EM-futiksen neljän kärki jatkaa urakkaansa

Puolivälierät tarjosivat katsojille kaksi rangaistuspotkukilpailua ja komeita maaleja, mutta samalla neljän joukkueen matka Euroopan mestaruuteen katkesi. Samalla koko Euroopan puolelleen voittaneen Islannin kisaurakka jäi ilman kaikkein suurinta yllätystä, mutta viikingit pääsivät kotimatkalle silti oman elämänsä sankareina.

Tekstiä

Matka EM-finaaliin jatkuu neljän joukkueen osalta.

Ottelut jatkuvat kahden huilipäivän jälkeen taas torstaina Puola–Portugali-ottelulla.

Vasemmalla puolen Belgia joutui jättämään leikin kesken

Niin Puola kuin Portugalikin on pitänyt katsojia jännityksessä molempien pudotuspeliensä osalta. Täydet 120 minuuttia pelannut Portugali oli kaksikosta aavistuksen parempi ja saa lähes viikon mittaisen huilitauon, joka tulee enemmän kuin tarpeeseen. Wales, jonka Portugali keskiviikkona kohtaa, on pelannut tunnin vähemmän viime peleissä, mutta toisaalta heille jää yksi taukopäivä vähemmän ennen äärettömän mielenkiintoista välierää.

Neljännesvälierät

La 25.6. Sveitsi – Puola 1–1 (4–5 rp)
La 25.6. Wales – Pohjois-Irlanti 1–0
La 25.6. Kroatia – Portugali 0–1 ja.
Su 26.6. Unkari – Belgia 0–4

Puolivälierät

To 30.6. klo 22:00 Puola – Portugali 1–1 (3–5 rp)
Pe 1.7. klo 22:00 Wales – Belgia 3–1

Välierät

Ke 6.7. klo 22:00 Portugali – Wales

Oikealla puoliskolla luvassa kolmas moraalinen finaali

Moraaliset finaalit seuraavat näissä kisoissa toisiaan. Ensimmäisellä kierroksella näimme Italian ja Espanjan kohtaamisen, viime kierroksella vastakkain olivat Saksa ja Italia, mutta viimeiseen ja ratkaisevaan otteluun selviytyivät Saksa ja Ranska. Isäntämaa Ranska pääsi selkeästi helpommalla omassa puolivälierässään ja voi kaivaa siitä pienoisen edun välierään.

Neljännesvälierät

Su 26.6. Ranska – Irlanti 2–1
Su 26.6. Saksa – Slovakia 3–0
Ma 27.6. Italia – Espanja 2–0
Ma 27.6. Englanti – Islanti 1–2

Puolivälierät

La 2.7. klo 22:00 Saksa – Italia 1–1 (6–5 rp)
Su 3.7. klo 22:00 Ranska – Islanti 5–2

Välierät

To 7.7. klo 22:00 Saksa – Ranska

Kansikuva: Getty

Twitter: @TuomasKurikka