EM-futis: A-lohko – Kestääkö Ranska kotikisojen paineet?

A-lohkossa vastakkain ovat kisojen ensikertalainen Albania, Suomen karsintalohkossa esiintynyt Romania, vakituiseksi arvokisajoukkueeksi kasvanut Sveitsi ja kisaisäntä Ranska.

Oletko sinä Suomen paras EM-veikkaaja? Osallistu ilmaiseksi ja voita matka EM-finaaliin!

Ranska voi yltää loppuun asti

Kotikisat: pelaajien paineet sekä kotiyleisön odotukset saavat Ranskan joukkueen taistelemaan jokaisessa ottelussa tuloksesta suunnattomien paineiden alla. Toki kotiyleisö tuo Les Bleusille sen kliseisen 12. pelaajan, joka varmasti auttaa kannustuksellaan, jos tulokset lähtevät oikeaan suuntaan heti alussa. Ranskalla on kasassa kivenkova joukkue. Päävalmentaja Didier Deschamps osoitti, että aikaisempien vuosien sisäisiä ongelmia ei haluta, joten hän jätti kiristysjupakassa ryvettyneen tähtipelaajan Karim Benzeman joukkueesta. Benzema iski tällä kaudella maaliennätyksensä Real Madridissa Espanjan La Ligassa.

Ranska on esittänyt hyviä otteita harjoitusotteluissa ennen kisoja ja voittanut muun muassa Hollannin ja Saksan. Harjoituspelit eivät kuitenkaan kerro, miten joukkue suoriutuu tositilanteessa. Kisaisäntä aloittaa EM-kisat perjantaina 10.6. kun se kohtaa Romanian. Jos joukkue saa peli-innon heti päälle, voi tie viedä pitkällekin. Joukkueen vahvuus on hyökkäyspeli – erityisesti Paul Pogba ja Blaise Matuidi keskikentällä. Matuidi liikkuu laajasti, pystyy rakentamaan paikkoja sekä viimeistelemään itse. Pogba taas on noussut Juventuksessa yhdeksi maailman huippupelaajista. Käsittämätön pelisilmä, joka mahdollistaa vaikeatkin avaavat syötöt ja maalipaikkojen tunnistamisen sekä nopeus ja kehonhallinta tekevät Pogbasta vaikeasti pidettävän. Arsenalissa epätasaisesti suorittanut Olivier Giroud on maajoukkueessa ollut tulessa. Giroud on viidessä viimeisessä harjoitusottelussa tehnyt yhtä monta maalia. Hän on todennäköisesti Ranskan ykköshyökkääjä. Jos tehoja ei kuitenkaan löydy niin Dimitri Payet ja Antoine Griezmann antavat tulitukea.

Joukkue

Maalivahdit: Benoit Costil, Hugo Lloris, Steve Mandanda

Puolustajat: Lucas Dinge, Patrice Evra, Christophe Jallet, Laurent Koscielny, Ellaquim Mangala, Adil Rami, Bacary Sagna, Samuel Umtiti

Keskikenttäpelaajat: Yohan Cabaye, Kingsley Coman, N’Golo Kanté, Blaise Matuidi, Dimitri Payet, Paul Pogba, Morgan Schneiderlin, Moussa Sissoko

Hyökkääjät: Andre-Pierre Gignac, Olivier Giroud, Antoine Griezmann, Anthony Martial

Avainpelaajat

Ranskalta voisi valita avainpelaajaksi kenet tahansa keskikentältä hyökkäykseen. Valitsimme kuitenkin joukkueen tärkeimmäksi yksittäiseksi pelaajaksi joukkueen kapteenin ja viimeisen lukon Hugo Llorisin. Kisaisännän heikoin lenkki on puolustus, jossa usein ailahtelevasti pelaava Laurent Koscielny ja parhaat vuotensa jo nähnyt Patrice Evra ovat todennäköisesti avauksessa. Lloris pystyy huipputorjunnoillaan ja äänekkäällä pelin ohjaamisellaan voittamaan Ranskalle yksittäisiä otteluita, jos puolustus pettää ja hyökkäyspää kärsii tehottomuudesta.

