Vankilasta Bayern Münchenin pomoksi palannut Uli Hoeness luotsaa seuraansa kohti triplaa

Bayern Münchenin suuruuden luoja, Uli Hoeness kertoi Deutche Wellelle, ettei tunne menettäneensä arvostustaan vankilatuomiostaan huolimatta. Hoeness valittiin yksimielisesti Bayernin puheenjohtajaksi viime marraskuussa.

Vankilasta vauhtia

Hoeness tuomittiin maaliskuussa 2014 kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan veronkierrosta. Bayern-pomo oli saanut piilotettua verottajalta yhteensä 28,5 miljoonaa euroa vuosien 2003-2009 välisenä aikana.

Kohutun oikeudenkäynnin tuomiota pidettiin historiallisena, kun julkisuuden henkilö ei enää selvinnytkään veronkierrosta pelkällä sakkorangaistuksella tai ehdonalaisella.

Hoeness itse otti tuomionsa vastaan tyynesti, eikä valittanut siitä. Hän sitä vastoin julkaisi tiedotteen, jossa piti rangaistusta ansaittuna. Kunnian miehenä hän koki velvollisuudekseen kantaa suoraselkäisesti vastuun ”elämänsä suurimmasta erehdyksestä”, kuten hän verovilpin muotoili.

Hoeness istui vankilassa noin puolet tuomiostaan, vapautuen vajaa vuosi sitten, helmikuun 29.päivä 2016. Suurmiehen vapautumista edisti se, että hänellä oli työpaikka Bayern Münchenin organisaatiossa. Pitkäaikainen jalkapallovaikuttaja työskenteli seuran junioripuolella.

Hoeness sanoi, että entinen Manchester United pomo Sir Alex Ferguson oli yksi heistä, jotka kirjoittivat hänelle kannustusviestejä vankeutensa aikana.

– Uskon että maineeni on edelleen hyvä kansainvälisen jalkapalloyhteisön keskuudessa, hän kertoi Deutche Wellen mukaan.

Myös monet kirjakustantamot olisivat enemmän kuin kiinnostuneita julkaisemaan kirjan Hoenessin vankila-ajasta. Mies itse ei lämpene ideasta:

– Olen saanut lukuisia tarjouksia, mutta en ikipäivänä tule kirjoittamaan kirjaa ajastani vankilassa. Kokemukseni sieltä olivat niin voimakkaita ja uskomattomia, että lienee syytä pitää ne vain itselläni.

Entinen Länsi-Saksan maajoukkuepelaaja kertoi, että viime vuosien kokemukset ovat tehneet hänestä nöyremmän. 65-vuotias Hoeness on ollut tunnettu räväköistä mielipiteistään ja suorapuheisesta tyylistään, mutta sanoo nykyään harkitsevansa sanojaan tarkemmin. Hän sanoo paitsi nöyrtyneensä, myös oppineensa sietämään asioita entistä paremmin.

Kerran Bayern, aina Bayern

Hoeness on ollut Bayernin mies jo yli neljä vuosikymmentä. Hän tuli Müncheniin pelaajana vuonna 1970. Yhdeksän vuotta Bayern Münchenissa toi miehelle kolme Bundesliiga mestaruutta ja yhtä monta Euroopan Cupin (nyk. Mestarien liiga) voittoa. Hoeness joutui kuitenkin polvivamman vuoksi lopettamaan menestyksekkään pelaajauransa vuonna 1979, vain 27 vuotiaana.

Maailmanmestaruuden vuonna 1974 Länsi-Saksan riveissä voittanut Hoeness siirtyi nopeasti pelaajauransa päätyttyä Bayernin johtoportaaseen. Hänen alaisuudessaan baijerilaisseura kasvoi entistäkin suuremmaksi. Sen liikevaihto kohosi yli 20 kertaiseksi, samoin seuran jäsenmäärä.

Myös edustusjoukkue menestyi paremmin kuin koskaan. Hoenessin valtakaudella Bayern voitti kotimaassaan 15 Bundesliiga mestaruutta ja 7 Saksan cupia. Euroopan kentillä menestystä tuli Mestarien liigan, UEFA Cupin sekä Intercontinental Cupin voiton muodossa.

