Pelaaja per joukkue – näistä Bundesliiga -pelaajista syntyisi ihanteellinen joukkue

Kenet poimisit omaan Bundesliiga-tähdistökenttääsi, jos saisit valita vain yhden pelaajan jokaisesta joukkueesta? Faneille.comin Ville Rahijärvi tarttui haasteeseen ja kokosi oman kokoonpanonsa alla olevaan juttuun. Kokoonpanosta on pyritty tekemään mahdollisimman toimiva, joten siihen valitut pelaajat eivät välttämättä ole oman joukkueensa parhaita pelaajia, vaan valitun joukkueen kokoonpanoon parhaiten sopivimpia.

Päävalmentaja: Julian Nagelsmann, TSG 1899 Hoffenheim:

Tämä oli samaan aikaa helppo ja vaikea valinta. Toisaalta olisin halunnut valita mieluummin jonkun toisen joukkueen valmentajan, vaikkapa Werder Bremenin Alexander Nourin, saadakseni Sebastian Rudyn tai Niklas Sülen kaltaisen tähden joukkueeseen. Lopulta Bundesliigan nuorinta valmentajaa, 29-vuotiasta Julian Nagelsmannia ei voinut ohittaa. Mies valittiin maaliskuussa Saksan jalkapalloliiton toimesta Vuoden valmentajaksi 2016 ja hän onkin tehnyt erinomaista jälkeä seurassa. Viime kaudella täpärästi sarjapaikan säilyttänyt Hoffenheim sijoittuu tällä kaudella vähintään neljänneksi ja tulee olemaan sen myötä Mestarien liiga-karkeloissa mukana. Nagelsmannia on ylistetty taktiseksi neroksi ympäri Saksan, ja jopa maajoukkuekäskijä Joachim Löw on ollut vaikuttunut nuoren valmentajan lahjakkuudesta.

Avauskokoonpano (4–2–3–1):

GK: Bernd Leno, Bayer Leverkusen

Yhdellä Bundesliigan parhaista maalivahdeista olisi ollut ottajia jo viime kesänä, mutta mies päätti jäädä vielä Leverkusenin riveihin, Mestarien liiga-pelien houkuttamana. Saksan maajoukkuekalustoon kuuluva Bernd Leno on tehnyt parhaansa tuskailevan Leverkusenin maalin suulla. Vakuuttavien otteiden ansiosta 25-vuotias veräjänvartija on yhdistetty monissa siirtospekulaatioissa jopa Real Madridiin.

LB: Sead Kolasinac, Schalke 04

Saksassa syntynyt, mutta Bosnia & Herzegovinan kansalaisuuden omaava Sean Kolasinac on noussut Gelsenkirchenissä Bundesliigan tähtipelaajien joukkoon. Nuoren laitapakin ura näytti ottavan takapakkia syksyllä 2014 tulleen vaikean polven ristisidevamman seurauksena. Monipuolinen Kolasinac toipui kuitenkin hyvin ja on ollut viimeiset pari kautta pelipaikkansa ehdotonta eliittiä Saksassa. Monipuolinen puolustaja on tehnyt tällä kaudella kolme sarjamaalia ja syöttänyt viisi. Edessä on kirkas tulevaisuus jossain vielä isommassa seurassa.

CB: Andreas Christensen, Borussia Mönchengladbach

Chelseasta lainassa oleva Andreas Christensen on ollut vakuuttava koko parivuotisen Mönchengladbach-jaksonsa ajan. Tanskalainen on ollut kuluvalla kaudella yksi Bundesliigan parhaimpia syöttäjiä 91,2% onnistumisprosentillaan. ”A German Team” -lempinimen viime syksynä Glasgowssa saanut Mönchengladbach on pyrkinyt aktiivisesti saamaan Christensenin pysyvästi seuran riveihin, mutta 21-vuotiaan puolustajan tavoitteissa siintää paluu Lontooseen ensi kaudeksi.

CB: Marcel Tisserand, FC Ingolstadt 04

Lahjakas Marcel Tisserand siirtyi Ingolstadtiin viime elokuussa, juuri ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Myös Arsenalin kerrottiin olleen monipuolisen puolustajan kintereillä. AS Monacosta tullut puolustaja pystyy tarvittaessa pelaamaan myös laitapakkina, vaikka omin pelipaikka löytyykin puolustuksen keskustasta. Tisserand on hyvä kaksinkamppailuissa ja osallistuu pallolliseen peliin aktiivisesti. Mies on ollut läpi kauden Ingolstadtin puolustuksen sydän. Oletettavasti ei jatka 2.Bundesliigaan putoavassa seurassa ensi kaudella.

