Superpesispörssin toinen jakso alkaa – Faneille.comin kimppa jälleen mukana!

Kesätauko on lusittu, Itä-Länsi -tapahtuma siintää muutaman päivän päässä ja runkosarja lähenee puolenvälin krouvia. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että Superpesispörssissä on aika käynnistää toinen jakso!

’Prahan kevät’ ylivoimainen voittaja

Ensimmäisen jakson 14 pelikierroksen aikana yksi joukkue erottui yli muiden: Prahan kevät managerinaan Ale. Joukkue keräsi huimat 3026 pistettä ja eroa toiseksi sijoittuneeseen suomipalloon kertyi peräti 285 pistettä. Kaikista managereista Ale ylsi neljännelle sijalle. Palkinnoksi ensimmäisen jakson voitosta Alelle lähtee 100 euroa pelirahaa NordicBetin pelitilille ja tuotepalkintoja kotiovelle.

Faneille.comin omat kesäpojat Tapsa ja Kainu jäivät palkintopallisijojen ulkopuolelle sijoittuen kimpassa neljänneksi (Kainu) ja viidenneksi (Tapio). Kunniaa ja oikeaa marssijärjestystä lähdetään palauttamaan muuttunein joukkuein, heinäkuun helteillä pallo ja miehet kulkevat ja juoksuja syntyy.

Toisella jaksolla tutut kuviot

Kutsumme jälleen kaikki mukaan kamppailemaan paremmuudesta meidän avoimeen kimppaamme. Pääasiallisesti kamppaillaan maineesta ja kunniasta, mutta pieniä palkintoja jakson ja koko vuoden top 3 -joukkueille on luvassa. Palkinnot julkaistaan kimpan keskustelusivulla ennen kunkin jakson käynnistymistä. Ja mikä parasta, koko lysti on ilmaista.

Näin mukaan

Klikkaa tästä päästäksesi Superpesispörssin etusivulle, luo itsellesi tunnukset, tsekkaa ohjeet ja luo itsellesi joukkue. Tämän jälkeen mene ’Kimpat’ -sivulle ja liity kimppaan Faneille.com. Salasana on itseoikeutetusti aidanläpi. 

Muutamia vinkkejä

• Ulkopeliä ei kannata hirveästi tuijotella, koska siitä ei sellaisenaan saa pisteitä.
• Korkean profiilin pelaajat tulevat iskemään ison kasan pisteitä, joten kannattaa poimia muutama lyöntihirmu, jotka keräävät pomminvarmasti isoja pistesaldoja joka kierroksella.
• Käytössäsi on vain 200 000 euroa, joten kannattaa tutkailla altavastaajien rostereita ja poimia sieltä edullisia yllättäjiä.

Kimpan toisen jakson ensimmäinen kierros pelataan tiistaina 23.6., joten ei muuta kuin hieromaan kokoonpanot kuntoon ennen illan kamppailuja!

Kuva: Jukka Rasimus / AOP