Menestysnäkymä aitamatkalla kiehtoo suomalaissäväyttäjää

Viime kesänä säkenöinyt Hilla Uusimäki kokee, että 400 metrin aidoissa on sauma niittää kansainvälistä menestystä. Tällä hetkellä suomalaisaituri on oman ikäistensä Euroopan valioita.

– Ei sen kehittymisen taustalla ollut mitään yksittäistä syytä. Se oli pitkäjänteisen treenaamisen tulos.

Näin ajattelee 20-vuotias Hilla Uusimäki, joka oli viime yleisurheilukauden piristävimpiä suomalaisnimiä. Kenttäurheilijat 58:n juoksija paransi kesän aikana 400 metrin aitojen ennätystään reilut kaksi sekuntia aikaan 56,33, jolla hän on Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmantena.

Mahtavan kesän aikana irtosi myös välieräpaikka ensimmäisissä aikuisten arvokisakarkeloissa Amsterdamissa. Lisäksi hän kirjautti 400 metrin sileällä kansallisesti hyvän ajan 53,14.

Ratakierroksen menijä on harrastanut moniotteluita, joten monipuolisuus onkin Uusimäen mukaan palvellut paljon.

– Uskon, että monipuolinen harjoittelutausta estää loukkaantumisriskiä, sillä olen kokenut monenlaisia ärsykkeitä pienestä asti. Terveenä oleminen on tärkein juttu tässä, etteivät loukkaantumiset hidasta tekemistä, hän näkee.

Uusimäki tiedostaa, että tulevaisuudessa viime kesän kaltainen tuloskehitys on koko ajan tiukemmassa.

– Joka vuosi se on vaikeampaa, eikä voi ajatella, että ensi kesänä aitaennätys parantuu kahdella sekunnilla. Mitä kovempia aikoja tekee, sitä vaikeampi niitä on parantaa, Uusimäki kokee.

Kärkivauhdissa nuorissa

Ensi kesän alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin ikänsä puolesta kelpaavista urheilijoista Uusimäki jäi viime kesänä vain 14 sadasosan päähän tilaston kolmossijasta. Nuori nainen kuitenkin muistuttaa, että nuorten sarjoissa voi tapahtua vuoden aikana isojakin muutoksia. Kaikesta huolimatta oman ikäisten suhteen ollaan hyvällä polulla.

– Siellä selkeä tavoitteeni on selviytyä finaaliin. Jos finaaliin etenee, kaikki on sen jälkeen auki.

Tämän vuoden MM-kisojen tulosraja on 400 metrin aidoissa hieman viime vuotta kovempi 56,10. Viime vuonna olympialaisten välieriin olisi riittänyt Uusimäen ennätysaika.

– Alle 23-vuotiaiden kisat ovat minulle tärkeimmät, mutta jos siellä meinaa pärjätä, pitää juosta aika lähelle sitä Lontoon MM-rajaa.

Aitamatkalla menestysmahdollisuus

Eurooppalaiset ratakierroksen aiturit ovat pärjänneet hyvin maailman tasolla. Tästä esimerkkejä ovat kaksinkertainen maailmanmestari Zuzana Hejnová sekä viime vuonna komeasti olympiahopealle aitonut tanskalainen Sara Slott Petersen.

Vaikka nelosen sileäkin kiinnostaa Uusimäkeä, on parikymppisen urheilijan tulevaisuuden tähtäin silti aidoissa.

– Eurooppalaisena aidoissa on huomattavasti helpompi pärjätä kuin sileällä. Olen sen verran tavoitteellinen ja huono häviäjä, että se menestyminen merkitsee kuitenkin enemmän, hän myöntää.

Uusimäki jatkaa, että pitkä aikamatka kiehtoo muutenkin.

– Aidoissa on oma viehätyksensä, koska siinä ei pelkkä juoksunopeus ratkaise. Aidat tulee varmaan olemaan ykköslajini, mutta haluan juosta siinä rinnalla myös sileää matkaa.

Petersenin viime vuoden suoritus antaa uskoa myös Uusimäelle vastaaviin temppuihin. Olympiahopeaa juostessaan tanskalainen oli 29-vuotias, joten ainakin aika on vuonna 1996 syntyneen aiturin puolella.

– Varsinkin Petersenin juoksua on ollut kiva seurata. Toivottavasti minullakin on vielä paljon vuosia aikaa kehittyä, Uusimäki naurahtaa.

Kuva: VILLE HONKONEN / AOP