Miesten Superpesiksen puolivälierät jatkuvat toisilla otteluilla – Kitee järjestää paukun?

Miesten Superpesiksen puolivälierien ensimmäisissä kamppailuissa ei nähty suuria yllätyksiä, kun Sotkamo, Vimpeli, Joensuu ja Hyvinkää harjasivat voitot omissa ottelupareissaan. Sarjat jatkuvat tiistaina syksyiseen tapaan jo klo 17.30.

Hyvinkää-Seinäjoki (Ottelusarja 1-0)

Ennakkoon tasainen pariskunta oli myös sitä ensimmäisessä ottelussa, kun Hyvinkää vei yli kolme tuntia kestäneen ottelun kotiutuslyöntikisassa 1-2. Näin ollen Tahko pääsee ampumaan toista laikkaa alas tiistaina kotikentällään. Tahko hallitsi ensimmäistä ottelua seitsemän vuoroa, mutta sitten seinäjokiset näyttivät lujan luonteensa, kun 1-4 tappioasemassa se käänsi toisen jakson voitoksi neljännen aloittavalla. Kotiutuskisassa mentiin jatkopalloille, jossa Tahkon kakkospalkinnon napannut Juha Puhtimäki ratkaisi ottelun hyvinkääläisille.

Tahko sai puolustettua sunnuntaina Seinäjoen lyöjähammas J-P Vainionpään nollille, ja Jukkis löi ainoan juoksunsa koko ottelussa vasta kotiutuskisassa. Jukkis sai kuitenkin kaivattua tulitukea varsinkin jokeripaidassa iskevältä Markku Hylkilältä, joka löi ottelussa kolme juoksua. Tämä on JymyJussien kannalta erittäin tärkeää, koska kohta Jukkiksella osuu ja tulituen onnistuessa on Seinäjoki vahvoilla. Seinäjokiset taas eivät saaneet kuriin Tahkon ykköstykki Juha Korhosta, joka löi kaksi kertaa miehen kotipesän turvaan ja keräsi mukavat 10/16 kärkkäriä. Lisäksi lyöjäjokeri Junnu Rantatorikka oli oivassa vireessä lyöden miehen kaksi kertaa kotiin. Mielenkiintoista Tahkon sisäpelissä oli, että se vaihtoi voitokkaan ensimmäisen jakson jälkeen Kimmo Carlssonin Lauri Vierimaan tilalle kärkeen. Onko Vierimaa vielä puolikuntoinen vai eikö kentällemenoprosentit tyydyttäneet Sami Sirviötä?

Seinäjoen tulee parantaa otteitaan mikäli se haluaa tasoittaa otteluvoitot. Ulkopelissä lukkari Jani Viljanen päästää edelleen Tahkon liian helpolla ja yksi vapaataivaljuoksu tässä vaiheessa kautta on anteeksiantamatonta. Tahkolaiset saavat myös Viljaselta liian hyviä lähtöjä pesiltä, joten tähän kaveriin kulminoituu paljon Seinäjoen tulevat mahdollisuudet voittoon – hyvällä sisäpelillä ei voita pudotuspelisarjoja, vaan se tehdään hyvällä ulkopelillä.

Arvio:

Juoksuja tullaan avaralla Pihkalan kentällä jälleen näkemään, joten kumpi onnistuu puolustuspelissä paremmin, vie tämän ottelun ja lopulta koko ottelusarjan. Ottelu menee jälleen supervuoroon, jossa Jukkis Vainionpää tasoittaa ottelusarjan 1-1:een.

Ottelu suorana Ruutu.fi:stä klo 17.15 alkaen!

Ensimmäisen ottelun juoksukimara + haastattelut:

http://youtu.be/DPDFPvs-R5E

Raahe-Joensuu (0-1)

Joensuussa ensimmäisessä ottelussa kotijoukkue oli yllättävän suvereeni jättäen raahelaiset ilman juoksuja ottelun päätyttyä JoMalle 2-0 (3-0, 3-0). Syytä Raahen heikkoon sisäpeliin ei tarvitse hakea kaukaa. Joukkueen kärkilyöntien onnistumisprosentin näyttäessä Suomisarjassa pelaavan Valon tapaista lukemaa 39 %. Ykköstilanteen purku osoittautui Raahelle ylitsepääsemättömäksi haasteeksi (7/20) ja miestä päästiin yrittämään kotipesään ainoastaan kuusi kertaa koko ottelussa.

