Uutta tulemista tekevä Ollikainen luottaa olympiarajan rikkoutumiseen

Viime vuosina vaikeuksien kanssa painiskellut Roni Ollikainen suuntaa tämän kesän kisoihin valoisassa tilanteessa. Neljä vuotta sitten loistaneella pituushyppääjällä on myös sanansa sanottavana arvokisapaikkojen suhteen.

Ollikainen muistetaan parhaiten vuodesta 2012. Tuolloin hän hämmästytti yleisurheilukansaa paukauttamalla tuloksen 832 Jämsän pituushyppykarnevaaleilla 2,2 metrin myötätuulessa. Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Helsingin EM-kisoissa hän oli hienosti kuudes sivuten ennätystään 805. Harva saattaa muistaa, että tuo sijoitus oli Ari Mannion pronssin lisäksi Suomen ainut pistesija noissa kotikisoissa.

Tuo kesä lupasi hyvää seuraaville kausille. Huippukauden jälkeen vammat astuivat kuitenkin peliin, ja niiden takia kilpailukaudet ovat menneet enemmän tai vähemmän pieleen. Esimerkiksi vuoden 2014 kilpailukaudella hänen akillesjänteensä vihoitteli jokaisessa kisassa, mikä vaati lopulta puhdistusleikkauksen viime vuoden tammikuussa. Kun siitä oli toivuttu, hän pääsi kilpailemaan viime kesän aikana kertaalleen, kunnes reiteen tuli pieni repeämä.

Nyt tilanne kesän karkeloiden kynnyksellä on valmistautumisen suhteen positiivisella mallilla. Terveyden tilanne on hyvä. Vaikka hallikauden kilpailut eivät aivan parhaalla tavalla sujuneetkaan, on hän silti tyytyväinen, että sai kilpailuhyppyjä alle.

– Tärkeintä on, että hallikaudella sai tehtyä suorituksia, mikä paransi kropan sietokykyä. Kolmeen aikaisempaan vuoteen verrattuna tilanne on nyt parempi, kun paikat ovat pysyneet ehjänä, hän näkee.

Youtuben voimalla lisäpotkua

Harjoituskaudella Ollikainen pääsi tekemään treenejä suunnitelmien mukaan, jopa paremmin kuin parina edellisenä vuonna. Hallikauden kilpailuihinsa hän ei ollut tyytyväinen, muttei ole kuitenkaan huolestunut sen annista.

– Treenien perusteella hallikausi jäi vaisuksi, mutta tiedän kuitenkin, että hyppy, taito, nopeus ja voima ovat tallella. Siinä mielessä olo on luottavainen, tuumii talvella parhaakseen vain 728 ponkaissut Ollikainen.

Hän on yleisesti mielissään koko treenikaudesta. Lyhyiden hyppyjen lisääminen on tehnyt yleisesti hyvää koko kropalle.

– Hyppyjä alettiin tehdä aikaisemmin lyhyemmästä vauhdista ja enemmän, jotta sitä kautta kroppa pysyy hyppyvalmiudessa. Myös oikeat paikat kuormittuvat, ettei sitä kautta tulisi ongelmia.

Neljän vuoden takaiset hienot muistot ovat puskeneet urheilijaa eteenpäin silloin, kun vaikeuksia on ollut. Lisämotivaatiota on ammennettu Jämsän leiskautuksesta.

–  Niitä parhaimpia suorituksia muistelee ja miettii, että mihin pystyy jatkossa hyppäämään ja missä pystyy vielä parantamaan. Vaikeilla hetkillä Youtubesta tuli katsottua sitä 832-hyppyä, mistä sai lisäpotkua treenaamiseen, hän myöntää.

Arvokisoista ei tingitä

Kesällä Ollikainen ei pyri pelkästään kilpailemaan, vaan ensisijainen tavoite on lähteä hakemaan hyviä tuloksia heti alusta saakka.

– Jos esimeriksi kuukauden verran totuttelisi vain hyppäämiseen, on se kaikesta muusta pois. Mikäli isoihin kisoihin mielii tänä kesänä, tulisi siten kiire tulosten kanssa.

Miesten pituudessa kolme suomalaista on jo rikkonut EM-kisojen tulosrajan 795. Arvokisapaikoista puhuttaessa ei kannata kuitenkaan jättää laskuista Roni Ollikaista. Neljä vuotta sitten EM-kisoissa pistesijan saalistanut mies luottaa siihen, että hänellä on kesällä eväät puhkaista niin EM-kisojen kuin myös olympialaistenkin tulosraja 815.

– Ensimmäinen tavoite on rikkoa se 795. Olympiaraja tuskin tulee heti ensimmäisessä kisassa, mutta olen luottavainen sen suhteen, että jos vain olosuhteet ja muu osuvat kohdalleen, se voi tapahtua jossakin kisassa.

Hän näkee, että neljän vuoden takaisiin suorituksiin ja vielä pidempiin siivuihin on edelleen olemassa edellytykset. Isoja leiskautuksia ei kuitenkaan kannata hakea väkisin pakotettuna.

– Tiedän, että nopeutta, voimaa ja yleisesti kehitystä on tullut lisää, ja jos pää kestää, kaiken järjen mukaan pitäisi mennä pidemmällekin. Se tulee rennolla hyvällä suorituksella. Jos siitä tekee liian ison jutun itselle, tulee hypättyä vain huonommin.