Vetomiesten laiva on lastattu salibandyllä

Katsaus. Edelliset vihjeet 15/20, 34 edellistä palautusprosentti 145 % ja koko historiamme 73 vinkkiä palautusprosentti 114 %.

Tänään hyökätään salibandykentille, jossa pelataan miesten osalta runkosarjan viimeinen kierros. Panosta riittää vielä useassa ottelussa, mutta myös merkityksettömiä otteluita pelataan. Näistä herkullisin kohde löytyy Vantaalta, jossa pelataan Tapanilan Erän ja Jyväskylän Happeen välinen mittelö.

Vetovihje:

Kotijoukkue Erän formi on ollut alaspäin, kun se on hävinnyt viidestä edellisestä ottelusta neljä ja voittanut vain kertaalleen. Erä on sijalla 7. ja on varmistanut paikkansa pudotuspeleissä. Happeen viiden ottelun saldo on kolme voittoa ja kaksi tappiota. Jyväskyläläiset ovat varmistaneet jo runkosarjan kakkospaikan ja saattavat jopa valita puolivälieräparikseen tämäniltaisen vastustajan.

Viestit Helsingistä kertovat, että Erä tulee panostamaan runkosarjan viimeiseen otteluun, koska he haluavat kääntää heikon kurssinsa ennen ensi keskiviikkona alkavia pudotuspelejä. Peli on saatava rullaamaan ja helsinkiläiset lähtevät otteluun pelkästään voitto mielessä parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.

Jyväskyläläisillä on otteluun erilainen lähtökohta. Samaan aikaan pelataan A-junioreiden tärkeä kamppailu Indians-Happee. Happee panostaa tähän A-junioreiden otteluun, koska nuorilla hirvillä on vielä ohut sauma nousta pudotuspeleihin. Näin ollen Happeen miehissä pelaavat pari A-junioria pukevat tänään ylleen todennäköisesti miesten pelipaidan sijaan junnujen pelipaidan. Lisäksi Happeen miehistä muutama kärkipelaaja on kärsinyt pienistä loukkaantumisista, joten nämä pelaajat luultavammin huilaavat tämän iltaisen kamppailun.

Lähtökohdat huomioonottaen NordicBetin tarjoama 2,70 kerroin kotivoitolle lyödään tänään meidän pelivalikoimaan.

Vetovalinta

Salibandy klo 17.00: Erä @ 2,70

Ottelu suorana Fanseatin kautta

Kansikuva: Anssi Koskinen