Mitä raahelaisten tulisi muuttaa sisäpelissään? Paavo Pelto ja Lauri Kaartokallio menivät heikosti kentälle, joten olisiko aika tuoda Timo Kallio kärkeen? Tuskinpa. Numerolla kolme pelannut Antti Vihtkari pelasi sisäpelissä hyvin purkaen 1-tilanteen 4/6, mutta Jussi Kemilän kuuluisi pelata Raahella numerolla kolme. Kahden kärjen peluuttamisesta voitaisiin luopua ja siirtyä yhteen pitkään kärkeen? Pitää antaa myös kunnioitusta Joensuun vahvalle ulkokentälle lukkari Mika Väisäsen johdolla. Raahen heikko sisäpeli ei nimittäin kaatunut pelkästään omaan hölmöilyyn, vaan myös JoMan hyvään ulkopeliin.

Kokenut Janne Vuorinen valmennusryhmänsä kanssa oli tehnyt kotiläksyt ensimmäiseen otteluun loistavasti. Sisäpeli rullasi kärjen osalta mainiosti ja jokerikaksikko Juha Niemi ja Sami Joukainen olivat iskussa. Numerolle kolme loppukaudesta siirretty Jonne Kemppainen alkaa lunastaa odotuksia, tästä osoituksena yksi läpilyönti vaihtotilanteessa ja kärkkärit 7/8. Vihdoin ja viimein JoMan sisäpelin palapelin palaset alkavat loksahdella kohdalleen.

Arvio:

Toista osaottelua ei pelata Raahessa, vaan se pelataan jostain kumman syystä Oulussa. Tämä antaa Joensuulle hyvät lähtökohdat otteluun – toisaalta Raahen pojat tuntevat hyvin myös Oulun kentän. Raahella alkaa olla pakkovoiton paikka, jos he unelmoivat välieristä. Topi Kosonen johtaa varmasti latautuneen laumansa Ouluun ja Jari Törmänen on tehnyt jotain muutoksia lyöntijärjestykseen. Jos Joensuulaiset pääsevät hallitsemaan ottelua ja tekevät jaksojen avausjuoksut, voi raahelaisille tulla köntsät housuun. Uskon, että ottelu menee supervuoroon, jossa Joensuu on parempi Iso Jiin johdolla.

Kokenut Sami Joukainen iski kolme juoksua avausottelussa. (Juha Levonen)

Joensuun kokenut Sami Joukainen iski kolme juoksua avausottelussa. (Juha Levonen)

Koskenkorva-Vimpeli (0-1)

Ensimmäisessä ottelussa Vimpelin Saarikentällä koskenkorvalaisilla oli jäänyt jalat bussiin lyhyen matkustamisen jäljiltä, sillä Veto vei ensimmäisen jakson nimiinsä peräti 10-1. Toinen jakso oli todella tiukka, mutta siinä rutinoitunut Vimpeli oli parempi 2-1, joten ottelusarja jatkuu Koskenkorvalla Vimpelin 1-0 komennossa. Ensimmäisen ottelun ratkaisu nähtiin lyöjämiesten taistossa, jossa Vimpelin laajempi lyöjäarsenaali nöyryytti Koskenkorvan Dahlstöm-Mahlamäki osastoa. Dahlström oli scoutattu hyvin vanhalla kotikentällään, kun kuudesta kotiutusyrityksestä vain yksi onnistui. Ottelusta täytyy nostaa esiin Vimpelin nuori Matias Rinta-Aho, joka löi ottelussa peräti kolme juoksua. Lisäksi nostan Palokan Riennon lippikseni Teemu Isokedolle, joka on tällä hetkellä täysin pitelemätön kentällemenoissa sekä pesänväleillä. Vinkki Kossulle, älkää päästäkö Miniä kentälle.

Ensimmäisessä ottelussa Koskenkorvan kärki onnistui omassa tehtävässään mallikkaasti. Jouni Koskela meni kentälle 6/7, Juuso Myllyniemen 1-2 vaihdot 4/5 ja numeron kolme Antti Pukkisen 2-3 vaihdot 3/4. Tämä antaa varmasti kossulaisille uskoa, vaikka ensimmäinen jakso oli mitä oli. 3-tilannemäärät astetta paremmaksi ja Kossulla on mahdollisuus haastaa Veto. Toisaalta Vedolle ei saa antaa 20 kotiutustilannetta, koska Kossun takatilanne ei ole sarjan parhaimmistoa.

