Viimeisen kierroksen taistelu suorasta noususta Superpesikseen

Tänään pelataan Ykköspesiksen viimeinen ottelukierros, jossa panokset ovat kovat. Käyn seuraavaksi läpi historiaa ja lähtökohtia liittyen joukkueiden väliseen nousutaistoon. Lisäksi haastattelussa kaksi nousua tavoittelevaa pelaajaa ja arvio nousijasta.

Ykkösestä Superiin

Tarkasteltaessa pesäpallon kahden korkeimman sarjatason historiaa nousukarsintojen osalta, ovat karsintasysteemi sekä joukkuemäärät muuttuneet vuosien saatossa runsaasti. Suurin murros karsintasysteemissä tapahtui 2000-luvun alussa, jolloin suorasta putoamisesta luovuttiin. Tähän asti pääsarjasta oli aina pudonnut vähintään yksi joukkue ja vuosikymmenien ajan kolme joukkuetta. Tämän muutoksen tapahduttua joukkuevaihdokset kahden korkeimman sarjatason välillä vähenivät suuresti, koska Ykköspesiksen parhaiden ja Superpesiksessä heikoimmin sijoittuneiden kesken pelattavan karsintasarjan kautta superiin nouseminen on ollut vuosien saatossa ykköspesisjoukkueille vaikeaa.

Vielä 90-luvulla pelatuissa nousutaisteluissa joukkueiden välisiä sarjatasojen vaihtoja nähtiin useammin. Syitä nykyiseen vähäiseen vaihtuvuuteen on varmasti monia. Päällimmäisenä mieleen tulevat pelaajamäärien putoaminen, minkä takia ykköspesisjoukkueiden on vaikeaa löytää tarpeeksi laadukkaita pelaajia taistelemaan noususta.

On selvää, että nykyisessä taloustilanteessa myös taloudelliset realiteetit vaikuttavat. Tarpeeksi monella ykköspesisjoukkueella ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia pelata korkeimmalla sarjatasolla, koska joukkueita pelaa pienillä paikkakunnilla ja riittävän sponsorituen sekä yleisömäärien löytäminen on vaikeaa. Tällä hetkellä pesäpallon kolmen korkeimman pääsarjan pelaajien väliset tasoerot ovat liian suuria ja sen vuoksi karsintojen kautta Ykköspesiksestä Superpesikseen nouseminen on vaikeaa, muttei mahdotonta.

Miten tilanteen kokee monia vuosia Ykköspesistä Kuopiossa ja Siilinjärvellä pelannut Tuisku Tuovinen, joka tällä hetkellä taistelee noususta Siilinjärven Pesiksen paidassa.

Haastattelu: Tuisku Tuovinen

  1. Miten Ykköspesiksen taso on muuttunut sinä aikana, kun olet sitä pelannut vuodesta 2011 tähän päivään?
  • Sarjan ikärakenne on nuorentunut viime vuosina ja sitä kautta entisten Superin pelaajien määrä sarjassa on vähentynyt. Tämä vaikuttaa luonnollisesti sarjan tason heikkenemiseen. Lisäksi nykyinen noususysteemi on synnyttänyt muutamia joukkueita, jotka hakevat nousua ylemmäs investoiden joukkueeseensa selvästi muita enemmän ja tätä kautta myös sarjan sisällä on suuria tasoeroja.
  1. Mikäli päädytte taistelemaan noususta karsintojen kautta, mitkä ovat mielestäsi mahdollisuutenne nousta?
  • Superin joukkueet ovat karsintoihin lähdettäessä selkeitä ennakkosuosikkeja. Heillä on myös kovemmat paineet säilyttää sarjapaikka, joten meidän on mahdollista lähteä paineitta haastamaan heitä. Ottelusarjoissa on mahdollista voittaa yksittäisiä tilanteita ja jaksoja ja sitä kautta vääntää otteluita eduksemme. Yksi tärkeä anti on kuitenkin päästä mittaamaan tasoa niin joukkueena kuin yksilönä Superin pelaajia vastaan.
  1. Mitkä asiat erottavat mielestäsi ykköspesisjoukkueet superin joukkueista?
  • Ammattimaisuus ja fyysisyys ovat asioita, jotka tulevat ekana mieleen. Tuntuu siltä, että superpesispelaajat pystyvät järjestämään siviiliasiansa paremmin pesäpallolle suotuisiksi, kun taas ykköspesiksessä pelaajat pelaavat pesistä paljon siviiliasioiden ehdoilla. Harjoitukset ja pelit ovat usein työpäivän jälkeen, mikä ei ole optimaalisin tilanne kehityksen kannalta. Superpesiksessä pelaavilta pelaajilta löytyy nopeutta ja lajivoimaa enemmän kuin ykköspesispelaajilta, mikä on ollut selkeä trendi viime vuosina koko lajin kehityksessä. Hyvänä esimerkkinä pomppulyönti, jota ykköspesiksessä käytetään Superiin verrattuna varsin vähän. Lajitaidoissa ja taktisella puolella ero sarjojen välillä ei mielestäni ole läheskään yhtä suuri.
  1. Mikä olisi mielestäsi paras karsintasysteemi ykkösestä superiin?
  • Urheilullisessa mielessä se, ettei kukaan nouse suoraan, vaan pitäisi voittaa Superin joukkue. Mutta, koska sarjojen välillä on isot erot niin sponsoritulojen, yleisötulojen kuin pelillisten erojen vuoksi ja nousu sen takia vaikeampaa kuin esim. jääkiekon puolella, on mielestäni nykyinen systeemi hyvä, koska silloin nousemiseen isompi mahdollisuus.

