Valtteri Bottas kiihdyttää uuteen kauteen

C-More LogoFormula 1 -kauden kaikki osakilpailut C-Morella

Kuva: Pascal Richier, Source Unsplash, License CC0 Creative Commons

F1-kausi starttasi testiajoilla Circuit de Barcelona-Catalunya -moottoriradalla viime viikolla Barcelonassa. Ensimmäinen testiviikko päättyi auringonpaisteeseen torstaina, jolloin aiemman haamurajan 1.18 alitti peräti viisi kuskia.

Suomalainen Valtteri Bottas oli ensimmäinen kuljettaja Mercedeksen uuden W10-mallin ratissa. Mercedeksen autot ovat voittaneet kaikki F1-sarjan maailmanmestaruudet vuodesta 2014 lähtien. W10-malliin kohdistuneet odotukset olivat Mercedeksen menestyksen mukaiset, mutta Katalonian ensimmäisen testiviikon aikana kauden ennakkosuosikiksi nousi kuitenkin Ferrarin SF90.

Maaliskuussa starttaava kausi on Valtteri Bottakselle erityisen merkittävä, sillä sen tulokset määrittävät suomalaiskuljettajan sopimuksen jatkumisen Mercedeksen tallissa myös kaudelle 2020. Viime kaudella Bottas ei voittanut yhtään kilpailua, kun taas tallikaveri Lewis Hamiltonin toi kotiin 11 voittoa ja lopulta myös maailmanmestaruuden. Vuoden aikana Bottas jäi Hamiltonin jälkeen peräti 161 pisteellä.

Valtteri Bottaksen kolmannen Mercedes-kauden tärkein tavoite onkin ohittaa nykyinen maailmanmestari. Ensimmäisen testiviikon lopulla Bottas jätti Hamiltonin lupaavasti taakseen ajalla 1.17,857.

Kuva: chuttersnap, Source Unsplash, License CC0 Creative Commons

Neljäs suomalainen maailmanmestari?

29-vuotiaasta Valtteri Bottaksesta on povattu neljättä suomalaista F1-maailmanmestaria. Sisukkaana ajajana tunnettu nastolalainen pääsi ralliautoilun makuun kotimaan jäisillä lumiteillä.

Bottas aloitti F1-uransa vuonna 2010 Williamsin testikuljettajana. F1-kisadebyyttinsä suomalaiskuljettaja ajoi Williamsille vuonna 2013 ja ensimmäisen F1-palkintosijansa hän saavutti kesäkuussa 2014, ajaessaan kolmannelle sijalle Itävallan Spielbergissä. Mercedes osti Bottaksen tiimiinsä Williamsilta vuonna 2017.

Kausi 2017 oli Bottakselle voittoisa ja toi hänelle MM-sarjan kolmossijan. Viime kaudella hän joutui kuitenkin tyytymään MM-sarjan viidenteen sijaan, kun ohitse kiihdyttivät niin tallikaveri Lewis Hamilton, Ferrarin molemmat kuskit Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen kuin Red Bull -tallin Max Verstappen.

Tallikaverit kilpasilla

Mercedeksen kuljettajat, suomalaisesta mentaliteetistaan tunnettu ujohko Bottas ja tatuoitu, rap-tähden oloinen Hamilton, ovat äkkiseltään katsottuina kuin yö ja päivä. Viime kauden aikana Bottas leimaantui monien mielissä käskyjä toteuttavaksi kakkoseksi. Häviäjän mainetta eivät helpottaneet Mercedeksen sisäiset linjaukset, jotka nostivat syksyllä 2018 Lewis Hamiltonin tiimin selkeäksi ykköskuskiksi. Bottas on kahden edelliskauden aikana haastanut tallitoveriaan tasaisesti, mutta viime kauden 247 MM-pistettä jättivät Bottaksen kuitenkin kauas Hamiltonin 408 pisteen maailmanmestaruussaldosta.

Mikäli Bottas haluaa nousta vuonna 2019 korkeimmalle palkintokorokkeelle, hänellä on nyt päihitettävänään viisinkertainen maailmanmestari.

Ennen Hamiltonia viisi maailmanmestaruutta ovat saavuttaneet vain kaksi muuta F1-kuskia – Michael Schumacher ja Juan Manuel Fangio. 34-vuotias englantilainen supertähti on kaikkien aikojen nuorin F1-maailmanmestari ja hänet tunnetaan yhtenä maailman nopeimmista kuskeista.