Arvio:

Joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin, joten suurta työtä videoiden parissa ei tarvitse tehdä. Välipäivinä nyanssien viilausta ja pääkopan kuntoon laittamista. Veikkaanpa, että tässäkin ottelussa mennään supervuoroon ja sen tulee ratkaisemaan herra nimeltä Jere Dahlström. Pallo Antin monttuun ja torstaina Saarikentälle tilanteesta 1-1.

Kitee-Sotkamo (0-1)

Ensimmäinen ottelu Hiukassa ei ollut mikään läpihuutojuttu, vaikka Sotkamo sen harjasikin 2-0 (2-1, 6-2). Kitee meni ottelussa heti ensimmäisessä  vuorossa johtoon, mutta Kosti Rautiaisen tasoitus toi Jymyn peliin mukaan, ja Jymy vei lopulta ensimmäisen jakson niukasti 2-1. Toisella jaksolla Kitee pinnisteli mukana, mutta tällä kertaa tuurikaan ei ollut kiteeläisten puolella, kun Toni Laakson läpilyönti pysähtyi mainosaidan jalkaan. Myös Sotkamon Jani Komulaisen läpilyönti osui aidan tolppaan, mutta tällä lyönnillä Jymy sai kuitenkin kaksi juoksua ja vei toisen jakson lopulta 6-2.

Pudotuspelien alkaessa Sotkamolta löytyy yleensä ratkaisijoita laajalla rintamalla ja näin myös tänä vuonna, kun Rautiaisista Kosti löi kaksi juoksua, joista molemmat olivat tärkeitä jaksojen avausjuoksuja. Kitee sai pidettyä Sotkamon 3-tilanteet vähissä ja Roope Korhonen pääsi kotiuttamaan vain kaksi kertaa. Tämä luo uskoa kiteeläisille, mutta samalla oma pelinrakentelu tulisi parantua, kun kotiutustilanteita heille syntyi ensimmäisessä ottelussa vain kahdeksan. Kiteen Ville Postin prosentit (50%) ottelussa olivat hänen tasoonsa nähden alhaiset. Postin tulee parantaa, jotta kuuma Toni Laakso saa miehiä eteensä – mieluusti kakkos- tai kolmostilanteita.

Arvio:

Kotikentällään Kiteellä on pieni aihio viedä ottelu ja me tartumme siihen. Toni Laakso vaikeuttaa entisestään Jymyn kentällemenoja ja tilanteiden rakentelua. Sisäpelissä Kitee nostaa tilannemääriä ja vie ottelun 1-0 (2-2, 3-2).

Ville Posti on avainroolissa Kiteen voiton metsästyksessä. (Juha Levonen)

Ville Posti on avainroolissa Kiteen voiton metsästyksessä. (Juha Levonen)

Karsintasarja:

Karsintasarjassa Alajärvi kävi hakemassa ensimmäisestä ottelusta jopa odotetun voiton Kankaanpäästä – toisaalta Ankkurien näin selvä voitto 0-2 (1-4, 1-9) ei ollut odotettavissa. J-P Karttusen on löydettävä paremmat keinot millä Alajärvi kaatuu Kitrolla, sillä toiseen tappioon tässä vaiheessa ei olisi varaa. Uskon, että ottelu tulee olemaan tasaisempi, mutta Ankkurit ovat tälläkin kertaa parempi supervuoron jälkeen.

Vedonlyönti:

Nyt olisi hyvä paikka painaa kaikki pelit tasuriin, mutta näin emme tee. Haetaan Kiteen suoraa voittoa muhkealla 10 kertoimella ja siihen kaveriksi varma Hyvinkää-Seinäjoki X. Lapulle täytettä tuomaan Koskenkorva-Vimpeli over ja Raahe-Joensuu under. Parhaan pesistarjonnan löydät Nordicbetiltä!

Kitee-Sotkamo 1 10,00

Hyvinkää-Seinäjoki X 2,45

Kyytipojiksi:

Alajärvi-Kankaanpää X 3,20

Koskenkorva-Vimpeli over ??

Raahe-Joensuu under ??

Kuvat: Juha Levonen