Tuiskun lisäksi haastattelin myös hänen joukkuetoveriaan Samu Vainikaista, jota on pidetty monia vuosia Ykköspesiksen parhaimpana pelaajana. Hän on kokenut pelaajana molemmat sarjatasot ja ollut viime vuosina useasti karsimassa sarjapaikasta Superpesikseen.

Haastattelu: Samu Vainikainen

  1. Monet ihmettelevät miksi et pelaa Superpesistä. Mikä on saanut sinut pysyttelemään toiseksi korkeimmalla sarjatasolla?
  • En näe itseäni matkapelaajana ja haluan yhdistää siviilielämän ja pelaamisen niin, että pystyn nauttimaan niistä molemmista. Tähän mennessä siihen ei ole tullut sellaista mahdollisuutta muualla kuin täällä Savossa.
  1. Miten sinut voisi nähdä Superpesiksessä?
  • Jos siviilipuolen asiat loksahtavat kohdalleen niin olisi ihan mahdollista, että pelaisin superia jossain muualla. Kuitenkin olisi kaikista hienointa pelata sitä täällä.
  1. Moneenko Superin joukkueeseen sinua on vuosien aikana kysytty?
  • Muutamiin
  1. Mitkä ovat tavoitteet pelaajaurallasi?
  • Tavoite on pelata Superpesistä, mutta pelaaminen korkeimmalla sarjatasolla ei ole minulle silti maailman tärkein asia.
  1. Mitä haluaisit pesäpallossa kehittää?
  • Haluaisin superpesiskarsinnoissa käytettävän väliinjättämissäännön myös Ykköspesikseen.

Veikkaus suorasta nousijasta

Oma arvioni ykköspesiksen nousutaisteluihin on se, että Imatran kahden pisteen etu kahteen seuraavaan nousijakandidaattiin SiiPeen ja Manse PP:hen on ennen viimeistä kierrosta ratkaisevan suuruinen. Perinteikäs IPV nousee takaisin Superpesikseen runkosarjan voiton tuoman suoran nousun ansiosta. Joukkueella on vastassa viimeisessä pelissään Hamina vieraskentällä. Hamina on viimeisillä kierroksilla esittänyt pirteitä otteita, mutta uskon Imatran hoitavan nousuun riittävän vähintään 2 pisteen voiton kovien yksilöittensä –Kokkonen, Liukku, Rönkkö – johdolla. Suurimpana esteenä suoralle nousulle näen heidät itse, sillä paineet ovat varmasti kovat. Tämä näkyi jo viime ottelussa Manse PP:tä vastaan, jossa ensimmäisen jakson suvereenin esityksen jälkeen lopulta Manse korjasi potin supervuorossa.

Sarjassa toisena 45 pisteellä oleva SiiPe kohtaa päätöskierroksella vieraskentällä Lievestuoreen. SiiPen nuorella porukalla ei ole lainkaan samanlaista painetta nousta suoraan, joten uskon heidän taistelevan pelistä vähintään voiton. Kolmantena tasapisteissä SiiPen kanssa nousua hamuava Manse PP kohtaa vieraskentällä UPV:n, joka taistelee vielä viimeisestä pudotuspelipaikasta yhdessä pisteen edellä olevan Ylivieskan kanssa. Näen, että Manse PP:n viimeisen kierroksen vastus on muiden kolme nousua hakevien joukkueiden vastustajista selkeästi kovin. UPV on lisäksi tunnetusti kova kotijoukkue. Tämän ottelun lopputulos voi olla mikä tahansa.