– Lewis on ollut tosi kova viime vuosina. Kuitenkin tiedän, että olen joissain aika-ajoissa ja kisoissa pystynyt olemaan nopeampi. Tiedän pystyväni siihen. Kaikkein vaikeinta on kuitenkin suoriutua sillä tasolla koko ajan, Bottas toteaa.

Luovutusvoitto Venäjällä

Viime vuonna tuli monia takaiskuja, ja välillä monta peräkkäin. Joskus oli vaikeaa päästä niistä yli, Bottas kertoo, viitaten epäilemättä Mercedeksen tiimin antamiin, Bottaksen ja Hamiltonin kilpailuasetelmaa rajoittaneisiin tallimääräyksiin.

Bottas joutui tallimääräysten myötä luovuttamaan asemansa tallikaverilleen kaksissa kisoissa. Kun Hamilton kauden kuluessa nostettiin Mercedeksen tiimin ykköskuskiksi, Bottaksen motivaatio notkahti.

Yksi viime kauden kivuliaimmista tilanteista Bottakselle koitti Venäjän Grand Prix -ajoissa Sotšissa. Kisan aikana Bottas sai Mercedekseltä tallimääräyksen, joka vaati häntä luovuttamaan johtoasemansa tallikaverilleen Hamiltonille ja vaihtamaan todennäköisen voiton katkeraan kakkossijaan. Bottas jättäytyi toiseksi Hamiltonin noustessa jälleen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Molemmat kuljettajat ilmaisivat pettymyksensä tallin puuttumisesta kilpailun kulkuun. “Valtteri ansaitsi voittaa,” totesi Hamilton välittömästi kisan jälkeen. Hän yritti myös tarjota voittopokaaliaan Bottakselle, joka kuitenkin hymyillen kieltäytyi vastaanottamasta sitä.

Kauden ainoasta voitosta luopuminen tallikaverin eduksi oli epäilemättä yksi Bottaksen viime kauden haastavimmista hetkistä. Tiimin keskittymisen siirtyessä toiseen kuskiin, suomalaiskuski huomasi suorituskykynsä heikkenevän. – Kun tiedän kisaviikonloppuun tultaessa, että voitosta ei voi taistella, niin se ei ole sama juttu, Bottas kuvailee kokemustaan.

Kuva: Kévin Langlais, Source Unsplash, License CC0 Creative Commons

Yksi ainoa tavoite

Viime kauden pettymyksien jälkeen Bottaksella on kaudelle 2019 yksi ainoa tavoite: maailmanmestaruus. Kuljettaja kertoo haluavansa olla paras versio itsestään. – Kilpailutilanteet, ajattelutapa ja asenne. Yritän olla kaikissa näissä paras mahdollinen. Haluan tämän olevan paras vuoteni tähän saakka. En halua jättää yhtäkään kiveä kääntämättä, linjaa Bottas tavoitteensa alkavalle kaudelle.

Yksi tulevan kauden symbolisimmisista näytönpaikoista Bottakselle tulee epäilemättä olemaan viime vuoden luovutusvoiton pelipaikka, syyskuinen Russian Grand Prix. Mustan meren ja Kaukasus-vuorten ympäröimän, Venäjän kesäpääkaupungiksi kutsutun Sotšin 200 aurinkoista päivää vuodessa takaavat erinomaiset olosuhteet urheilulle ja matkailulle, ja kaupunki tunnetaankin monien merkittävien mestaruuskilpailujen areenana. Vuoden 2019 aikana Sotšissa tullaan kilpailemaan F1-ajojen ohella myös muun muassa avomeriuinnin, triathlonin sekä pokeriturnausten, kuten EPT Sotchin merkeissä.

Kauden 2019 ensimmäinen kilpailu ajetaan Australian Melbournessa 17. maaliskuuta. Viimeistään syyskuussa nähdään, toistuvatko kauden 2018 pettymykset vai kykeneekö Valtteri Bottas karistamaan epävarmuudet ja nousemaan maailmanmestaruustaistoon tallikaverinsa rinnalle. Hänellä on haastettavanaan monta epäilijää.

– Kaikilla saa olla omat mielipiteet. Nyt on uusi vuosi, ja toivottavasti pystyn laittamaan huutelijoille jauhot suuhun, toteaa Bottas päättäväisesti.

Kansikuva: Lars Baron/Getty Images