Hoeness teki Bayern Münchenista rikkaamman ja entistä vakavaraisemman jättiläisen, mutta miehen ansiosta seura on laittanut myös hyvän kiertämään. Bayern pelaa säännöllisesti hyväntekeväisyys otteluita taloudellisessa ahdingossa olevia, perinteisiä seuroja vastaan, joissa kaikki otteluiden tuotot lahjoitetaan vastustajalle. Tästä kädenojennuksesta ovat päässeet nauttimaan vuosien aikana muun muassa FC St.Pauli, 1860 München, Hertha Berlin ja Hansa Rostock. Ensi kesänä Bayern auttaa Kickers Offenbachia varainkeruu ottelun muodossa.

Kerrassaan jalo tapa.

Viime marraskuussa Hoeness valittiin yksimielisesti Bayern Münchenin puheenjohtajaksi. Hän oli ainoa ehdokas pestiin, ja 6000:sta äänestäneestä jäsenestä vain 108 äänesti häntä vastaan. Hoeness kiitti vastuusta ja saamasta toisesta tilaisuudesta. Hän lupasi olla luottamuksen arvoinen.

– Bayernin pukuhuoneessa tulisi kuulla puhuttavan Saksan kieltä enemmän. Haluaisin joukkueesta niin kotimaisen kuin mahdollista. Esimerkiksi Arsenal on pelannut otteluita ilman ainuttakaan englantilaista kokoonpanossaan. En pystyisi ikinä kuvitella meidän toimivan sanoin.

Bayern yhteisö toivotti suurmiehensä ilomielin takaisin kotiin.

Piikkipaikalta kevätkaudelle

Kuten suurin osa Bundesliigan joukkueista, myös Bayern München hyödynsi talvitauon matkaamalla leirille ulkomaille. Carlo Ancelottin miehistö matkasi jälleen Qatariin Dohaan, jossa joukkue piti 11 harjoitussessiota kuuman auringon alla.

Ajoittain jopa yllättävän hampaattomalta syksyn peleissä näyttänyt Bayern on tehnyt talvitauon aikana paljon töitä, pystyäkseen nostamaan tasoaan kevään tärkeimpien pelien koittaessa. Joukkue tavoittelee tänäkin vuonna kolmea pokaalia.

– Harjoitusleiri oli mahtava, Thomas Müller kertoi bundesliga.com -sivustolle. Vaikka mies on joutunut valmentaja Ancelottin epäsuosioon, oli hyökkääjä todella tyytyväinen reissun antiin:

– Joukkuehenki on todella hyvä ja meillä oli hauskaa yhdessä. Harjoittelimme laadukkaasti ja pystyimme hiomaan juttuja joihin syksyllä ei ollut aikaa panostaa. Toivottavasti pystymme hyödyntämään nämä asiat kevätkaudella.

Kauniista sanoista huolimatta Müllerin tyytymättömyys vähäiseen peliaikaansa ei ole mikään salaisuus. Pep Guardiolan aikana runsaasti vastuuta ja onnistumisia saanut saksalainen on joutunut toistuvasti avauskokoonpanon ulkopuolelle Ancelottin alaisuudessa. Italialaisluotsi ei ole luottanut vain yhden maalin tällä kaudella tehneeseen Mülleriin.

Juuri ennen joulutaukoa Bayern voitti odotetun kärkiottelun RB Leipzigiä vastaan 3-0, ja Müller katseli koko ottelun vaihtopenkillä.

– Leipzig-ottelussa kentällä oli tilaa aiempaa enemmän. Olisin nauttinut siitä, hän sanoi Bild-lehdelle.

Nähtäväksi jää, onko ”Ramdeuterille” luvassa kevätkaudella enemmän peliaikaa. Asiaa on spekuloitu suurella mielenkiinnolla ympäri Saksan ja muun muassa entinen Saksan maajoukkuekapteeni Lothar Matthaus on sitä mieltä, ettei Müllerille yksinkertaisesti löydy roolia Ancelottin pelisysteemistä.

Varmaa ainakin on, että ottajia Müllerilla olisi vaikka kuinka paljon, mikäli mies ilmoittaisi haluavansa siirtyä pois Münchenistä.

Bundesliiga jatkuu jälleen täydellä höyryllä tulevana viikonloppuna, kun hallitseva mestari kohtaa SC Freiburgin vieraskentällä perjantain iltaottelussa. Baijerilaisten ainoa murhe muuten hyvin menneeltä treenileiriltä on Thiago Alcantaran saama reisivamma. Espanjalainen ei ole pelikunnossa vielä tällä viikolla.

Lähteet: Deutche Welle, Bild, Bundesliga.com 

Artikkelikuva: AOP

Katso Bundesliigan ottelut koko kauden ajan Unibet TV:ssa.