppasen edellinen kausi huipulla päättyi mykoplasmaan ja lautaskammoon, Hautala on puolestaan profiloitunut enemmän ulkopelaajaksi miesten Superissa, vaikka on koulutukseltaan lukkari. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Hautalalle on merkitty ykköslukkarin tontti. Hautalan vahvuudet tulevat olemaan taktisessa osaamisessa, heikkoudet puolestaan fysiikassa: käsi ei ole Suomen kovimpia, eikä pientenkään haku suju kososmaiseen tyyliin.

Takakentällä häärivät Miikka Matikka ja Pasi ’Pastori’ Rajala. Ehjänä pysyessään kaksikko on sarjan keskikastia. Kirillä on heittää taakse myös Ilkka Ylitalo ja Juho Määttälä, mutta uskomme Määttälän pelipaikan löytyvän etukentältä ja Ylitalon jokeripaidasta.

Kirin etukentälle ja linjaan on tunkua. Uskomme, että polttajakaksikko muodostuu Ville Kotrosta ja Jaakko Heikkisestä, jotka ovat hoitaneet mallikkaasti omia tonttejaan jo muutaman vuoden ajan.

Jaakko Heikkinen jatkaa pitkää uraansa vielä ainakin vuoden. Kuva: Juha Tamminen/AOP

Jaakko Heikkinen jatkaa pitkää uraansa vielä ainakin vuoden. Kuva: Juha Tamminen/AOP

Muuten peluutus tuntuu olevan vielä pahasti hakusessa. Vaihtoehtoja eri pelipaikoille on useita ja uskommekin Kirin kokeilevan useita erilaisia variaatioita. Vahvimmin tietyille pelipaikoille ovat tyrkyllä Latvala 3-vahdiksi ja Carlsson vaihtotilanteisiin 1-vahdiksi.

Kiri pyrkii pelaamaan aggressiivista ulkopeliä ja pakottamaan vastustajat hakemaan juuri Kirin haluamia – usein kovia – lyöntiratkaisuja. Toimiessaan pelitapa on briliantti, mutta riittääkö Kirillä materiaali pelitavan toteutukseen? Jos etukenttä pystyy suoriutumaan tehtävästään, Kirillä on hyvät mahdollisuudet ahdistaa vastustajiaan läpi kauden.

Sisäpelissä ykköskärjellä valtaisa vastuu

Joukkueella on toimiva ykköskärki, mutta leveys ei tule millään riitämään kahteen kärkeen. Carlsson-Matikka-Määttälä -trio tulee tekemään tilanteita kauden aikana kiitettävästi, ja jokeripaidassa Ylitalo tuo hyvää taustatukea.

Materiaali on kuitenkin aavistuksen verran kapea ja tasapaksu. Lisäksi Karhulahden lähteminen kirpaisee isosti Kirin etenemisosastoa. Kolmas kova totuus on se, että Kiri löi viime kaudella vain 113 juoksua, ylivoimaisesti vähiten koko sarjassa.

Kotiutuksen tuskaan on luvassa helpotusta, kun Latvala paukuttelee numerolla kolmisenkymmentä juoksua ja jokeriosastolla Kalle Virolaisen ja Hannu Kiukkonen tuovat leveyttä mörssäriosastolle.

Fakta kuitenkin on ettei Kirin sisäpelimateriaalin leveys riitä vertailussa keskikastin parhaita joukkueita vastaan. Ykköskärjen ja jokeriosaston on onnistuttava täydellisesti, jotta pudotuspelipaikka heltiää.

Kirin vahvuudet piilevät selkeässä ja aggressiivisessa sisäpelitavassa. Vastustajan ulkokentät saavat olla varpaillaan Kirin tykkien kanssa.

Sijoitus

Kiriä on veikkailtu pudotuspeleihin mm. Kupperi-lehdessä sekä pelinjohtajien ennakkoarvioissa. Me uskomme Kirin taistelevan viimeisestä kahdesta pudotuspelipaikasta yhdessä Koskenkorvan, Kiteen ja Pattijoen kanssa. Tuosta taistelusta tulee verinen ja Kirin mahdollisuudet elävät ja kuolevat ykköskärjen onnistumisissa, vaikka pelinjohtaja Hämäläinen sanoi Superpesiksen kausiennakossa suosivansa kahta kärkeä. Sanomattakin on selvää, että myös Hautalan tulee ylittää itsensä lukkarina, jos Hippoksella meinataan syksyllä pelata.

Tie tulee katkeamaan viimeistään pudotuspelien avauskierroksella.

Loppumietelmä:
Loukkaantumisiin turhautunut Kiri on haalinut rinkiinsä liki 20 pelaajaa. Vaihtoehtoja on jokaiselle pelipaikalle, ja ulkopelin ei pitäisi kaatua jos joku jää matkalle. Sisäpelissä sen sijaan loukkaantumisilla voi olla kohtalokkaat seuraukset: Määttälän ja Kiukkosen on pysyttävä ehjinä.

Todennäköinen kokoonpano

1. Kimmo Carlson 2v (vaihtotilanteet edessä)
2. Miikka Matikka 2k
3. Juho Määttälä 1v
4. Perttu Hautala L
5. Jukka Latvala 3v
6. Atte Vatanen s
7. Pasi Rajala 3k
8. Jaakko Heikkinen 3p
9. Ville Kotro 2p
10. Kalle Virolainen
11. Ilkka Ylitalo
12. Hannu Kiukkonen

Kolme väitettä Kirin kaudesta

1. Kiri lyö alle 200 juoksua kauden aikana
2. Kiri selviää pudotuspeleihin
3. Juho Määttälä valitaan Itä-Länteen

Kuvat: Juha Tamminen/AOP