Viiden ottelun sunnuntai Superpesiksessä

Sunnuntaina on välipäivä MM-futiksesta ja mikäpä sen parempaa kesäistä viihdettä, kuin suunnata nokkansa johonkin Superpesiksen viidestä ottelusta, ostaa muutama kyrsä ja nauttia pesäpallosta. Kierroksen ehdoton helmi on el Klassikko vol. 3: Vimpeli janoaa kauden ensimmäistä voittoaan Sotkamosta Saarikentällä.

Vimpeli – Sotkamo, klo 13

Jos et ole käynyt Vimpelin Saarikentällä, suosittelen huomenna menemään n. klo 11.30 norkoilemaan lippua, jos vain liikut edes lähimailla. Tunnelma tulee lähentelemään jälleen kerran älämölön, raivokkaan kannustamisen ja piikikkään huutelun symbioosia, kun rakas verivihollinen Sotkamon Jymy saapuu saarikentälle.

Sotkamo on vienyt kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista: Saarikentällä 3.6. Sotkamo oli parempi niukasti jaksoin 0-1 (2-2, 3-4) ja Hiukassa ennen juhannustaukoa Jymy käänsi väännön itselleen supervuoroparin jälkeen 2-1 (6-2, 2-4, 1-0). Kohtaamiset ovat olleet tasaisia, ja kummassakin ottelussa kumpi tahansa olisi voinut viedä voiton nimiinsä.

Ottelun ratkaisut

Kun marginaalit ovat niin pienet, kuin ne näiden kahden huippujoukkueen välillä ovat, nousee yksilöiden taito ratkaisuasemaan. Vimpelin Hannu Huuskonen on syöttänyt kahdessa ottelussa Vedon kakkosjoukkueessa (edellisen kerran lauantaina, päivää ennen ottelua), mutta jotenkin minusta tuntuu ettei miestä vielä huomenna ykkösjoukkueen lautasen ääressä nähdä. Toni Kohonen on yksinkertaisesti paljon parempi vaihtotilannelukkari kuin Heimonen, mikä voi nousta arvoon arvaamattomaan. Tällä hetkellä Vimpelin kotiutusosasto virettään löytävän Janne Mäkelän johdolla on niin kovassa vireessä, että mikäli Jymy ja Vimpeli saavat saman verran 3-tilanteita, uskon isäntien kaatavan Kainuun metsurit.

Mutta. Jymy on nukkuva jätti. Älkää antako runkosarjan tappioiden hämätä, sillä tämä joukkue syttyy aina parhaimpaansa, kun vastassa on Vimpeli. Jymyn peli ei ole tällä hetkellä parhaimmillaan, mutta vaikka sisäpeli on ajoittain tökkinyt, joukkue on ratkaisuhetkillä osoittanut olevansa kova. Esimerkiksi edellisellä kierroksella joukkue käänsi toisen jakson tappioasemansa JymyJusseja vastaan viimeisen tasoittavalla iskien peräti neljä juoksua. Ulkopelissä on ollut parantamisen varaa, Jymylle on epätyypillisesti sattunut henkilökohtaisia virheitä räpylässä.

Vimpeli näytti edellisessä Joensuu-ottelussaan, miten kova joukkue on. Paljon on ollut puhetta siitä, miten Joensuu on ottanut Vimpelin ja Jymyn etumatkaa kiinni, mutta torstaina Mehtimäellä asetelma oli kuin isät vastaan pojat. Vimpeli jyräsi sisäpeliosaamisellaan Joensuun maanrakoon, joukkueen, joka profiloituu vahvaksi ulkopelijoukkueeksi. Kärki oli pitelemätön, sillä normaalisti numeroilla 1-4 pelaaville pelaajille sattui ottelussa vain neljä epäonnistumista 29:stä yrityksestä, ja koko joukkue loi 24 3-tilannetta.

Mikäli Vimpelin kärkipelaajat onnistuvat huomenna samalla prosentilla, povaan isäntäjoukkueen voittavan ottelun. Mutta. Mikäli Toni Kohonen pelaa samanlaisen ottelun kuin viimeksi Saarikentällä, on Sotkamolla mahdollisuutensa.

Joka tapauksessa, huomenna on luvassa jälleen kerran huippuottelu. Ainoa miinusmerkki otteluun saadaan, kun Ruutu.fi eikä NelonenPro näytä ottelua. En uskalla sanoa mitään, kumpi ottelun vie, enkä uskalla myöskään povata juoksumääriä.

Raahe – Seinäjoki

Rännärillä sarjakolmonen Pattijoen Urheilijat saa vastaansa vastaajasta riippuen yllättäen tai vähemmän yllättäen sarjassa sijalla kahdeksan olevan Seinäjoen JymyJussit. Raahe on voittanut kaksi viimeistä otteluaan, kun taas JymyJussit purjehtii kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa Ilkka-areenalla, jossa seinäjokelaiset ovat olleet tiukan ulkopelinsä ansiosta vahvempia jaksoin 2-0 (2-1, 2-1) ja 1-0 (2-2, 1-0).

Ottelun ratkaisutekijät

Ottelun luonne muuttuu täysin, kun pelataan Rännärillä. Helteisen kesäinen keli ja Rännärin kova kentän pinta takaavat sen, että Pattijoen pomppukoneet Kemilä ja Mäkelä tulevat luomaan tilannetta huomattavasti enemmän kuin kahdessa aiemmassa kohtaamisessa.

