Suomen Cupin finaaliin valmistautuvan Classicin Nico Salo syttyy EräViikinkien ja Jani Kukkolan kohtaamisesta: ”Ei voi sanoa että oltaisiin ennakkosuosikkeja”

Suomalainen salibandykausi on edennyt siihen pisteeseen, että tulevana viikonloppuna on aika ratkoa runsaasti kritiikkiä saaneen Suomen Cupin voittaja. Lauantain finaalissa toisistaan mittaa ottavat kaksi kauden ylivoimaisesti kovinta joukkuetta, Tampereen Classic ja helsinkiläinen EräViikingit. Yksi Tampere Areenalla Cup-kannua jahtaavista pelaajista on maailmanmestaruutta joulukuussa juhlinut Classicin Nico Salo, joka avasi Faneille.comin haastattelussa mietteitään niin tulevasta koitoksesta, cupin merkityksestä kuin joukkueensa kaudesta.

Vaikka käsite ”tähti” on urheilutoimittamisen saralla kokenut voimakkaan inflaation, voidaan koko uransa Tampereen Classicia edustaneen Nico Salon kohdalla tätä termiä käyttää ja hyvällä omalla tunnolla. Lauantaina 23 vuotta täyttävä keskushyökkääjä oli Suomen johtavia pelaajia, kun Ruotsi kaatui Riian MM-kisojen finaalissa. Reilu kuukausi ikimuistoisen maailmanmestaruuden jälkeen Salo muistelee saavutusta suurella lämmöllä.

– Hyvältä tottakai maistuu edelleen ja ilolla sitä muistelee. Nyt on tietysti käännetty katseita jo uusiin haasteisiin, mutta olihan se huikea kokemus eikä varmasti unohdu koskaan, aamupalaa tamperelaisessa kahvilassa nauttiva Salo kertoo.

Joulukuun alkupuolelle ajoittuvat salibandyn MM-kisat katkaisevat seurajoukkuekauden noin kuukaudeksi, eikä Salon mukaan kisapelaajan paluu arkeen ole täysin kivuton.

– Heti kisojen jälkeinen aika on aina vaikeampaa ja siinä pitää ihan erityisesti latautua peleihin. Nyt alkaa jo helpottamaan, kun aurinko paistaa ja kevät tekee tuloaan.

Vaikka Salo tunnetaan erityisesti kokonaisvaltaisena joukkuepelaajana, sai Pirkkalasta maailmalle ponnistanut maajoukkuesentteri myös henkilökohtaista tunnustusta, kun Urheilusanomat nosti Salon yhdessä kolmen muun salibandypelaajan (Eero Kosonen, Jani Kukkola ja Nina Rantala) kanssa sadan kovimman suomalaisurheilijan listalle. Mies itse sanoi arvostavansa kovaan seuraan pääsyä ja sitä että salibandya ylipäänsä arvostetaan tuon kaltaisissa listoissa.

Riian kisojen sankariksi nousseen Peter Kotilaisen nimeä Urheilusanomien listalta ei kuitenkaan löytynyt, vaikka Happee-hyökkääjä palkittiin Suomen Urheilugaalassa vuoden salibandypelaajana. Salon mukaan tunnustus meni oikeaan osoitteeseen.

– Pelaajia on erilaisia, joten loppuen lopuksi se on makuasia kenelle kyseinen kunnia jaetaan. Mutta kyllä Pete MM-kisojen MVP:n palkinnolla ansaitsi tuon kunnian, pelasi niin huikeat kisat muutenkin.

Mitä Suomen Cupin kuihtuvasta formaatista pitäisi ajatella?

Henkilökohtaisista tunnustuksista keskustelu kääntyy lauantaina huipentuvaan Suomen Cupiin, joka on kerännyt paljon arvostelua osakseen. Viimeisimpänä asiaan otti kantaa Pääkallo.fi-sivustolle kirjoittamassaan blogi-tekstissä Ylijohtavan titteliä kantava Toni Lötjönen, joka esitti että Cupin voisi lopettaa kokonaan. Salo itse arvostaa Cupia muttei välttämättä ihan perinteisistä syistä.

– Cupin voittaminen ei merkkaa henkilökohtaisesti niin paljoa, vaikka finaali on aina hieno tapahtuma. Cup tarjoaa kuitenkin ylimääräisiä huippupelejä. Itselle on tärkeää saada paljon huippumatseja kauden aikana. Esimerkiksi tällä kaudella saadaan kolme ylimääräistä huippupeliä, kun ollaan pelattu jo Happeeta ja SPV:tä vastaan ja nyt tulee vielä EräViikingit.

