Ei megafonia, ei tunnelmaa

Aika monelle on viimeistään 6.10 pelatun Jokerit-Zagreb matsin jälkeen tullut selväksi, että KHL:n säännöt kieltävät megafonin käytön katsomoissa. Asia on alkanut pikkuhiljaa ylittämään uutiskynnystä vähän joka mediassa. Ja pitihän eteläpääty edellä mainitun ottelun ensimmäisessä erässä asiaan liittyvän mielenilmauksenkin poistumalla kymmenen minuutin ajaksi kokonaan katsomosta.

Meikäläinen on saanut asiaan liittyen jo useita yhteydenottoja josko voisin asiasta kirjoittaa ja siten ottaa siihen jollainlailla kantaa. Vaikka asia onkin saanut medioissa jo hyvää näkyvyyttä niin kannan korteni kekoon kirjoittamalla omia ajatuksia ja näkemyksiä asiaan liittyen.

Vaikka en ihan eteläpäädyn keskellä otteluita seuraa, matseissa laula, hypi ja huuda. Silti olen täysin ehdottomasti sitä mieltä, että megafoni katsomoon takaisin, keinolla millä hyvänsä ja mieluiten mahdollisimman nopeasti.

Eteläpääty käytti megafonia kiellosta huolimatta alkukauden koti-otteluissa. Ja kuten arvata saattaa minkäänlaisia ongelmia ei sen kanssa ollut. Nyt kuitenkin viimeisistä matseista se on katsomosta KHL-sääntöjen takia puuttunut. Jokainen hallilla aktiivisesti pelejä seuraamassa käynyt voi varmasti todeta saman. Tunnelma hallissa on alkukauden jäljeen laskenut huomattavasti. Väitän, että suurin yksittäinen syy on juuri megafonin puuttuminen katsomosta.

Tuon kokoisen faniporukan johtaminen pelkällä omalla äänellä 3.erän ajan illasta toiseen on kenelle tahansa mahdottomuus. Ääni ei vain yksinkertaisesti kanna tarpeeksi kauas ja täten capon ohjeet eivät vain kanna kaikkien korviin saakka ja tämän takia eteläpäädystä ei saada likimainkaan täyttä potentiaalia irti. Kun katsomon ja hallin sydän eli eteläpääty on hiljainen niin taatusti myös muukin halli on hiljaisempi. Kyllähän fanikatsomon asiallinen tunnelman pito on tärkeä osa koko ottelutapahtumaa, eikös juuri niihin pitänyt KHL:ssä satsata?

Eteläpääty on saamieni tietojen mukaan käyttänyt megafonia matseissa jo yli 10-vuotta ilman, että tuo harmiton, mutta hyödyllinen kapistus on aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Megafoni tuon kokoisessa ryhmässä on myös turvallisuutta lisäävä väline. Capot pystyvät huutamaan järjestyksenvalvojien ohjeita helposti katsomoon. Ymmärrykseni mukaan tälläistä yhteistyötä on myös käytetty otteluissa.

Itse en edes ymmärrä mitä oikeaa todellista vaaraa megafoni katsomossa voi aiheuttaa? Hetken asiaa miettiessä tulee mieleen kolme asiaa:

-Sitä voi käyttää katsomossa lyömäaseena, huitaista vierustoveria ja täten aiheuttaa kaaoksen. Melko epätodennäköinen skenaario, kun kaikki on kuitenkin tuttuja keskenään ja tiiviisti samaa porukkaa.

-Sen voi yrittää jotenkin heittää päätyverkkojen yli jäälle ottelua häiritsemään, osumaan jopa pelaajaan tai vaikka sotkun takia pelin hetkeksi keskeyttämään. Saa olla kova jätkä heittämään, että verkkojen yli jäälle sen saa. Melko epätodennäköistä siis tämäkin.

-Sillä voi huutaa kuuluvaan ääneen solvauksia ja ties mitä törkeyksiä pelaajille, tuomareille, valmentajille tai vaikka muille katsojille. En jaksa millään tähänkään vaihtoehtoon uskoa, kun megafoneja käyttää kuitenkin ottelusta toiseen samat siihen hommaan valitut henkilöt.

Muita ongelmia mitä tuolla voisi saada katsomossa aikaiseksi en kyllä ihan pienellä miettimisellä keksi..

Jokerit ja eteläpääty ovat yhdessä jo pitkään yrittäneet saada KHL:ää muuttamaan tuon säännön, mutta tuloksetta. Onko tässä kaikessa kuitenkin loppujenlopuksi kyse siitä, että säännöt ovat sääntöjä. Ja niitähän ei ala mikään uusi Suomalainen joukkue tai varsinkaan sen faniporukka sorvaamaan!

Yksinkertaisesti. Megafoni takaisin ja eteläpääty toimimaan vanhaan malliin. Päädyssä kun on meno ja meininki kohdallaan niin se tuo lisää tunnelmaa koko halliin. Kun hallissa on illasta toiseen parempi tunnelma, niin kyllähän se vaikuttaa pitkässä juoksussa myös katsojamääriin.

Herätkää nyt KHL-päättäjät ja antakaa tuo pieni, harmiton, mutta fanikatsomolle elintärkeä kapistus takaisin! ”No megaphone, No atmosphere..”

2 Responses to “Ei megafonia, ei tunnelmaa”

  1. Sean Gagnon

    Hyvä teksti. Muuten, Eteläpääty kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

    • Harri Itkonen

      Kiitokset. Mietin tuota isoa alkukirjainta kirjoittaessa, päädyin siis kolikonheitolla väärään arpaan.. 😉