Kiinnitä katseesi

(Getty)

Antoine Griezmann on mies, jolta odotetaan maaleja Ranskassa. (Getty)

Antoine Griezmann tuskin on enää kenellekään outo nimi. Hyökkäävä keskikenttä/hyökkääjä paukutti Atletico Madridille yli 30 maalia kaikki kilpailut mukaan luettuna. Griezmann on monipuolinen pelaaja, joka pystyy rakentamaan loistavia maalipaikkoja ja tekemään maaleja kaukolaukauksilla, rangaistusalueen sisältä sekä myös päällään, vaikka ei ole kentän pisimpiä pelaajia. Hän on varmasti yksi Ranskan syömähampaista.

Paul Pogbaa kehuimme jo aiemmin, mutta hän on ilman muuta seuraamisen arvoinen pelaaja. Avauskokoonpanon mies, joka on kokoajan välitön uhka vastustajille. Pelasi Juventuksessa unelmakauden, mutta pystyy vielä kehittymään valtavasti. EM-kisat ovat Pogballe suuri näytönpaikka tulevissa palkka- ja sopimusneuvotteluissa.

Loppusanat

Ranska tulee voittamaan lohkon puhtaalla pelillä, jos ei tapahdu mitään aivan mullistavaa. Kotiyleisön tuki ja laadukas joukkue auttavat varmasti Les Bleusin hyvään lentoon. Toisaalta kotiyleisö on myös raastava, jos tulokset eivät miellytä. Ensimmäinen peli tulee voittaa, vaikka heikolla esityksellä, koska usein turnaukset hoidetaan nousujohteisilla otteilla. Kuka on Ranskan ykköspyssy?

Sveitsi taistelee jatkopaikasta

Sveitsi sijoittui EM-karsintojen E-lohkossa toiseksi Englannin jälkeen. Kakkossija oli odotettu, sillä lohkon muut joukkueet olivat Viro, Slovenia, Liettua ja San Marino. Käkikellomaa voitti seitsemän ottelua ja hävisi Slovenialle vieraissa sekä molemmat Englantia vastaan pelatut ottelut. Joukkue pystyi aikaisessa vaiheessa aloittamaan kesän kisoihin valmistautumisen.

Sveitsin harjoitusottelut eivät ole menneet kovin hyvin, sillä maa on tähän mennessä voittanut vain Itävallan. Paljon pitää parantaa, jos joukkue haluaa haastaa Ranskan A-lohkon kärkitaistelussa. Sveitsin joukkueen pelaajista suurin osa pelaa joko kotimaansa tai Saksan pääsarjassa. Joukkueen avauskokoonpanosta löytyy kuitenkin seurajoukkueiden avainpelaajia. Pelaajat tuntevat hyvin toisensa ja ovat hitsautuneet yhteen. Sveitsi voi hyvänä päivänä voittaa kenet tahansa. Tehottomuus on kuitenkin vaivannut sveitsiläisiä. Maalipaikkoja joukkue pystyy luomaan, mutta kliininen viimeistelijä puuttuu.  Joukkueen paras maalintekijä on neljä maalia karsinnoissa iskenyt Xherdan Shaqiri. Myös MM-kisoissakin esiintyneeltä Josip Dmiciltä odotetaan maaleja.

Puolustuslinjan muodostavat Stephan Lichteiner, Johan Djourou, Fabian Schär ja Ricardo Rodriguez. Lichtsteinerin nousut ovat iso osa Sveitsin hyökkäyspeliä. Yann Sommer ei häviä vertailussa muihin kisojen maalivahteihin. Kokenut Philippe Senderos ei mahtunut joukkueeseen, mitä todennäköisesti moni maajoukkueen kannattaja kiittelee. Arsenalissakin uraa luonut, useaa eri kieltä puhuva toppari ei ole ikinä ollut kovinkaan nopea ja nyt näyttää siltä, että maajoukkueen kapteeninakin toiminut 31-vuotias puolustaja on hidastunut entisestään.