Raahella on myöskin tällä hetkellä momentum puolellaan, sillä se on saanut etenkin ulkopeliään uomiin kesän edetessä. Hivenen yllättäen Topi Kosonen on siirretty pelaamaan numerolle neljä tai viisi. En tiedä, onko kyseessä lievä, etenemistä haittaava vamma vai onko kyseessä tarkoituksellinen taktinen muutos.

Seinäjoen sisäpeli on piristynyt huomattavasti Veli-Pekka Yli-Hirvelän paluun jälkeen, mutta edelleenkään joukkue ei luo tarpeeksi kotiutustilanteita voittaakseen huippujoukkueita useammin kuin yksittäisissä otteluissa. Joukkueella on kuitenkin Jukka-Pekka Vainionpää, joka lähes yksin onnistui nipistämään pisteen Sotkamolta hiukassa, eikä se Raaheakaan vastaan mahdottomuus olisi.

Vastassa on kaksi vahvaa ulkopelijoukkuetta, mutta Raahella on paremmat aseet purkaa tilannetta pomppujen avulla. Avainasemassa Raahelle on, ettei se saa päästää läpilyöntejä avaralla Rännärillä. Mikäli läpi ei mene, uskon isäntien voittavan suoraan joko jaksoin 1-0 tai 2-0.

Joensuu – Hyvinkää

Joensuun esitys torstaina Vimpeliä vastaan oli lähes yhtä synkkä, kuin ottelun keskeyttäneen ukkosrintaman pilvet. Isännät saivat ensimmäisessä vuoroparissaan painetta Vimpelin ulkokenttään, mutta Janne Heimosen nopea rytmi sotki Mailan yritykset. Sen jälkeen kentällä nähtiinkin vain yksi joukkue.

Hyvinkää on piristänyt otteitaan selkeästi ja voittotili on karttunut neljä kertaa viidestä viime ottelusta. Sisäpeli rullaa, ja Juha Korhosen johdolla joukkue on alati vaarallinen läpilyönnin uhkineen. Kolmessa ottelussa Hyvinkää ei ole hävinnyt jaksoakaan, vaikka on päästänyt jokaisessa ottelussa yhteensä viisi juoksua.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti aikaisemmin, ja molemmat ovat voittaneet kotiottelunsa.

Ottelun ratkaisut

Uskon, että isäntäjoukkue tulee sisuuntuneena torstain aneemisen esiintymisen jälkeen. Eniten petrattavaa jäi sisäpeliin, mutta Vimpeli tappoi pelin omalla ylivoimallaan nopeasti, eikä Joensuu saanut peliään enää pyörimään. Sunnuntaina on kuitenkin uusi päivä ja uudet kujeet, ja uskon torstaisesta pelistä otetun oppia: Pelin alussa pitää olla valmiimpi. Jos Hyvinkää pääsee hyökkäämään Vimpelin tavoin omilla sisävuoroillaan jaksojen alussa, on Joensuu helisemässä.

Ottelun tulee voittamaan se, kumman ulkokenttä kestää paremmin vahvojen lyöjien antaman paineen. Sanomattakin on selvää, ettei läpi saa päästää, mutta Mehtimäelle on luvattu hyvää lyöntikeliä, joten voi olla että ottelussa nähdään runsaanlaisesti juoksuja.

Uskon, että Hyvinkäällä on mahdollisuutensa. Joensuu on parempi ulkopelijoukkue, mutta vieraat pelaavat tällä hetkellä niin kovassa flow-tilassa mailan varressa, että se saattaa yksin kääntää ottelun Tahkolle.

Kierroksen muut ottelut:

Kouvola – Kitee

Isännät ovat saavuttaneet kesän vaikeimmat hetket. Otteluruuhkan painaessa päälle voittoja ja pisteitä ei tule aivan samaan tahtiin kuin alkukaudesta, mutta mitään paniikkia ei joukkueessa ole. Kitee on mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä alkukauden syöttänyt Toni Laakso oli edellisessä ottelussa jokeripaidassa, eikä Saku Kapanen todellakaan ole mikään lukkari. Iso kysymys onkin, kuka syöttää Kiteellä? Veikkaan kotijoukkueen palaavan voittojen tielle kotonaan.

Koskenkorva – Jyväskylä

Koskenkorva pelaa vahvuuksillaan. Vahvana sisäpelijoukkueena se hyötyy keskikesän lämmöstä, pallo kulkee ja Jere Dahlström on löytänyt suven myötä huippuvireen. Dalla on lyönyt 16 otteluun 4+48 juoksua, ja jos tahti jatkaa kiihtymistään, saattaa kauden päättyessä tilastoissa komeilla kirkkaasti yli 100 lyötyä juoksua – harvinainen raja nykypäivän pesäpallossa.

Vieraat Jyväskylästä vaihtoivat pelinjohtajaa, jotta joukkueen kurssi saataisiin käännettyä. Lajilegenda Timo Rautiaisen ensimmäinen ottelu viuhkan varressa oli kova koetus, sillä vastassa oli vahvassa vireessä oleva Raahe. Takkiin tuli, mutta sunnuntaina on mahdollisuus tiukalla ulkopelillä ja hurmoksellisella sisäpelillä haastaa Koskenkorvaa. Avainasemassa on, saako Kiri Dahlströmiä ja Mahlamäkeä kuriin. Veikkaan Koskenkorvan ottavan kotirevanssin Kiristä.

Vedonlyönti

Raahe 2.2
Kouvola 1X 1.59
NSUP: Kempeleen Kiri 1.75

Kohteet tarjoaa totuttuun tapaan NordicBet.

Kuva: SuperJymy Oy