Superpesisennakko: Koskenkorva-Sotkamo

Sotkamolla oli aihetta juhlaan, kun Vimpeli kaatui tiistaina. Kuva: SuperJymy

Sotkamolla oli aihetta juhlaan, kun Vimpeli kaatui tiistaina. Kuva: SuperJymy

Sotkamon kultajunalle ei löytynyt pysäyttäjää tiistaina, kun Superpesiksen El Classicossa Vimpeli kaatui Saarikentällä lukemin 0-1. Voiton myötä Sotkamo jatkaa sarjassa ainoana puhtaan pelin joukkueena. Tiistain Vimpeli-Sotkamo oli tasoltaan kenties parhainta pesäpalloa, mitä moneen vuoteen on nähty. Tunnetta riitti kentällä ja peliä katsellessa iho meni kananlihalle.

Kossun peli ollut ailahtelevaa

Koskenkorvan alkukausi on ollut kaksivaiheinen, voittoja on napsittu kaksinkamppailein ja sarjasijoitus seitsemän kierroksen jälkeen aika odotettu yhdeksäs. Suurimpina tähtinä ovat tuikkineet totutusti lyöjäjokeri Jere Dahlström sekä ison roolin ulkopelissä ottanut nuori lupaava lukkari Henri Itävalo. Itävalon nostaminen selkeäksi ykköslukkariksi on osoittautunut Kossun kannalta oikeaksi ratkaisuksi. Mailanvarressa pojasta ei ole vielä suurta apua, mutta Itävalon peluuttaminen on Kossulle kuin rahan laittamista pankkiin. Kärki Koskela-Myllyniemi-Pukkinen on toiminut kiitettävästi ja Koskela on osoittautunut huippuetenijäksi ja Pukkisen Antti numerolla 3 on löytänyt selkeän peli-identiteettinsä. Ennen kautta Pukkisen ulkopelitaidot olivat suuri kysymysmerkki, mutta 2-kopparin tontti on hoitunut moitteettomasti. Dahlströmin ruudin ollessa märkää, on toinen lyöjäjokeri Mikko Mahlamäki antanut tulitukea virkaveljelleen, tästä osoituksena viime ottelussa Vimpeliä vastaan kolme lyötyä kihausta. Numerolle neljä siirretty Itä-Länsi pelaaja Mikko Haukkala on hakenut uutta rooliaan alkukaudesta. Lyötyjen sarake osoittaa vasta 1+2 pörssejä, mutta pitkällä kärjellä pelatessa Haukkala on pystynyt kuitenkin hoitamaan vaihtotilanteet entiseen malliinsa. Edellisessä ottelussa Myllyniemen ollessa poissa Haukkala pelasi tutulla paikalla numerolla 2. Itselläni ei ole mitään hajua missä Myllyniemi viilettää ja onko hän takaisin kokoonpanossa.

Sotkamolla edessä back to back ottelu

Sotkamo kohtaa Koskenkorvan vain alle 24 tuntia Vimpeli ottelun jälkeen. Jos jostain pitää hakea Kossulle apuja, on sen paikka iskeä väsyneeseen Jymyyn. En millään kuitenkaan jaksa uskoa, että Sotkamon pojat ottaisivat keskiviikkona Kossulta nenäänstä. Sen verran kovassa tikissä Jymyn pelaaminen tällä hetkellä Mikko Korhosen alaisuudessa on. Ulkopeli on rautaa ja sisäpeli rullaa totutun tehokkaasti. Ulkopelistä on nostettava esiin polttajien 3-p Niko Korhosen ja 2-p Immo Rautiaisen ilmiömäinen pelaaminen. Immo on tällä hetkellä Superin paras välimies vaihtotilanteissa ja Niko Korhonen lukee takatilanteessa Raipemaisesti lyöjää. Vimpeli ennakossa huudeltiin Rautiaisen veljeksiä ratkaisupelaajiksi myös sisäpelissä ja näinhän siinä kävi, kun Immo ratkaisi ottelun toisella jaksolla. Sisäpelissä Sotkamon kärkenä viilettävä Niilo Piiponniemi sai mahdollisuutensa yhdeksikössä Janne Hyvösen loukkaantumisen jälkeen, ja Piiponniemi alkaa nousta näytöillään koko kansan tietoisuuteen. Piiponniemen kärkilyöntiprosentti on huima 75% ja Vimpeliä vastaan mies meni kentälle 100%:sesti ja nappasi ansaitusti kakkospalkinnon. Ainoa pieni huolenaihe Sotkamon sisäpelissä on epä-Jymymäiset merkkivirheet, joita sattui luvattoman paljon Vimpelissä. Osa krediiteistä menee loistavasti Vimpelillä syöttäneelle Janne Heimoselle. Jos Sotkamo on palautunut eilisestä rasituksesta, ei Kossulla ole pienintäkään palaa lyödä kainuulaisia omalla kotikentällään.

Vedonlyönti

Eiliset kohteet osuivat 2/3, kun JymyJussit pieksi KaMan ja Vimpeli-Sotkamo jäi underiin. Tahko-KiPa meni täysin reisille, kun pelissä lyötiin hirmu määrä juoksuja. No tästä on hyvä jatkaa. Nordicbet taitaa olla vielä Jokeri-diilin pauloissa, kun Kossu-Jymy peliin tarjotaan maukasta kahen kilon siikaa. Juoksuraja on lyöty mahdottoman korkealle sen ollessa 14,5, joten lyödään tuohon alle 14,5 juoksua ja otetaan ilmaset rahat pois kuleksimasta. Sotkamo tuskin antaa tänään montaa juoksua Kossulle ja tyytyy todennäköisesti itse tekemään vaan tarvittavan voiton eteen eilisen rasituksen jäljiltä.

Alle/yli 14,5 juoksua 1,93

Tästä mukaan

Kuva: SuperJymy

Twitter: @JKainu