Nico Salo (oik.) on johtanut Classicin huippuvaarallista ykkösvitjaa. Johdattaako sentteri ryhmänsä myös Suomen Cupin voittoon? Kuva: AOP

Erityisesti Suomen Cupin formaatti on saanut paljon risuja osakseen, kun viime vuosina mukaan on saatu vain reilu kourallinen liigajoukkueita. Salo itse ei osaa tarjota ratkaisua heikentyneen Cup-formaatin parantamiseen, mutta ylimääräisten huippupelien takia toivoo, ettei kilpailua ainakaan vielä lakaistaisi maan alle.

Yksi viime kuukausina salibandyväkeä puhuttaneista otteluista oli Classicin ja Happeen välinen, niin sanotulla ”tuplapanoksella” pelattu ottelu (20.12.2016). Maailmanmestareita vilisseessä koitoksessa yhdistettiin Cupin puolivälierä ja liigan runkosarjan ottelu, jotka olisi muuten pelattu peräkkäisinä päivinä ja samaisella Tampere Areenalla. Osa laji-ihimisistä pahoitti mielensä seurojen tekemän ja läpimenneen anomuksen johdosta, mutta Classicille töitä tekevältä Salolta tapahtuma saa kiitosta.

– Se oli ihan täydellinen idea. Siinä oli kuitenkin just MM-kisat takana ja joulutauko tulossa. Siihen saatiin yksi iso matsi johon ladattiin ja kaikki syttyivät. Jos oltais pelattu kaksi matsia peräkkäisinä päivinä, olisi cupin matsi varmaan pelattu tyhjille katsomoille.

”Tosi siistiä päästä pelaamaan juuri EräViikinkejä vastaan”

Lauantaina Classic saa vastaansa suomalaisen salibandykartan toisen superjoukkueen, EräViikingit, joka sytyttää tamperelaisten ykkösketjua johtavan Salon.

– EräViikingit kyllä sytyttää erityisesti. Pelattiin ihan hiljattain niitä vastaan ja kyllä siinä matsissa kiimaa löytyi. Varsinkin vikassa erässä alkoi vauhti nousta, tanssipareja löytyä, ja äijää lentämään laidan yli. Tosi siistiä päästä pelaamaan juuri niitä vastaan Cupin finaalissa.

Vaikka Classic on vienyt kummatkin runkosarjapelit nimiinsä, ei Salo suostu myöntämään, että hallitsevilla Suomenmestareilla olisi minkään sortin henkistä yliotetta helsinkiläisryhmästä.

– Se on aina vähän kakspiippunen juttu. Tuleeko siitä nyt henkinen yliote vai vastustajalle vaan ylimääräistä kiimaa? Hyvin me niitä vastaan ollaan kyllä pelattu ja saatu niiden vahvuudet pois, joten eiköhän sieltä nyt jotain uusia kikkoja tule. Ei kuitenkaan voi sanoa että oltaisiin ennakkosuosikkeja, koska jokainen matsi on aina omansa.

Monen papereissa Classic ja EräViikingit nähdään lähes 100-prosenttisella varmuudella 22.4. Hartwall Areenalla pelattavassa Superfinaalissa, niin ylivoimaista kaksikon meno on tällä kaudella ollut. Kysyttäessä Salolta: haetaanko tulevassa Cup-finaalissa jo asetelmia huhtikuussa odottavaan Superfinaaliin, kehottaa Classic-tähti laittamaan jäitä hattuun.

– Ennakkosuosikit on ennakkosuosikkeja, mutta Superfinaaliin on vielä pitkä matka, joten sitä ei kannata liikaa miettiä. Pelataan ensin runkosarja pois alta ja sen jälkeen pleijarit, jotka ovat ihan oma juttunsa. Paras seitsemästä -sarjoissa voi tapahtua ihan mitä vaan ja onhan meidänkin seurassa joskus näitä kuopattu, Salo toteaa viitaten toissa kevään puolivälieriin, jossa Tapanilan Erä laittoi Classicin lauluun voitoin 0–3.

Kuten edellä mainittiin, on Classic voittanut kummatkin runkosarjaottelut EräViikinkejä vastaan. Syyskuussa Vantaalla nähty kohtaaminen oli varovaista kyttäilyä ja päättyi vieraiden 5–2-voittoon. Vastaavasti viime viikolla Classic voitti vauhdikkaan kärkikamppailun lukemin 9–5. Salo arveleekin, että lauantaina nähdään jälkimmäistä peliä muistuttava vauhdikas huippuottelu.

