Sunnuntaina täysi kierros Superpesistä

Tämä sunnuntai on niitä harvoja päiviä kesässä, kun Superpesistä pelataan täysi kierros. Kierroksen ehdoton helmi on Joensuussa pelattava Mailan ja Vimpelin Vedon kohtaaminen, mutta ei Sotkamon ja Hyvinkään Tahkon kohtaaminenkaan kalpene juurikaan ensin mainitun rinnalla. Muissa otteluissa Seinäjoki mittaa Kouvolan kunnon, piristynyt Alajärvi haastaa Pohjanmaan paikallistaistossa Koskenkorvan Urheilijat, Raahe hakee voittoa Kankaanpäästä ja Jyväskylä Kiteen pallosta.

Joensuu-Vimpeli

Kaksikon edellisessä kohtaamisessa heinäkuun alussa Joensuun Mehtimäen kentällä oli vain yksi joukkue, Vimpeli. Joensuu tukehtui rankkasateen ja ukkoskuuron värittämässä pelissä ykköstilanteen purkuun, kun Vimpeli rallatteli mailan varressa peräti 14 juoksua ja vei ansaitusti voiton jaksoin 0-2. Veto johtaa keskinäisiä kamppailuja nyt 2-1, ja Joensuu janoaa varmasti revanssia mahdollisesta tulevasta välierävastustajasta.

Mikäli isännät tekevät saman määrän virheitä ulkona kuin Sotkamoa vastaan torstaina, ei voittajasta ole epäselvyyttä. Kuten pelinjohaja Janne Vuorinen totesi moneen kertaaan haastattelussa ja lehdistötilaisuudessa, joukkue teki valtavan määrän virheitä kiinniotoissa, heitoissa ja sijoittumisissa ja päästi sitä kautta vastustajan turhaan mukaan peliin ensimmäisellä jaksolla. Sisäpeli Joensuulla pyöri ihan näyttävästi, ja Juha Niemi on tällä hetkellä täysin pitelemättömässä kunnossa. Keli on edelleen helteinen ja kuuma, Mehtimäelläkin pallo kulkee kivanlaisesti, joten voi olla, että Niemi paukuttelee tänään taas yli viisi juoksua. Hän kuitenkin kaipaisi kipeästi tukea Sami Joukaiselta, joka on mennyt ”hukkaan” 2-tilanteen purkajana, ja Aleksi Rautiaiselta, joka pelaa huomattavasti heikompaa kautta viime vuoteen verrattuna.

Joensuun isoimmat ongelmat ovat olleet vaihtotilanteen, ja etenkin 1-tilanteen purkamisessa. Mikko Kemppaisen jalat on käytännössä lähes pakko saada kehiin ja Tuomas Jussilan olisi purettava 1-tilanne yli 80 % varmuudella, jotta Joensuu saisi hyödynnettyä kahden kärjen taktiikkaansa täydellisesti. Tällä hetkellä katsojan silmään vaikuttaa, ettei joukkue ole itse aivan perillä, miten pelataan ja kenellä on lupa tehdä paloja ja kenellä ei. Lisäksi Lauri Kivisen puolikuntoisuus näkyy karulla tavalla, kun ainoa mitat täyttävä pompunlyöjä ja tärkeä palanen 1-kärjestä ei pysty pelaamaan omalla tasollaan.

Vimpelillä puolestaan ei ole ongelmia sisäpelin kanssa, ja ulkopelikin on uomissaan. Joukkueen tekemiseen eniten vaikuttava tekijä on tällä hetkellä henkinen lataus, minkä se onnistuu saamaan ja ylläpitämään otteluissa. Vimpelin perisynti on edelleen pelata yksi huippujakso ja toinen heikohko jakso, josta on ollut seurauksena useita Supervuoropareja ja turhia pistemenetyksiä. Kahdessa edellisessä ottelussa Veto on kuitenkin ollut todella vahva, joten tänään Mehtimäellä isännillä on hikiset oltavat – etenkin kun Vimpeli tuntuu syttyvän Sotkamo ja Joensuuta vastaan jos ei nyt parhaimpaansa, niin ainakin lähelle sitä.

Ottelun tulee ratkaisemaan Vimpelin laajempi materiaali ja parempi ulkopeli. Joensuu on ollut vahva kotonaan, mutta ilmassa on liikaa kysymysmerkkejä (Eino Järvelän heittokammo, Lauri Kivisen puolikuntoisuus), jotta se pystyisi nappaamaan voiton. Oma veikkaukseni on, että Vimpeli vie runsasjuoksuisen ottelun puhtaasti 0-2.

Sotkamo-Hyvinkää

Huh, hellettä. Hiukan kenttä on tällä hetkellä Suomen kimmoisin ja nopein pelialusta. Isännät tuntevat kenttänsä metkut huomattavasti Tahkoa paremmin, ja uskallan odottaa tänään murskatappiota vieraille. Jymy vei kauden ensimmäisen kohtaamisen silloin vielä äärimmäisen sekavasti pelanneesta Tahkosta Pihkalassa jaksoin 0-2 (1-4, 1-13), eikä olisi mikään ihme jos lukemat olisivat tänään samat. Ottelu tulee ratkeamaan Sotkamon paremman ulkokentän pitävyyteen ja siihen, että Tahkolla on vain yksi Juha Korhonen. 

