Miesten Ykköspesiksen Kempeleen Kirille hurja vahvistus

Ykköspesiksessä sarjataulukon toisella sijalla majaileva Kempeleen Kiri vahvistuu kokeneella, 38-vuotiaalla, Pertti Mäkelällä.

Mäkelä on miesten tasolla edustanut aiemmin vain Pattijoen Urheiljoita, jonka paidassa mies voitti 18 kauden aikana yhden kultamitalin, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Sisäpelissä vaihtajana ja kotiuttajana pelanneelle Mäkelälle kertyi Pattijoen paidassa 625 ottelussa 3134 kärkilyöntiä, lyötyjä juoksuja 35+563 ja tuotuja 267. Tilastoihin ei laskettu halli-SM -otteluita.

Kempele, joka on hävinnyt alkukauden yhdeksästä ottelustaan ainoastaan yhden, on ennen keskiviikon kierrosta pisteen sarjaa johtavaa Oulun Lippoa perässä.

Ensiesiintymisen Kempeleen paidassa Mäkelä tekee keskiviikkona ottelussa kierroksen kärkikamppailussa paikallisvastustaja Oulun Lippoa vastaan.

Kuva: Kempeleen Kiri