Salon aiemmin mainitsemista taistelupareista puhuttaessa löytyy rauhalliselle sentterille myös omansa. Kultajuhliin päättyneiden MM-kisojen toista kärkiketjua johtanut ja tulevan vastustajan ykkösvitjaa sentteröivä Jani Kukkola, jonka kanssa kilpailu ja taisteleminen sytyttää Salon.

– Kyllä se Kukkola mua yritti töniä kummassakin aiemmassa pelissä ja sentterinä nyt päästään muutenkin painimaan vastakkain. Tottakai Janin kanssa ollaan ystäviä, mutta meillä on hyvä taistelu päällä. Esimerkiksi maajoukkueen leireillä ja treeneissä pelataan paljon vastakkain ja aina sitä haluaa olla kovempi kuin Jani ja osoittaa, että oma viisikko on kovempi kuin hänen viisikkonsa.

Jani Kukkola vastaan Nico Salo tulee olemaan yksi Cup-finaalin ratkaisevista taistelupareista. Kuva: AOP

Pääkallon syyskuussa julkaistussa listauksessa Salo nostettiin Kukkolan yläpuolelle Salibandyliigan parhaaksi pelaajaksi, mutta Urheilusanomien listalla kahdeksan vuotta vanhempi Kukkola taas oli Saloa edellä. Sen kumpi maajoukkueen kärkisenttereistä on lopulta parempi jättää Salo muiden ratkaistavaksi, vaikka toteaakin heidän olevan hyvin erityyppisiä pelaajia.

Classic on saanut harjoitella bussin siirtämistä

Vaikka Classicin marssi tämän kauden Salibandyliigassa on ollut tuloksellisesti vakuuttavaa (14 voittoa, 2 tasapeliä, 1 tappio), ovat mestarit olleet pelillisesti yllättävänkin nihkeitä. Monesti ollaan nähty pelejä, jossa tamperelaiset ovat olleet pulassa, mutta ovat päätöserässä tulleet rinnalle ja ohi. Classicin kantaviin voimiin kuuluvalla Salolla on selkeä visio, mistä ajoittainen nihkeys johtuu.

– Tahmeus johtuu siitä, että yleensä meitä vastassa on ollut joukkue, jolla on aika matala bussi odottamassa. Ei olla aina oltu ihan henkisesti valmiita siihen, kuinka nöyrää ja nopeeta peliä täytyy pelata, että saa maalipaikkoja, eikä vastustaalle tule vastareita. Se on tuottanut meille ongelmia. Kertoo kuitenkin meidän joukkueen vahvuudesta, että pystytään kääntämään vaikeita pelejä voitoiksi.

– Ei se niinkään mene, että voidaan joka kerta tuolla tavalla pelata. Kyllä sieltä sitten turpaankin tulee jossain vaiheessa. Esimerkiksi OLS:a vastaan selvittiin tasurilla, vaikka oltiin aika purjeessa.

Aamupalaa lopettelevalta Salolta on pakko kysyä aiheesta, joka on puhuttanut salibandykansaa viime aikoina: Jarkko Nieminen ja entisen tennistähden kauan odotettu debyytti Salibandyliigassa. Maailmanmestari kehuu niin Niemisen debyyttiä, kuin entisen huippu-urheilujan tekemistä joukkueen harjoituksissa.

– Hyvin pelasi debyytissä ja tiesin, että pystyy tuolla myös pelaamaan. Osaa kuitenkin lukea peliä ja liikkuu tosi hyvin, vaikka tekniikassa on tosiaan vähän jäljessä, kun ei ole toistoja niin paljoa kuin meillä muilla. Onneksi Jakke kuitenkin vihdoin pääsi pelaamaan. On tämä ollut välillä tosi raskasta, kun kaikki kyselee, että millon se pelaa ja onko tää nyt vaan joku mediatemppu.

– Treeneissä on erittäin nöyrä ja kaikin puolin huikee kaveri. Ilo on ollut harjoitella sen kanssa, sillä mies on selkeä joukkuepelaaja ja kova tsemppaamaan. Muutenkin tullut hyvin pukukoppiin ja painaa siellä hyvällä huumorilla.

Ennen kuin Salo jatkaa matkaansa seuraavaan tapaamiseen täytyy mieheltä kysyä se klassinen ennen isoa peliä kysyttävä kysymys. Miten tuleva finaali päättyy ja kuka ratkoo?

– Tiukkaa tulee, luulen että maalin peli nähdään. Voitetaan 6–4 ja vika maali tulee tyhjiin. (Janne) Lamminen ratkoo, se on tunnetusti Cup-finaaliäijä, (Jussi) Pihan syötöstä.

Kansikuva: All Over Press