RB: Theodor Gebre Selassie, Werder Bremen

Tsekkiläinen puolustaja pelaa pisteiden valossa uransa parasta kauttaan Bremenissä. Theodor Gebre Selassie on tehnyt viisi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä. Viidettä kauttaan vihreävalkoisissa pelaava luotettava puolustaja nousee usein ylös tukemaan hyökkäyksiä. Joukkueensa johtavia pelaajia.

DM: Omar Mascarell, Eintracht Frankfurt

Real Madridin juniorijoukkueissa marinoitunut, älykäs puolustava keskikenttäpelaaja, saapui täksi kaudeksi Frankfurtiin Sporting Gijonista, jossa vietti edellisen kauden. Rikkovassa roolissa parhaimmillaan oleva Omar Mascarell on kerännyt tällä kaudella 13 keltaista korttia, joka on Bundesliigan kärkilukema. Vahvan pääpeliosaamisen lisäksi on katkonut syöttöjä keskimäärin 3,7 kertaa ottelua kohden.

DM: Daniel Baier, FC Augsburg

33-vuotias Daniel Baier on Augsburgin tärkeimpiä pelaajia. Mies on viihtynyt seurassa jo seitsemän kautta. Hän organisoi keskikenttää, on usein pallossa ja osallistuu myös pelinrakennukseen. Luotettava ja kokenut Baier taitaa prässipelaamisen ja peittää syöttösuuntia esimerkillisesti.

AML: Emil Forsberg, RB Leipzig

Ruotsalainen saapui Leipzigiin tammikuussa 2015, seuran tahkotessa vielä toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nyt, ensimmäisellä Bundesliiga-kaudellaan, Emil Forsberg on lyönyt itsensä läpi toden teolla. Erittäin hyökkäysorientoitunut, vasemmalla laidalla viihtyvä keskikenttämies on ollut yksi RB Leipzigin menestyksen takuumiehistä. Syöttötaituri on alustanut tällä kaudella jopa 18 maalia ja viimeistellyt itse kahdeksan osumaa.

Emil Forsberg on ollut erinomainen tällä kaudella RB Leipzigissä. (Kuva: AOP)

AMC: Thomas Müller, Bayern München

Myönnetään, tämä pelaaja valikoitui joukkueeseen pitkälti tunnesyistä. Thomas Müller oli tämän listan ensimmäinen nimi myös siksi, koska Bayernin tasoisesta joukkueesta löytyy jokaiselle pelipaikalle niin paljon laatua, että oli helpompi tehdä valinta henkilökohtaisiin mieltymyksiin nojaten. Vaikka Ramdeuter on tällä kaudella etsinyt peliään sekä tehojaan Carlo Ancelottin pelisysteemissä, on saksalainen silti edelleen yksi vaarallisimmasta pelaajista aivan vastustajan maalin edessä. Epäortodoksinen tapa pelata jalkapalloa ärsyttää monia, mutta mies osaa haistaa maalipaikat ja liikkua ahtaissa väleissä ihailtavalla tavalla. Mülleria pystyy käyttämään laajalla skaalalla hyökkäysalueella ja hän on tunnollinen myös puolustussuuntaan. Kausi on ollut vekkulille luonnonlapselle vaikea, mutta Müller tulee vielä.

AMR: Ousmane Dembele, Borussia Dortmund

Brassitähti Neymaria roolimallinaan pitävä Ousmane Dembele on ollut debyyttikaudellaan Dortmundissa kerrassaan erinomainen. Oikean laidan lisäksi pystyy vaivattomasti pelaamaan myös keskellä sekä vasemmassa laidassa, koska on poikkeuksellisen taitava molemmilla jaloilla. Haastaa ahkerasti puolustajia ja pystyy hallitsemaan palloa kovassakin vauhdissa. Dembele luo valtavasti maalipaikkoja joukkuekavereilleen ja hän on syöttänyt yhdeksän maalia jo pelkästään Pierre-Emerick Aubameyangille.

ST: Anthony Modeste, 1.FC Köln

Köln-hyökkääjä on 25 maalillaan Bundesliigan kolmanneksi paras maalintekijä tällä hetkellä. Anthony Modesten huippuvire on ollut avainasemassa Kölnin tämän kauden menestyksessä. Mies on tehnyt yksin yli puolet joukkueensa 49:stä maalista, ja se on merkittävä syy miksi Kilipukit kamppailevat viimeisellä kierroksella vielä tiukasti pääsystä Euroopan kentille. Modeste on kliininen viimeistelijä, mutta pystyy myös kehittämään itselleen paikkoja. Siinä missä Bayern Münchenin Robert Lewandowski saa nauttia huippuluokan tarjoilusta pelistä toiseen, ei Modestella ole moista etua puolellaan. Se nostaa miehen kovan maalimäärän arvoa entisestään.

 

Lähde: WhoScored.com

Artikkelikuva: Getty Images