Joukkue

Maalivahdit: Roman Bürkl, Marvin Hitz, Yann Sommer

Puolustajat: Johan Djourou, Nico Elvedi, Michael Lang, Stephan Lichtsteiner, Francois Moubandje, Ricardo Rodríguez, Fabian Schär, Steve von Bergen

Keskikenttäpelaajat: Valon Behrami, Blerim Dzemaili, Gelson Fernandes, Fabian Frei, Xherdan Shaqiri, Granit Xhaka, Denis Zakaria

Hyökkääjät: Eren Derdiyok, Breel Embolo, Admir Mehmedi, Haris Seferovic, Shani Tarashaj

Avainpelaaja

Granit Xhaka oli tälläkin kaudella Borussia Mönchengladbachin tärkein pelaaja sekä kapteeni. Xhaka tuo Sveitsin keskikentälle huikean syöttövalikoiman ja kaikkensa antavan asenteen. Maaleja Xhakalta ei välttämättä näe, mutta syötöt tulevat napsumaan hyökkääjien jalkoihin. Xhaka teki sopimuksen Arsenalin kanssa – sveitsiläinen haluaakin varmasti näyttää tulevalle työnantajalleen, että graniitinkovan keskikenttäpelaajan ostaminen kannatti.

Kiinnitä katseesi

Sveitsin joukkueeseen valittu nuori Breel Embolo on vasta 19-vuotias tulevaisuuden lupaus, joka on jo kuitenkin näyttänyt potentiaaliaan maan suurseurassa Baselissa. Embolo iski liigadebyytissään maalin Mestareiden liigassa ja Sveitsissä. Hän teki kaudella 2014–15 10 maalia ja oli mukana voittamassa liigamestaruutta Baselin paidassa. Tämä nuori lupaus tulee varmasti jossain vaiheessa ottelua vaihdosta kentälle. Jos Embolo onnistuu tekemään maalin, hänen peliaikansa kasvaa.

Loppusanat

Sveitsin valmennusjohto on varmasti laskenut vähimmäistavoitteeksi kakkossijan. Maan pitäisikin peruspelillään yltää varmasti Ranskan jälkeen seuraavaksi. Jos maalinteko on vaikee ja avausottelusta Albaniaa vastaan ei saada voittoa, niin seuraavissa peleissä on jo heti paljon panosta. Sveitsin tulee keskittyä, sillä Romania osaa pelata tuloksesta.

Romania luottaa tiiviiseen puolustukseen

Romania jäi vain pisteen päähän karsintalohkonsa voitosta. Suomen kanssa F-lohkossa pelannut Romania, lähtee peleihin periaatteella: missään nimessä ei hävitä. Se ei hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa, mutta pelasi peräti viisi tasapeliä. Samat esitykset ovat jatkuneet harjoitusotteluissa. Tasapelit Espanjaa ja Italiaa vastaan olivat kova saavutus, mutta Romanian pelistä kertoo myös se, että se pelasi tasapelin myös Kongoa vastaan.

Maajoukkue ei loista nimimiehillä kuten ennen, mutta joukkue on kurinalainen ja pitää muotonsa hyvin. Peli ei ehkä hivele silmiä, mutta tarvittavat pisteet tulee kerättyä.

Romania lähtee tuleviin kisoihin puolustuksen kautta. Vanha sanonta kuuluu: puolustamalla voitetaan turnauksia. Jonkun pitäisi kuitenkin tehdä maalitkin. Romania teki karsinnoissa vain 11 maalia eikä yksikään pelaaja tehnyt yli kahta maalia. Joukkueen tulee löytää maalintekijä ja äkkiä!

Joukkue

Maalivahdit: Silviu Lung, Costel Pantilimon, Ciprian Tatarusanu

Puolustajat: Vlad Chiriches, Steliano Filip, Valerica Gaman, Dragos Grigore, Alexandru Matel, Cosmin Moti, Razvan Rat, Ciprian Sapunaru

Keskikenttäpelaajat: Alexandru Chipciu, Ovidiu Hoban, Mihal Pintilii, Adrian Popa, Andrei Prepelita, Lucian Sanmartean, Nicolae Stanciu, Gabriel Torje

Hyökkääjät: Denis Alibec, Florian Andone, Claudiu Keserü, Bogdan Stancu

Avainpelaaja

Joukkueeseen tuo kokemusta Rayo Vallecanoa edustava Razvan Rat. Kokenut 35-vuotias Romanian kapteeni on ollut maajoukkueessa monta vuotta. Rat tuo rauhallisuutta ja näyttää esimerkkiä muille. Myös maalivahti Ciprian Tatarusanu on tärkeä palanen Romanian pelissä.