Isäntien Antti Hartikainen ei ole missään nimessä ollut viime kausien vireessä, mutta ei hänen ole tarvinnutkaan olla. Jymyn laaja materiaali kestää yhden tai jopa kahdenkin avainpelaajan alisuorittamisen, se pystyy siitä huolimatta luomaan tilannetta ja kotiuttamaan kovalla prosentilla. Tällä kaudella Jani Komulainen ja Toni Kohonen ovat paikkaileet ihailtavasti muiden pelaajien hetkittäistä alisuorittamista.

Hartikainen on sisäpelin tökkiessä pelaamassa elämänsä kautta ulkokentällä ja hän vaikeuttaa omalla panoksellaan huomattavasti vastustajien pelaamista. Härmästä aistii, että nälkää on auttaa joukkuetta voittoon edellisvuosien tahtiin ja kun sisällä ei saavuteta omaa huipputasoa, ratkaisee Hartikainen omalla panoksellaan pelejä ulkokentällä. Hän johtaa tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti parasta ulkokenttää yhdessä Kohosen kanssa.

Jymyn laajempi materiaali ja selkeästi parempi ulkopeli ratkaisevat voiton isännille jopa selkeinkin lukemin. Vierailijoiden Puhtimäki joutuu kovaan paikkaan, ja Sotkamo nauttii häntä vastaan pelaamisesta. Hiukassa tulee olemaan pitkälti yli 2 000 katsojaa ja yleisö tulee saamaan rahoilleen vastinetta.

Jyväskylä-Kitee

Ville Posti on jälleen kerran isossa roolissa Kiteen rosterissa. (Juha Levonen)

Ville Posti on jälleen kerran isossa roolissa Kiteen rosterissa. (Juha Levonen)

Kiri otti edellisessä ottelussaan 2-0 pataan siipirikkoiselta Kouvolalta. Jyväskyläläisten kokoonpanosta puuttui jälleen elintärkeä Hannu Kiukkonen. Hänen tilallaan vaihtajajokerina pelaa Robert Tallbacka, jonka päätehtävänä olisi 2-tilanteen purku. Tallbacka ei ole kuitenkaan vakuuttanut tällä kaudella. Itseluottamus puuttuu ja lyöntivalikoima on suppea.

Kirin pitäisi alkaa voittaa pelejä, jos he aikovat nousta pois jumbosijalta. Kankaanpäähän on matkaa jo 6 pistettä ja tänään alkaa olla pakkovoiton paikka. Kitee otti tärkeän voiton viime ottelustaan, kun Seinäjoki kaatui kotona 1-0. Joukkue teki hienon nousun viimeisessä vuorossa, kun Ville Postin ja Sami Partasen kunnarit ratkaisivat voiton pohjoiskarjalaisille. Lukkari Toni Laakson pelaaminen on edelleen epävarmaa ja Matti Latvala kärsii loukkaantumisesta.

Kiteen kokoonpanossa JymyJusseja vastaan esiintyi vasta C-juniori-ikäinen Hannes Pekkinen. Kitee taistelee tiukasti neljän parhaan sakkiin pääsystä ja kolme pistettä Kiriltä olisi tärkeä tässä taistossa. Papareissamme siipirikkoinen vierailija on selkeästi vahvempi kuin siipirikkoinen isäntäjoukkue. Juoksuja tuskin tullaan hitaalla alustalla hirveästi näkemään, helteestä huolimatta. Voitto Kiteelle 0-2, veikataanpas nyt sitten vielä jaksovoitotkin: 0-4, 1-3.

Raahe-Kankaanpää

Itä-Lännessä loistanut Raahen lukkari Topi Kosonen kärsii ilmeisesti jonkinmoisesta loukista, kun voitokkaassa Kossu pelissä Kuiva Rällä pelasi numerolla 9. Kankaanpäätä vastaan Kosonen tekee paluun ykköskärkeen ja vieläpä numerolle yksi, joten mistään suuremmasta ei ilmeisesti ollut kyse. Raahe pystyi nollaamaan Kossun kotonaan ja Jere Dahlstömin 0/8 kertoo, kuinka hyvin raahelaiset pelasivat ottelussa. Kossun jättäminen kotonaan yhteen juoksuun on kova suoritus.

Raahen sisäpeli alkaa rullaamaan ja kokeneen lyöjäjokeri Jarmo Viittasen vire on yllättänyt allekirjoittaneen. Raahen kärki saa luotua tilanteita vähillä paloilla pääkotiuttajilleen ja tulosta on alkanut syntyä. Tänään Raahen tulisi ottaa kotonaan kolme pistettä heikossa vireessä olevaa KaMaa vastaan. KaMa hävisi elintärkeän kamppailun Alajärvelle, kun Ankkurit hakivat 1-2 voiton Kankaanpäästä. Jälleen Kankaanpäässä tuomaripeli nosti päätään, eikä kotijoukkue ollut tyytyväinen raitapaitoihin. Nyt KaMan tulisi kuitenkin keskittyä saamaan oma peli takaisin ruotuun ja unohtaa tuomareiden sekoilu.