Arviot suorasta noususta taistelevista joukkueista

Nousijaehdokkaita tarkemmin analysoitaessa ja heidän mahdollisuuksiaan niin nousukarsinnoissa pärjäämisessä kuin itse Superpesiksessä pelaamisessa näen, että Imatran Pallo-Veikot on näistä kolmesta selvästi muita valmiimpi joukkue Superiin. Imatralla olosuhteet ovat muita selvästi edellä ja organisaatiossa on painettu hommia nousun eteen monia vuosia, kun taas kaksi muuta joukkuetta nousivat vasta muutama vuosi sitten Ykköspesikseen.

Pesäpalloliike toivoisi todennäköisesti eniten Tampereen nousua superpesiskartalle yhden suurkaupungin toivossa, mutta uskon itse, että tässä kohtaa nousu tulisi liian nopeasti. Tampereen olosuhteet pesäpallolle ovat kehittymässä, mutta silti muita heikommat. Lisäksi juniorituotanto on paljon muita jäljessä ja Superpesisjoukkuetta jouduttaisiin pyörittämään monta vuotta lähinnä ostovoimin. Siilinjärvellä junioreita riittää, mutta en ole aivan varma, mitkä ovat seuran organisaation voimavarat mahdollisuuteen pelata Superpesistä Savossa jo ensi vuonna, sillä joukkue on nuori, eikä nousua todennäköisesti ole pidetty seuran sisälläkään kovin todennäköisenä. Myöskään Mantun ikivanha pesispyhättö ei ole Superpesistasoa ja selvästi paremmat olosuhteet löytyvät naapurikaupunki Kuopiosta, jossa nousua takaisin Superiin on yritetty jo parin vuoden ajan.

Kivinen tie karsintojen kautta

On selvää, että suora nousu on kaikista paras mahdollisuus pelata ensi vuonna sarjaporrasta ylempänä, sillä karsintojen kautta nouseminen superin tasoon rutinoituneita joukkueita vastaan on haastava urakka. Superpesiskarsintoihin Ykköspesiksen sijoille 2-5 päätyvistä joukkueista tiensä selvittävät yhdistelmät tulevat saamaan monta hienoa yleisöä kiinnostavaa ja lipputuloja kerryttävää ottelua loppukaudelle. Se jää suurella todennäköisyydellä myös ainoaksi ilonaiheeksi näille joukkueille karsintapelien osalta.

Suoran nousijan kausi päättyy ilman jatko-otteluita ja valmistautuminen ensi kauteen isommissa ympyröissä alkaa. Oli suora nousija kuka tahansa, ja mikäli karsintojen kautta vielä joku toinen ykköspesisjoukkue nousee superiin, on varmaa, että ykkösestä superiin nousijat joutuvat muuttamaan pelaajistoansa runsaasti, mikäli haluavat saavuttaa joukkueelleen pysyvän paikan korkeimmalla sarjatasolla.

Tilanne ennen viimeistä kierrosta

Ykköspesiksen viimeiselle kierrokselle lähdetään seuraavista asetelmista:

Imatra kärjessä 47 pistettä. Vastassa vieraskentällä Hamina, 2p voitto varmistaa nousun.

Siilinjärvi toisena 45 pisteellä. Vastassa vieraskentällä Lievestuore

Tampere kolmantena tasapisteissä Siilinjärven kanssa 45p. Vastassa vieraskentällä Ulvila.

Mikäli Imatra voittaa, on se varma nousija ja muiden pelien lopputuloksilla ei ole merkitystä suoran nousemisen kannalta. Muissa tapauksissa se joukkue, joka on sarjataulukossa isoimmalla pistemäärällä, nousee. Mikäli kahdella tai jopa kaikilla kolmella joukkueella on viimeisen kierroksen jälkeen tasapisteet, kaksi parasta pelaavat uusintaottelun sen mukaan, mitkä kaksi joukkuetta ovat saavuttaneet eniten 3 pisteen voittoja.

Kansikuva: Jukka Rasimus / All Over Press