Kiinnitä katseesi

Koko joukkue. Romanian vahvuus on joukkuepelaaminen. Jokainen pelaaja jättää kentälle kaiken, mikä antaa mahdollisuuden pärjätä. Yksilöt eivät nouse liiaksi esille maajoukkueessa – pelaajista suurin osa pelaakin kotimaan sarjaa. Romania antaa pallon suosiolla vastustajalle ja hakee mieluummin tasapelipisteen kuin riskillä voiton. Toki Romania pallon saadessaan pystyy rakentamaan maalipaikkoja.

Loppusanat

Sveitsi ja Romania taistelevat lohkon sijoista kaksi ja kolme. Lohkon mielenkiintoisin taistelu tulee ehkä olemaan juuri tämä kaksikko, vaikka isäntämaa A-lohkossa pelaakin. Romania pystyy tylsyttämään vastustajan pelin ja se pääsee harjoittelemaan puolustamista heti ensimmäiseesä ottelussa Ranskaa vastaan. Pystyy yllättämään Sveitsin hyvänä päivänä.

Albanialla ei mitään hävittävää

Suomessa EM-karsintoja hehkutettiin kaikkien aikojen karsintoina. Ennätysmäärä maita pääsee mukaan arvokisoihin ja karsintalohkokin on helpompi kuin vuosiin. Nyt Albania on kisoissa, mutta Suomi ei tälläkään kertaa päässyt mukaan. Albania sijoittui karsintalohkossaan toiseksi heti Portugalin jälkeen. Joukkue jätti taakseen isot jalkapallomaat Tanskan ja Serbian. Toisaalta Serbiaa vastaan käyty ottelu keskeytettiin katsomossa tapahtuneiden levottomuuksien takia ja Albania sai 3–0-luovutusvoiton.

Albania on pelannut harjoitusotteluita lähtökohtaisesti samantasoisia tai jopa huonompia maita vastaan, mikä on outoa, koska Albania tulee taistelemaan paljon kovempia maita vastaan A-lohkossa.

Piskuinen Albania lähtee varmasti ilman mitään paineita Ranskaan ja se voikin olla joukkueen kantava voima. Kukaan ei odota mitään ja kaikki pisteet sekä maalit ovat maajoukkueelle plussaa. Albania tulee olemaan ärsyttävä vastustaja muille lohkon maille. Joukkue saa varmasti vastustajat turhautumaan sumppupuolustuksen edessä.

Joukkue

Maalivahdit: Etrit Berisha, Alban Hoxha, Orges Shehi

Puolustajat: Ansi Agolli, Arlind Ajeti, Naser Aliji, Elseid Hysaj, Andi Lila, Mergim Mavraj, Frederic Veseli

Keskikenttäpelaajat: Amir Abrashi, Migjen Basha, Lorik Cana, Ergys Kace, Burim Kukeli, Ermir Lenjani, Ledian Memushaj, Odishe Roshi, Taulant Xhaka

Hyökkääjät: Bekim Balaj, Sokol Cikalleshi, Shkelzen Gashi, Armando Sadiku

Avainpelaaja

(Getty)

Lorik Cana on pelaaja, jonka varaan moni laskee Albanian menetystoiveet. (Getty)

Nantesissa pelaava Lorik Cana on Albanian supertähti, jota muut pelaajat katsovat ylöspäin. Hän tuo rauhallisuutta joukkueeseen ja osaa varmasti rauhoittaa Albanian peliä. Cana on joukkueen kapteeni, joka ei kumartele muiden maiden tähtipelaajia vaan hänen rooliinsa kuuluu pimentää vastustajan huippupelaajat.

Kiinnitä katseesi

Bekim Balaj on Albanian hyökkääjä, joka iski karsinnoissa vain yhden maalin viidessä ottelussa. Hyökkääjällä on Albanian kaltaisen maan pelityylissä turhauttava tehtävä olla paljonkin ilman palloa ja laittaa tilanteen puolikkaistakin nahkakuula reppuun. Arvokisat on aina pääsylippu isompiin piireihin ja 25-vuotiaalla hyökkääjällä on varmasti halua päästä ison leivän ääreen.

Loppusanat

Albania kiusaa muita ja saattaa onnistua nipistämään pisteen Romanialta tai Sveitsiltä. Kisojen ensikertalainen on kuitenkin statistina tässä lohkossa ja hakee kisakokemusta. EM-kisat ovat Albanialle maana ja joukkueena suuri näyteikkuna. Jos Albania menee, jossain ottelussaan johtoon, tulee sen puolustus olemaan raivokasta.

Kansikuva: Getty