Kärjessä Antti Rinnevuori pelaa elämänsä kautta ja pääkotiuttaja Jukka Lankinen on palannut kokoonpanoon loukkaantumisen jäljiltä. Itse en näe kuitenkaan kankaanpääläisillä mitään mahdollisuuksia tänään Raahessa, vaan joukkue lähtee kotimatkalle nolla pistettä rikkaampana.

Alajärvi-Koskenkorva

Nyt tarkkana, sillä tässä ottelussa piilee kierroksen yllätys! Koskenkorvan uskomaton 14 ottelun pisteputki katkesi viime kierroksella ja vastaan asettuu tänään Kitrolla piristynyt Alajärvi, joka janoaa kahdeksan pisteen päässä majailevan Kouvolan päänahkaa. Joukkueet kohtasivat kerran toukokuun puolen välin tietämillä, jolloin Kossu oli vahvempi jaksoin 1-0 (4-2, 3-3).

Ankkurit on edelleen joukkue, joka pystyy haastamaan ottelun sisällä lähes joukkueen kuin joukkueen ainakin toisen jakson osalta, ja nyt voisi olla hyvä sauma ottaa revanssi toukokuun tappiosta. Sisäpeli on alkanut pyörimään ihan kohtalaisesti jo viimeksi mainitsemani pelin yksinkertaistamisen takia, ja Alajärven ulkokenttä pelaa materiaaliin nähden hyvää pesäpalloa.

Ottelu ratkeaa siihen, saako Alajärvi pidettyä Koskenkorvan tilannemäärän alhaisena. Jos Jere Dahlström ja Mikko Mahlamäki pääsevät paukuttelemaan yli kymmentä kertaa pelissä miestä kotia, voi isännillä olla vaikea ilta luvassa.

Itse annan Alajärvelle mahdollisuuden, ja laitetaanpas nyt sitten kiusallaan Alajärvi voittamaan ottelu ja vieläpä puhtaasti jaksoin 2-0.

Seinäjoki-Kouvola

Joukkueet ovat kohdanneet kerran tällä kaudella Kouvolassa, ja tuossa ottelussa Kopla oli parempi jaksoin 2-0. Paljon on kuitenkin muuttunut tuon jälkeen. Koplalla on uusi pelinjohtaja ja joukkue kärsii loukkaantumisista, isäntäjoukkue JymyJussit on ollut kotonaan vahva ja pääsee otteluun ehjänä.

Ilkka-areenalla tuskin nähdään paljon juoksuja alustan hitauden takia. Vaikka Kouvola onnistui nappaamaan puhtaan voiton Jyväskylästä, johtui se lähinnä Kirin kotiutusyritysten ponnettomuudesta. Tänään vastassa on aivan eri luokan joukkue ja Jukka-Pekka Vainionpää, joka tulee iskemään jälleen kerran pinnoja yli 50 % tehokkuudella.

Kouvolalta puuttuu edelleen ykköslukkari Rytkönen ja häntä paikkaava nuori Jesse Eskelinen joutuu tänään aavistuksen verran liian kovaan paikkaan. Kokenut isäntäjoukkue nauttii nuorta lukkaria vastaan pelaamisesta, ja uskon että tänään voitto ratkeaa lopulta yllättävänkin selkeästi isännille. Jussit vie 2-0.

Vedonlyönti

Viime kierroksella kompastuimme Koskenkorvan ja Raahen väliseen otteluun, jossa Kuiva-Rällä Kosonen melkein nollasi Koskenkorvan yksikätisesti. Osuma tuli Alajärven ML-voitosta. Tänään rakennamme vetoja Kiteen suoran voiton varaan.

Vimpeli on ollut sen verran vakuuttava, että uskomme heidän vievän ottelun viimeistään supervuoroparissa. Annetaan isännille pieni sauma jakson viemiseen Niemen takia, joten Vimpelin ML on tässä pelissä valintamme.

Ilkka-areenalla Jussit vievät, mutta miten selkeästi? Raja on asetettu 14.5 juoksuun ja mielestämme tuo raja on sen verran pelattava että tartumme siihen ja underiin. Jussit eivät kotonaan ole Sotkamo-peliä lukuunottamatta päästäneet juurikaan juoksuja, joten 5-2, 6-1 -tyyliset lukematkin kattava under 14.5 on maistuva.

Kitee 2.25
Vimpeli ML 1.6

Lihottamaan lappua
Seinäjoki-Kouvola under/over 14.5 2.00
Raahe-Kankaanpää uncer/over14.5 1.9

Rekkoihin täytettä:
Alajärvi ML 3.55
Alajärvi 1X 2.09
Alajärvi 7.55

Kohteet tarjoaa tuttuun tapaan NordicBet.

Kuvat:

SuperJymy Oy
Juha Levonen