EM-kisat: Englannin kisa-avaus jätti isoja kysymysmerkkejä

Englanti on tehnyt valmentaja Roy Hodgsonin johdolla ansiokasta nuorennusleikkausta. Nuorten pelaajien esiinmarssi on ollut vakuuttava, mistä kielii Kolmen Leijonan täysi dominointi EM-kisojen karsintalohkossa. Karsintojen kymmenestä ottelusta Englanti voitti jokaisen maalieron ollessa komea 30–3. Nuorentunut joukkue pelasi eilen EM-kisojen avauksessaan Venäjää vastaan. Peli näytti ajoittain erittäin hyvältä ja Venäjän oli täysi vastaantulija, mutta lopulta pisteet jaettiin 1–1 -tasapelin myötä.

Hodgson lähti otteluun 4–3–3-muodostelmalla, jossa yläkolmikon muodostivat Harry Kane, Raheem Sterling ja Adam Lallana. Heidän alapuolellaan keskikentällä nähtiin Wayne Rooney, Dele Alli ja Eric Dier. Englannin keskikenttä oli ottelussa vastustajaansa parempi ja siksi peli pyöri ajoittain näyttävästikin Venäjän päädyssä. Alli meinasi välillä kadota pelin ulkopuolelle, mutta joukkueen kapteeni Rooney oli yksi kentän hahmoista. Aikaisemmin hyökkääjänä tunnettu 30-vuotias Manchester Unitedin peluri on löytämässä keskikentältä uutta roolia vanhoille päivilleen. Venäjää vastaan Rooney oli aktiivisesti pallossa, jakoi hyviä ristipalloja laitoihin ja auttoi muita pelikavereitaan olemalla jatkuvasti pelattavissa. Työskentely puolustussuuntaan olisi voinut olla hieman aktiivisempaa.

Hyökkäyskolmikko aiheuttaa suuria kysymysmerkkejä. Lallana raatoi pallottomana ja teki töitä joukkueensa eteen, mutta ontui pahasti maalipaikoille päästyään. Liverpoolin pelaajaa ei tunneta kylmäverisenä viimeistelijänä, vaikka laitahyökkääjältä tuota ominaisuutta ainakin jossain määrin kaivattaisiin. Toista laitaa hyökännyt Sterling on vikkelä ja hyvä pallon kanssa, mutta ratkaisupaikoissa valitettavan heikko. Eilen käytännössä jokaisella kerralla viimeinen ratkaisu oli huono: oli kyseessä laukaus, keskitys tai syöttöyritys maalipaikkaan. Kolmikon täydentävä Kane on maalintekijä jumalan armosta, mutta eilen hän jäi ilman maalipaikkoja ja oli muutenkin melko pimennossa ottelun ajan. Hodgsonilla riittää mietittävää peluutuksensa kannalta, kun joukkuueesta löytyy hyvänä ratkaisijana tunnettu Daniel Sturridge sekä 24 maalia Valioliigassa viime kaudella iskenyt Jamie Vardy. Kumpikaan hyökkääjistä ei päässyt eilen vaihdosta mukaan peliin.

Englannin vahvin osa-alue Venäjää vastaan oli laitapuolustajien nousut hyökkäyksen tueksi. Tottenhamin kaksikko Danny Rose ja Kyle Walker olivat Rooneyn ohella Englannin parhaat pelaajat. Hanakasti kohti kulmalippua nousseet puolustajat avasivat laidoiltaan suurimman osan Kolmen Leijonan vaarallisista hyökkäyksistä, mutta olivat paikalla myös, kun peli liikkui toiseen suuntaan. Rooney ruokki palloillaan nousevia laitapuolustajia, jotka tekivät laidoillaan hyviä seinäpelejä ja viskoivat keskityksiä Venäjän boksiin. Hyökkäyskolmikko ei lopulta vain kyennyt käyttämään laidoilta luotuja tilanteita hyväkseen.

Hyvästä painostuksesta huolimatta Englanti sai tehtyä vain yhden maalin. Tuokin maali tuli erikoistilanteesta, kun keskikenttämies Dier ampui vapaapotkun verkon perukoille. Ensimmäinen pelitilannemaali jäi odottelemaan itseään vielä tuleviin koitoksiin. Hodgsonilla riittää mietittävää tulevien avauskokoonpanojensa kanssa. Hyvät osa-alueet tulee ehdottomasti säilyttää, mutta kenties hyökkäykseen olisi jatkossa syytä laittaa hieman enemmän tulivoimaa ja ennen kaikkea ratkaisukykyä. Suurta ihmetystä aiheuttikin Hodgsonin valinta asettaa Kane antamaan kulmapotkuja. Kane oli eilen joukkueensa ainoa puhdas hyökkääjä ja Totteham-kärjen tehtävä on iskeä maaleja ja rouhia boksissa. Esimerkiksi hyvällä potkutekniikalla varustettu Rooney olisi yksi vaihtoehto kulmalipulle.

Englanti saa seuraavaksi vastaansa rakkaan naapurinsa ja lohkoa ensimmäisten otteluiden jälkeen johtavan Walesin. Ottelu pelataan torstaina 16.6 klo 16.00.